Kirjanoppineet ja fariseukset eivät syyttäneet ainoastaan Kristusta vaan myös hänen opetuslapsiaan synnistä, koska he eivät noudattaneet rabbiinien rituaaleja ja säädöksiä. Opetuslapset olivat usein hämmentyneitä ja vaivautuneita koska ne, joita he olivat oppineet kunnioittamaan uskonnollisina opettajina, arvostelivat ja syyttivät heitä. Jeesus paljasti näiden opettajien vilpillisyyden. Hän julisti, että fariseusten arvostama vanhurskaus oli arvoton. Juudan kansa oli väittänyt olevansa Jumalan suosima, erikoinen ja uskollinen kansa, mutta Jeesus osoitti, että heidän uskonnostaan puuttui pelastava usko. Heidän teeskentelemänsä hurskaus, heidän itse keksimänsä säännöt ja seremoniat eivät kyenneet tekemään heitä pyhiksi. Siihen ei pystynyt edes heidän ulkonainen kuuliaisuutensa laille, josta he olivat hyvin ylpeitä. He eivät olleet puhdassydämisiä eivätkä luonteeltaan jaloja ja Kristuksen kaltaisia. Vu 62.1
Lakiin perustuva uskonto ei kykene palauttamaan ihmistä sopusointuun Jumalan kanssa. Fariseusten kova, jäykkä oikeaoppisuus, jossa ei näkynyt katumusta, lempeyttä eikä rakkautta, muodosti ainoastaan kompastuskiven syntisille. He olivat kuin suola, joka oli menettänyt makunsa, sillä he eivät kyenneet varjelemaan maailmaa turmelukselta. Ainoa oikea usko tunnetaan siitä, että se vaikuttaa “rakkauden kautta” (Gal. 5: 6) sielun puhdistamiseksi. Se on kuin hapatus, joka muuttaa luonteen. Vu 62.2
Kaiken tämän juutalaiset olisivat voineet oppia profeettojen julistuksesta. Vuosisatoja aikaisemmin oli sielun kaipaus tulla vanhurskautetuksi Jumalan edessä saanut ilmaisun profeetta Miikan sanoissa: “Mitä tuoden minä voisin käydä Herran eteen, kumartua korkeuden Jumalan eteen? Käynkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuoden- vanhoja vasikoita? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet öljyvirrat? - - Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” (Miika 6: 6-8). Vu 63.1
Profeetta Hoosea oli osoittanut fariselaisuuden sisimmän olemuksen sanoessaan: “Israel on tyhjä viiniköynnös, se teki hedelmiä itselleen” (Hoos. 10: 1, engl. käänn.). Väittäessään palvelevansa Jumalaa juutalaiset itse asiassa palvelivat itseänsä. Heidän vanhurskautensa oli tulosta heidän omista yrityksistään noudattaa lakia siten kuin he sen ymmärsivät, heidän omien, itsekkäiden etujensa ajamiseksi. Siksi se ei ollut lainkaan parempi kuin he itse. Yrittäessään tehdä itsensä pyhiksi he yrittivät muuttaa saastaisen puhtaaksi. Jumalan laki on yhtä pyhä kuin hän itse, yhtä täydellinen kuin hän itse. Se esittää meille Jumalan vanhurskauden. Ihminen ei omassa voimassaan kykene noudattamaan lakia, sillä ihmisen luonne on turmeltunut ja kieroutunut, se on täysin erilainen kuin Jumalan luonne. Itsekkään sydämen teot ovat saastaisia. Meidän vanhurskautemme on “niinkuin tahrattu vaate” (Jes. 64: 6). Vu 63.2
Koska laki on pyhä, juutalaiset eivät voineet saavuttaa vanhurskautta yrityksillään noudattaa lakia omassa voimassaan. Kristuksen opetuslasten vanhurskauden tuli poiketa fariseusten vanhurskaudesta, mikäli he halusivat päästä taivasten valtakuntaan. Pojassaan Jumala tarjosi heille lain täydellisen vanhurskauden. Jos he olisivat avanneet sydämensä ottaakseen vastaan Kristuksen, Jumalan oma elämä, hänen rakkautensa, olisi vaikuttanut heissä ja muuttanut heidät oman kuvansa kaltaisiksi. Jumalan vapaan lahjan kautta he olisivat saaneet lain vaatiman vanhurskauden. Mutta fariseukset hylkäsivät Kristuksen. He eivät tunteneet Jumalan vanhurskautta vaan yrittivät “pystyttää omaa vanhurskauttaan” (Room. 10: 3). He eivät alistuneet Jumalan vanhurskauteen. Vu 64.1
Jeesus ryhtyi nyt osoittamaan kuulijoilleen, mitä Jumalan käskyjen noudattaminen merkitsee - Kristuksen luonteen ilmenemistä heissä itsessään. Sillä hänessä Jumala ilmoitettiin päivittäin heille. Vu 64.2