Luther ryhtyi työhönsä suuresti varoen ja nöyrästi, mutta kuitenkin päättäväisesti ja lujin ottein. “Sanalla meidän pitää kukistaa ja hävittää se, mikä on rakennettu väkivallalla”, hän sanoi. “Minä en tahdo käyttää pakkoa taikauskoisia enkä uskottomia vastaan... Ei ketään tule pakottaa. Vapaus kuuluu uskon perusolemukseen.”161Ibid. ST 186.4
Pian tiedettiin kaikkialla Wittenbergissä, että Luther oli tullut takaisin ja että hänen oli määrä saarnata. Kansaa tuli joka taholta, niin että kaikki eivät mahtuneet kirkkoon. Noustuaan saarnatuoliin hän opetti, kehotti ja nuhteli, suurella viisaudella ja sävyisyydellä. Puhuessaan muutamien väkivaltaisista toimenpiteistä messun poistamisasiassa hän sanoi: ST 187.1
“Messu on paha asia; Jumala on sitä vastaan. Se pitäisi poistaa; ja minä toivoisin, että kaikkialla maailmassa sen tilalle asetettaisiin evankeliumin ateria. Mutta älköön ketään temmattako siitä pois väkivaltaisesti. Meidän on jätettävä asia Jumalan käsiin. Hänen sanansa täytyy toimia, eikä meidän. Minkä tähden niin, te kysytte. Sen tähden, että ihmisten sydämet eivät ole minun kädessäni niinkuin savi valajan kädessä. Meillä on oikeus puhua, mutta meillä ei ole oikeutta panna sanaa täytäntöön. Saarnatkaamme; loppu kuuluu Jumalalle. Jos minä käyttäisin pakkoa, niin mitä saisin sillä aikaan? Teeskentelyä, muodollisuutta, matkimista, ihmistapoja, ulkokultaisuutta... Mutta ei olisi vilpittömyyttä, ei uskoa eikä rakkautta. Mistä taas nämä kolme puuttuvat, sieltä puuttuu kaikki, enkä minä antaisi päärynän kantaakaan sellaisesta tuloksesta... Jumala saa sanallaan enemmän aikaan kuin te ja minä ja koko maailma yhteisvoimin. Jumala valtaa sydämen; ja kun sydän on saatu, on kaikki voitettu... ST 187.2
Minä tahdon saarnata, keskustella ja kirjoittaa; mutta en tahdo pakottaa ketään, sillä usko on vapaaehtoinen asia. Katsokaa, miten minä olen menetellyt. Minä nousin vastustamaan paavia, aneita ja paavin kannattajia, mutta ilman väkivaltaa ja metelöimistä. Minä esitin Jumalan sanaa; minä saamasin ja kirjoitin — muuta en tehnyt. Mutta minun nukkuessani... sana, jota olin julistanut, tuotti paavin vallalle sellaisen tappion, ettei mikään ruhtinas tai keisari ole tehnyt sille niin suurta vahinkoa. Kuitenkaan minä en tehnyt mitään; sana teki yksinään kaiken. Jos minä olisin turvautunut asevoimaan, olisi kenties koko Saksa joutunut kokemaan verenvuodatuksen kauhuja. Mutta mihin tulokseen se olisi johtanut? Sekä sielun että ruumiin turmioon ja tuhoon. Sen tähden minä pysyin rauhassa ja jätin sanan yksinään kulkemaan yli koko maailman.”162Ibid. ST 187.3
Yhden viikon aikana Luther saarnasi joka päivä hartaille kuulija- joukoille. Jumalan sana mursi kiihkomielisyyden lumouksen. Evankeliumin voima toi harhaan joutuneen kansan takaisin totuuden tielle. ST 187.4
Luther ei halunnut kohdata niitä intoilijoita, joiden toiminta oli saanut aikaan niin paljon pahaa. Hän tiesi heidän olevan arvostelu- kyvyttömiä, intohimojensa vallassa olevia henkilöitä, jotka, väittäessään olevansa taivaan erikoisesti valistamia, eivät sietäisi vähintäkään vastustusta, eivätkä edes ystävällisintä nuhdetta tai neuvoa. Luullen omistavansa korkeimman arvovallan, he vaativat jokaista empimättä hyväksymään heidän käsityksensä. Mutta kun he pyysivät saada keskustella hänen kanssaan, hän suostui kohtaamaan heidät; ja niin menestyksellisesti hän paljasti heidän kantansa petollisuuden, että pettäjät heti paikalla lähtivät pois Wittenbergistä. ST 188.1