“Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.” AT 562.1
Toimintansa alussa Kristus oli ajanut ulos temppelistä ne, jotka saastuttivat sen epäpyhillä touhuillaan, ja Hänen luja ja päättävä käyttäytymisensä oli saattanut juonittelevat kauppiaat kauhun valtaan. Toimintansa lopulla Hän tuli jälleen temppeliin ja huomasi sitä vhä häpäistävän kuten ennenkin. Asiantila oli vielä entista pahempi. Temppelin esipiha muistutti suurta karjatarhaa. Eläinten ääniin ja rahojen kilinään sekaantui kiivasta sanasotaa kaupustelijain kesken, joiden joukossa näkyi pyhissä tehtävissäkin olevia miehiä. Temppelin arvohenkilöt sekaantuivat itse ostamiseen, myymiseen ja rahanvaihtoon. He olivat niin täydellisesti rahanhimonsa vallassa, etteivät he Jumalan silmissä olleet varkaita parempia. AT 562.2
Vähän käsittivät papit ja hallitusmiehet sen työn ylevyyttä, joka heidän tuli suorittaa. Jokaisen pääsiäisjuhlan ja lehtimajanjuhlan aikana tapettiin tuhansia eläimiä, joiden veren papit kaatoivat alttarille. Juutalaiset olivat tottuneet veriuhreihin ja melkein unohtaneet sen, että juuri synti teki välttämättömäksi kaiken tämän verenvuodatuksen. He eivät käsittäneet sen kuvaavan Jumalan kalliin Pojan verta, joka vuodatettaisiin maailman puolesta, eivätkä sitä, että uhrien tuli ohjata ihmiset ristiinnaulitun Lunastajan luo. AT 562.3
Jeesus katseli viattomia uhrieläimiä ja näki, kuinka juutalaiset olivat tehneet näistä suurista kokouksista verenvuod tuksen ja julmuuden näyttämöitä. Sen sijaan, että he olisivat nöyrästi katuneet syntejään, he vain lisäsivät uhrieläinten lukumäärää, ikäänkuin Jumalaa voitaisiin kunnioittaa tuollaisella sydämettömällä menettelyllä. Itsekkyys ja rahanhimo oli paaduttanut pappien ja hallitusmiesten sydämen. Olipa itse Jumalan Karitsaan viittaavista vertauskuvista tehty välikappaleita, joiden avulla koetettiin kiskoa voittoa. Näin oli kansan silmissä jumalanpalveluksen pyhyys suureksi osaksi menettänyt merkityksensä. Jeesuksen viha nousi, sillä Hän tiesi, etteivät papit ja vanhimmat antaneet enempää arvoa Hänen verelleen, joka kohta vuotaisi maailman syntien tähden, kuin näiden uhrieläinten verelle, joka heidän toimestaan lakkaamatta vuoti. AT 563.1
Kristus oli profeettain välityksellä puhunut juuri tätä vastaan. Samuel oli sanonut: “Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.” Ja Jesaja, joka profeetallisessa näyssä näki juutalaisten luopumisen, nimitti heitä Sodoman ja Gomorran päämiehiksi sanoen: “Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa. Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin, ja juottovasikkain rasvaan, mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii — minun esikartanoitteni tallaamista?” “Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” 1 Sam. 15:22; Jes. 1:10—12, 16, 17. AT 563.2
Hän, joka itse oli antanut nämä ennustukset, toisti nyt varoituksensa viimeisen kerran. Ennustuksen mukaan kansa oli julistanut Jeesuksen Israelin kuninkaaksi. Hän oli saanut heidän kunnioituksensa ja vastaanottanut kuninkaan tehtävän. Sen mukaan Hänen täytyi nyt toimia. Hän tiesi yritystensä turmeltuneen papiston uudistamiseksi olevan turhia, mutta siitä huolimatta Hänen täytyi suorittaa työnsä, sillä epäuskoiselle kansalle täytyi antaa todistus Hänen jumalallisesta tehtävästään. AT 563.3
Jeesuksen tutkiva katse kulki jälleen yli saastutetun temppelipihan. Kaikkien silmät olivat käännetyt Häneen. Papit ja hallitusmiehet, fariseukset ja pakanat katsoivat hämmästyneinä ja peloissaan Häntä, joka seisoi heidän edessään ylevänä taivaan kuninkaana. Jumaluus välähti läpi inhimillisyyden ja verhosi Kristuksen sellaiseen kunniaan ja kirkkauteen, jollaista ei koskaan ollut nähty. Häntä lähinnä seisovat vetäytyivät niin syrjään kuin kansanjoukolta pääsivät. Muutamia harvoja opetuslapsia lukuunottamatta Vapahtaja seisoi yksin. Ei kuulunut risahdustakaan. Hiljaisuus tuntui miltei sietämättömältä. Sitten Kristus puhui voimalla, joka järkytti kansaa rajuilman tavoin: “Kirjoitettu on: ‘Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi’, mutta te teette siitä ryövärien luolan.” Hänen äänensä kaikui pasuunan tavoin läpi temppelin. Kiivastus Hänen kasvoillaan oli kuin kuluttava tuli. Ja Hän käski niinkuin se, jolla on valta: “Viekää pois nämä täältä.” Joh. 2: 16. AT 563.4
Kolme vuotta aikaisemmin temppelin esimiehet olivat hävenneet Jeesuksen käskyn aiheuttamaa pakoaan. He olivat myöhemmin ihmetelleet omaa pelkoaan ja ehdotonta kuuliaisuuttaan tätä yksinkertaista, vaatimatonta miestä kohtaan. He olivat pitäneet mahdottomana, että tällainen arvoton alistuminen koskaan uusiintuisi. Kuitenkin he olivat nyt kauhistuneempia kuin aikaisemmin ja tottelivat Hänen käskyään vieläkin nopeammin. Kukaan ei uskaltanut epäillä Hänen arvovaltaansa. Papit ja kauppiaat pakenivat Hänen luotaan ajaen karjaansa edellään. AT 564.1
Kiiruhtaessaan pois temppelistä he tapasivat kansanjoukon, joka toi sairaitaan suuren Lääkärin parannettavaksi. Muutamien pakenevien kertomukset käännyttivät jotkut näistä takaisin. He pelkäsivät kohdata Häntä, joka oli niin voimakas, että Hänen pelkkä katseensa oli karkoittanut papit ja hallitusmiehet Hänen lähettyviltään. Mutta suuri joukko tunkeutui läpi vastaantulevan lauman haluten tavata Hänet, joka oli heidän ainoa toivonsa. Toisten paetessa temppelistä olivat monet jääneet sinne. Vastasaapuneet liittyivät näihin. Temppelipiha tuli taas täyteen sairaita ja kuolevia, ja jälleen Jeesus auttoi heitä. AT 564.2
Jonkin ajan kuluttua papit ja hallitusmiehet uskalsivat palata temppeliin. Kun pakokauhu oli lakannut, heidät valtasi pelko siitä, minkä askelen Jeesus nyt ottaisi. He arvelivat Hänen astuvan Daavidin valtaistuimelle. Palatessaan hiljaa temppeliin he kuulivat sekä aikuisten että lasten ylistävän Jumalaa. Astuessaan sisään he jäivät kuin naulittuina katselemaan edessään olevaa ihmeellistä näkyä. He näkivät sairaiden parantuvan, sokeiden saavan näkönsä, kuurojen kuulevan ja rampojen hyppivän ilosta. Lapset olivat ensimmäisinä iloitsemassa. Jeesus oli parantanut heidän sairautensa. Hän oli ottanut heidät syliinsä, ottanut vastaan heidän hellät suudelmansa, ja muutamat heistä olivat vaipuneet uneen Hänen helmaansa Hänen opettaessaan kansaa. Nyt lapset kaiuttivat kiitostaan iloisin äänin. He toistivat edellisen päivän hoosiannahuutoja ja heiluttivat riemuissaan palmunoksia Vapahtajan edessä. Temppelin muurit kaikuivat heidän huudoistaan: “Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen!” “Sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja Hän on.” Ps. 118: 26; Sak. 9: 9. “Hoosianna Daavidin Pojalle!” AT 564.3
Näiden onnellisten, vapaiden äänten kaiku loukkasi temppelin esimiehiä. He päättivät lopettaa sellaiset mielenosoitukset. He esittivät kansalle, että lasten jalat ja ilohuudot häpäisivät Herran temppelin. Huomatessaan, etteivät heidän sanansa vaikuttaneet mitään kansaan, he vetosivat Kristukseen: “‘Kuuletko, mitä nämä sanovat?’” “Niin Jeesus sanoi heille: ‘Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: Lasten ja imeväisten suusta Sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen?’” Ennustuksessa oli sanottu, että Kristus julistettaisiin kuninkaaksi, ja sen täytyi toteutua. Israelin papit ja hallitusmiehet kieltäytyivät julistamasta Hänen kunniaansa, ja silloin Jumala teki lapset todistajikseen. Jos lapset olisivat vaienneet, olisivat itse temppelin pylväät kaiuttaneet Vapahtajan ylistystä. AT 565.1
Fariseukset olivat täysin ymmällä. Yliote oli nyt sellaisella, jota he eivät voineet pelottaa. Jeesus oli ryhtynyt temppelin varjelijaksi. Koskaan aikaisemmin Hän ei ollut käyttänyt tällaista kuninkaallista valtaa. Ei koskaan Hänen sanoillaan ja teoillaan ollut ollut tällaista voimaa. Hän oli tehnyt ihmeellisiä tekoja kautta Jerusalemin, mutta ei koskaan näin juhlallisella ja vaikuttavalla tavalla. Kun saapuvilla oleva kansa oli nähnyt Hänen ihmetyönsä, eivät papit ja hallitusmiehet uskaltaneet julkituoda vihamielisyyttään. Vaikka Hänen vastauksensa raivostutti heitä ja saattoi heidät hämilleen, he eivät saattaneet aikaansaada mitään enempää sinä päivänä. AT 565.2
Seuraavana aamuna Sanhedrin jälleen kokoontui pohtimaan, miten olisi meneteltävä Jeesuksen suhteen. Kolme vuotta aikaisemmin he olivat vaatineet merkkiä siitä, että Hän olisi Messias. Sen jälkeen Hän oli tehnyt suuria ihmetekoja kaikkialla maassa. Hän oli parantanut sairaita, ihmeellisesti ruokkinut tuhansia ihmisiä, kävellyt veden päällä ja tyynnyttänyt myrskyävän meren. Hän oli useita kertoja lukenut ihmissydämiä kuin avointa kirjaa. Hän oli ajanut ulos riivaajia ja herättänyt kuolleita. Hallitusmiehillä oli silmiensä edessä todistukset siitä, että Hän oli Messias. Nyt he päättivät olla vaatimatta mitään merkkiä Hänen vallastaan, mutta sensijaan puristaa Häneltä jonkin tunnustuksen tai lausunnon, josta Hänet voitaisiin tuomita. AT 565.3
He palasivat temppeliin, missä Hän opetti kansaa, ja esittivät Hänelle seuraavan kysymyksen: “Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?” He odottivat Hänen väittävän, että Hän oli saanut valtansa Jumalalta. Tämän väitteen he aikoivat kumota. Mutta Jeesus vastasi heille esittämällä puolestaan kysymyksen, joka näytti koskevan vallan eri asiaa, ja Hänen vastauksensa heille riippuisi siitä, miten he vastaisivat tähän kysymykseen. Hän sanoi: “Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” AT 566.1
Papit huomasivat olevansa pulassa, mistä he eivät voisi selvitä pelkällä viisastelulla. Jos he sanoisivat, että Johanneksen kaste oli taivaasta, se paljastaisi heidän epäjohdonmukaisuutensa. Kristus sanoisi silloin: “Miksi siis ette uskoneet häntä?” Johannes oli todistanut Kristuksesta: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Joh. 1: 29. Jos papit uskoivat Johanneksen todistukseen, kuinka he voivat kieltää, että Kristus olisi Messias? Jos he taas esittäisivät oman vakaumuksensa, että Johanneksen kaste oli ihmisistä, he saisivat vastaansa suuttumuksen myrskyn, sillä kansa piti Johannesta profeettana. AT 566.2
Kansa odotti kiihkeän jännittyneenä asian ratkaisua. He tiesivät, että papit olivat tunnustaneet hyväksyvänsä Johanneksen kasteen, ja he odottivat heidän ilman muuta tunnustavan, että hän oli Jumalan lähettämä. Mutta neuvoteltuaan salaa keskenään papit päättivät olla esittämättä kantaansa. Teeskennellen tietämättömyyttä he sanoivat: “Emme tiedä.” Jeesus sanoi: “Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen.” AT 566.3
Kirjanoppineet, papit ja hallitusmiehet vaikenivat. Noloina ja pettyneinä he loivat katseensa alas uskaltamatta kysyä Kristukselta enempää. Pelkuruudellaan ja neuvottomuudellaan he olivat suuressa määrin menettäneet kansan kunnioitusta, joka nyt huvittuneena katseli, miten nämä ylpeät, itsevanhurskaat miehet kärsivät tappion. AT 566.4
Kaikki nämä Kristuksen sanat ja teot olivat hyvin tärkeitä, ja niiden vaikutus alkaisi yhä lisääntyvässä määrin tuntua Hänen ristiin-naulitsemisensa ja ylösnousemisensa jälkeen. Monet niistä, jotka innokkaasti olivat odottaneet tuon keskustelun tulosta, tulivat myöhemmin Hänen opetuslapsikseen saatuaan siihen ensimmäisen sysäyksen Jeesuksen sanoista tuona muistettavana päivänä. Temppelipihan tapahtumat eivät koskaan häipyneet heidän muististaan. Jeesuksen ja ylimmäisen papin vastakohta heidän keskustellessaan oli ilmeinen. Temppelin ylpeällä esimiehellä oli yllään koreat ja kallisarvoiset vaatteet. Hänen päässään oli välkkyvä tiara. Hänen ryhtinsä oli kuninkaallinen, hänen tukkansa ja pitkä, aaltoileva partansa olivat iän harmaannuttamat. Hänen ulkonäkönsä herätti kunnioitusta. Tämän ylvään henkilön rinnalla seisoi taivaan Majesteetti ilman loistoa ja koristuksia. Hänen vaatteensa olivat matkasta pölyiset, Hänen kasvonsa kalpeat ja niillä oli kärsivällisen surullinen ilme. Kuitenkin ne ilmaisivat arvokkuutta ja lempeyttä, joka oli ylipapin ylpeän, itsekylläisen ja vihaisen ilmeen selvä vastakohta. Monet niistä, jotka kuulivat ja näkivät Jeesuksen sanat ja teot temppelissä, pitivät siitä hetkestä asti sydämessään Häntä Jumalan profeettana. AT 566.5
Mutta kun yleinen mielipide alkoi kallistua Hänen puolelleen, lisääntyi pappien viha Jeesusta kohtaan. Kuin öljyä heidän vihansa tuleen oli se viisaus, jolla Hän vältti Hänelle asetetut ansat ja joka oli uutena todistuksena Hänen jumaluudestaan. AT 568.1
Taistellessaan rabbiineja vastaan Kristuksen tarkoitus ei ollut nöyryyttää vastustajiaan. Hän ei iloinnut siitä, että saisi heidät ahtaalle. Hänellä oli tärkeä läksy opetettavana heille. Hän oli nöyryyttänyt vihollisensa sallimalla heidän kietoutua ansoihin, jotka he olivat asettaneet Häntä varten. Heidän tunnustamansa tietämättömyys Johanneksen kasteesta antoi Hänelle tilaisuuden puhua, ja Hän käytti tilaisuutta esittääkseen heille heidän todellisen tilansa ja lausuakseen vielä uuden varoituksen monien aikaisempien lisäksi. AT 568.2
“Miten teistä on?” Hän sanoi. “Miehellä oli kaksi poikaa; ja hän meni ensimmäisen luo ja sanoi: ‘Poikani, mene tänään tekemään työtä minun viinitarhaani.’ Tämä vastasi ja sanoi: ‘En tahdo’, mutta jäljestäpäin hän katui ja meni. Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: ‘Minä menen, herra’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?” AT 568.3
Tämä odottamaton kysymys yllätti kuulijat. He olivat tarkoin seuranneet vertausta ja vastasivat nyt heti: “Ensimmäinen.” Luoden heihin tiukan katseen Jeesus vastasi vakavalla ja juhlallisella äänellä: AT 568.4
“Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.” AT 569.1
Papit ja hallitusmiehet eivät voineet muuta kuin antaa oikean vastauksen Kristuksen kysymykseen, ja näin Hän sai heidät asettumaan ensimmäisen pojan puolelle. Tämä poika kuvasi publikaaneja, joita fariseukset halveksivat ja vihasivat. Publikaanit olivat olleet törkeän siveettömiä. He olivat todella olleet Jumalan lain rikkojia, ilmaisten elämässään Hänen vaatimustensa päättävää vastustamista. He olivat olleet kiittämättömiä ja epäpyhiä, ja kun heitä oli kehoitettu menemään ja työskentelemään Herran viinitarhassa, he olivat halveksien kieltäytyneet siitä. Mutta kun Johannes tuli saarnaten parannuksen kastetta, publikaanit ottivat vastaan hänen sanomansa ja antoivat kastaa itsensä. AT 569.2
Toinen poika kuvasi Juudan kansan johtomiehiä. Jotkut fariseuksista olivat katuneet ja ottaneet Johannekselta kasteen, mutta johtajat eivät tahtoneet tunnustaa hänen olevan Jumalasta. Hänen varoituksensa ja uhkauksensa eivät johtaneet heitä parannukseen. He “tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta”. Luuk. 7: 30. He suhtautuivat halveksien hänen sanomaansa. Toisen pojan tavoin, joka, kun häntä kutsuttiin, sanoi: “Minä menen, herra”, mutta ei mennytkään, papit ja hallitusmiehet tunnustivat olevansa kuuliaisia, mutta teoissaan osoittivat olevansa tottelemattomia. He tekivät suuria hurskauden tunnustuksia ja väittivät noudattavansa Jumalan lakia, mutta he osoittivat vain väärää kuuliaisuutta. Fariseukset tuomitsivat publikaanit jumalattomiksi ja kirosivat heidät, mutta nämä osoittivat uskollaan ja teoillaan menevänsä taivasten valtakuntaan ennen noita itsevanhurskaita, joille oli annettu suuri valo, mutta joiden teot eivät vastanneet heidän tunnustamaansa jumalisuutta. AT 569.3
Papit ja hallitusmiehet olivat haluttomia kuulemaan näitä purevia totuuksia. He pysyivät kuitenkin vaiti, toivoen Jeesuksen sanovan jotakin, minkä he voisivat kääntää Häntä vastaan, mutta he saivat kestää vieläkin enemmän. AT 569.4
Kristus sanoi: “Kuulkaa toinen vertaus: Oli perheenisäntä, joka istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi siihen viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille. Ja kun hedelmäin aika lähestyi, lähetti hän palvelijoitansa viinitarhurien luokse perimään hänelle tulevat hedelmät. Mutta viinitarhurit ottivat kiinni hänen palvelijansa; minkä he pieksivät, minkä tappoivat, minkä kivittivät. Vielä hän lähetti loisia palvelijoita, useampia kuin ensimmäiset; ja näille he tekivät samoin. Mutta viimein hän lähetti heidän luokseen poikansa sanoen: ‘Minun poikaani he kavahtavat.’ Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan, sanoivat he keskenänsä: ‘Tämä on perillinen, tulkaa, tappakaamme hänet, niin me saamme hänen perintönsä.’ Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat. Kun viinitarhan herra tulee, mitä hän tekee noille viinitarhureille?” AT 569.5
Jeesus puhui kaikelle kansalle, mutta papit ja hallitusmiehet vastasivat. He sanoivat: “Nuo pahat hän pahoin tuhoaa ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille, jotka antavat hänelle hedelmät ajallansa.” Vastauksen antajat eivät ensin olleet käsittäneet vertauksen sovellutusta, mutta nyt he huomasivat lausuneensa oman tuomionsa. Vertauksessa perheenisäntä kuvasi Jumalaa, viinitarha Juudan kansaa ja aita Jumalan lakia, joka suojasi heitä. Torni oli temppelin vertauskuva. Viinitarhan herra oli tehnyt kaiken, mitä sen menestymiseksi tarvittiin. Hän sanoo: “Mitä olisi viinitarhalleni vielä ollut tehtävä, jota en olisi sille tehnyt?” Jes. 5: 4. Näin kuvattiin Jumalan väsymätöntä huolenpitoa Israelista. Ja kuten viinitarhurien oli palautettava herralleen määrätty osa viinitarhan hedelmistä, niin Jumalan kansan oli kunnioitettava Häntä pyhiä etuoikeuksiaan vastaavalla elämällä. Mutta kuten viinitarhurit olivat tappaneet palvelijat, joita isäntä lähetti noutamaan hedelmiä, niin juutalaisetkin olivat surmanneet ne profeetat, joita Jumala oli lähettänyt kutsumaan heitä parannukseen. Sanansaattaja toisensa jälkeen oli tapettu. Tähän asti oli vertauksen sovellutus täysin selvä, ja mitä sitten seurasi, se oli yhtä ilmeistä. Viinitarhan herran rakkaassa pojassa, jonka tämä viimein lähetti tottelemattomien palvelijainsa luo ja jonka he ottivat kiinni ja tappoivat, papit ja hallitusmiehet näkivät selvän kuvan Jeesuksesta ja Hänen osakseen tulevasta kohtalosta. Heillä oli jo tekeillä suunnitelmia Hänen surmaamisekseen, jonka Isä oli lähettänyt tekemään heille viimeisen vetoomuksen. Kiittämättömiä viinitarhureita kohtaava kosto kuvasi niiden tuomiota, jotka surmaisivat Kristuksen. AT 570.1
Katsoen heihin säälivästi Vapahtaja jatkoi: “Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: ‘Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme? Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teillä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. Ja joko tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa.’” AT 570.2
Tätä ennustusta juutalaiset olivat usein toistaneet synagoogissaan sovelluttaen sitä tulevaan Messiaaseen. Kristus oli juutalaisen järjestelmän ja koko pelastussuunnitelman kulmakivi. Tämän kulmakiven juutalaiset rakentajat, Israelin papit ja hallitusmiehet, olivat nvt hylkäämäisillään. Vapahtaja kiinnitti heidän huomiotaan ennustuksiin, jotka osoittivat heille heidän vaaransa. Kaikin käytettävissä olevin keinoin Hän koetti tehdä heille selväksi sen teon laadun, jonka he olivat tekemäisillään. AT 571.1
Hänen sanoillaan oli toinenkin tarkoitus. Esittäessään kysymyksen: “Kun viinitarhan herra tulee, mitä hän tekee noille viinitarhureille?” Kristus tarkoitti, että fariseukset vastaisivat, kuten he tekivät. Hän tahtoi heidän tuomitsevan itse itsensä. Koska Hänen varoituksensa eivät herättäisi heissä katumusta, ne sinetöisivät heidän tuomionsa, ja Hän toivoi heidän näkevän, että he olivat itse saattaneet itsensä turmioon. Hänen tarkoituksensa oli osoittaa heille Jumalan oikeudenmukaisuus Hänen riistäessään heiltä heidän kansallisia etuoikeuksiaan, mikä oli jo alkanut, ja joka ei päättyisi heidän temppelinsä ja kaupunkinsa tuhoamiseen vaan koko kansan hajoittamiseen. AT 571.2
Kuulijat käsittivät varoituksen. Mutta huolimatta tuomiosta, jonka itse olivat julistaneet, papit ja hallitusmiehet olivat valmiit täyttämään kuvauksen lausuen: “Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme Hänet.” “Ja he olisivat tahtoneet ottaa Hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa”, sillä yleinen mielipide oli Kristuksen puolella. AT 571.3
Käyttäessään ennustusta hylätystä kivestä Kristus viittasi todelliseen tapahtumaan Israelin historiassa. Tapaus liittyi ensimmäisen temppelin rakentamiseen. Se soveltui erikoisesti Kristuksen ensimmäisen tulemisen aikaan ja sen olisi tullut erikoisen voimakkaasti vedota juutalaisiin, mutta se sisältää opetuksen meillekin. Kun Salomon temppeliä rakennettiin, tehtiin seiniin ja perustuksiin käytetyt suunnattomat kivilohkareet täysin valmiiksi louhimossa. Senjälkeen kun ne oli tuotu rakennuspaikalle, ei niitä enää saanut käsitellä millään työkalulla, vaan työmiesten oli ainoastaan asetettava ne paikoilleen. AT 571.4
Eräs tavattoman iso ja erikoisen muotoinen kivi oli tuotu perustukseen käytettäväksi, mutta työmiehet eivät voineet löytää sille paikkaa eivätkä siis käyttää sitä. Se oli heille vain haitaksi ollessaan käyttämättömänä heidän tiellään. Kauan se oli hylättynä. Mutta kun rakentajien oli laskettava kulmakivi, he etsivät kauan löytääkseen tarpeeksi suuren ja painavan kiven, joka' olisi sopivan muotoinen tuohon erikoiseen paikkaan, ja kestäisi sen suuren painon, joka sillä tulisi lepäämään. Jos he tekisivät epäviisaan valinnan tällä tärkeällä paikalla joutuisi koko rakennuksen turvallisuus vaaraan. Heidän olisi löydettävä kivi, joka pystyisi vastustamaan auringon, pakkasen ja myrskyn vaikutusta. Useita eri kiviä oli jo valittu, mutta suunnattoman painon alla ne olivat murskaantuneet palasiksi. Toiset taas eivät voineet kestää lämpötilan äkillisiä vaihteluja. Viimein huomio kiintyi tuohon kiveen, joka kauan oli ollut hylättynä. Se oli ollut alttiina ilman, auringon ja myrskyn vaikutukselle, mutta siinä ei näkynyt ainoatakaan säröä. Rakentajat tutkivat tätä kiveä. Se oli kestänyt kaikki muut kokeet, mutta ei vielä yhtä. Jos se voisi kestää raskaan painon, he valitsisivat sen kulmakiveksi. Koe tehtiin. Kivi hyväksyttiin, asetettiin sille kuuluvalle paikalle ja huomattiin erikoisen sopivaksi. Jesajalle näytettiin profeetallisessa näyssä, että tämä kivi kuvasi Kristusta. Hän sanoo: “Herra Sebaot pitäkää pyhänä, Häntä te peljätkää ja kauhistukaa. Ja Hän on oleva pyhäkkö, Hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan.” AT 572.1
Profeetta vietiin näyssä Kristuksen ensimmäisen tulemisen aikaan ja hänelle näytettiin, että Kristuksen on kohdattava vaikeuksia ja koettelemuksia, joita Salomon temppelin pääkulmakiven kohtalo kuvasi. “Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin perustuskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.” Jes. 8: 13 — 15; 28: 16. AT 572.2
Rajattomassa viisaudessaan Jumala valitsi kulmakiven ja laski sen itse. Hän sanoo sitä “lujasti perustetuksi”. Koko maailma voi laskea sen päälle taakkansa ja murheensa, ja se voi kestää ne kaikki. He voivat täysin turvallisesti rakentaa sen päälle. Kristus on “koeteltu kivi”. Hän ei koskaan petä niitä, jotka luottavat Häneen. Hän on kestänyt jokaisen koetuksen. Hän on kantanut Aadamin ja koko jälkimaailman syyllisyyden painon ja selvinnyt enemmän kuin voittajana pahuuden pauloista. Hän on kantanut taakat, joita jokainen katuva syntinen on Hänen päälleen heittänyt. Kristuksessa syyllinen sydän on löytänyt rauhan. Hän on luja perustus. Kaikki, jotka panevat luottamuksensa Häneen, lepäävät täysin turvallisina. AT 572.3
Jesajan ennustuksessa Kristuksen sanotaan olevan sekä luja perustus että kompastuskivi. Apostoli Pietari, joka kirjoittaa Pyhän Hengen innoittamana, osoittaa selvästi, kenelle Kristus on perustuskivi ja kenelle loukkauskallio: “Jos ‘olette maistaneet, että Herra on hyvä’. Ja tulkaa Hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. Sillä Raamatussa sanotaan: ‘Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka Häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva.’ Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, ‘on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi’ ja ‘kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi’. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat.” 1 Piet. 2: 3-8. AT 573.1
Niille, jotka uskovat, Kristus on luja perustus. Nämä ovat niitä, jotka kaatuvat tähän kiveen ja ruhjoutuvat. Tässä kuvataan kuuliaisuutta Kristukselle ja uskoa Häneen. Kaatuminen kiveen ja ruhjoutuminen merkitsee omasta vanhurskaudesta luopumista ja menemistä Kristuksen luo nöyränä kuin lapsi, katuen syntejämme ja uskoen Hänen anteeksiantavaan rakkauteensa. Ja näin me siis uskon ja kuuliaisuuden kautta rakennamme kristus-perustukselle. AT 573.2
Tälle elävälle kivelle voivat rakentaa niin juutalaiset kuin pakanatkin. Se on ainoa perustus, jolle voimme turvallisesti rakentaa. Se on kyllin leveä kaikille ja kyllin vahva kestämään koko maailman painon ja taakat. Ja yhteyden kautta Kristukseen, elävään kiveen, tulee kaikista, jotka rakentavat tälle perustukselle, eläviä kiviä. Monet ihmiset ovat omin ponnistuksin tulleet hiotuiksi, kiilloitetuiksi ja kauniiksi, mutta heistä ei voi tulla “eläviä kiviä”, koska he eivät ole yhteydessä Kristuksen kanssa. Ilman tätä yhteyttä kukaan ihminen ei voi pelastua. Ellei meissä ole Kristuksen elämää, emme voi vastustaa myrskyjä ja kiusauksia. Iankaikkinen kohtalomme riippuu siitä, rakennammeko tälle lujalle perustukselle. Monet rakentavat nykyään perustuksille, joita ei ole koeteltu. Kun sade lankeaa, myrsky raivoaa ja tulvat tulevat, heidän rakennuksensa sortuu, koska se ei ole perustettu Ikuiselle Kalliolle, pääkulmakivelle Jeesukselle Kristukselle. AT 573.3
Niille, jotka “eivät tottele sanaa”, Kristus on loukkauskallio. Mutta “se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi”. Hylätyn kiven tavoin Kristus sai maallisen elämänsä aikana kestää ylenkatsetta ja pahoinpitelyä. Hän oli “ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, ... halveksittu, jota emme minäkään pitäneet”. Jes. 53: 3. Mutta aika oli lähellä, jolloin Hänet kirkastettaisiin. Kuolleistanousemisen kautta Hänet julistettiin “Jumalan Pojaksi voimassa”. Room. 1: 4. Toisen kerran tullessaan Hän on paljastuva taivaan ja maan Herraksi. Xe, jotka nyt olivat ristiinnaulitse- maisillaan Hänet, tunnustavat kerran Hänen suuruutensa. Koko maailmankaikkeuden nähden hylätystä kivestä on tuleva pääkulmakivi. AT 574.1
Ja “jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa”. Kansa, joka hylkäsi Kristuksen, näki pian kaupunkinsa ja kansansa tuhottuna. Heidän kunniansa loiste sammui; se hajosi tomuna tuuleen. Ja mikä tuhosi juutalaiset? Se oli kallio, joka olisi ollut heidän turvansa, jos he olisivat rakentaneet sille. Se oli Jumalan hyvyys, jota he halveksivat, vanhurskaus, jonka he hylkäsivät, armo, jonka he työnsivät luotaan. Ihmiset asettuivat Jumalaa vastaan, ja kaikki se, mikä olisi voinut koitua heidän pelastuksekseen, kääntyi heidän turmiokseen. Kaiken, minkä Jumala oli säätänyt heille elämäksi, he huomasivat olevan kuolemaksi. Kristuksen ristiinnaulitsemisesta oli seurauksena Jerusalemin hävitys. Golgatalla vuotanut veri oli paino, joka veti heidät perikatoon sekä tässä että tulevassa maailmassa. Näin on myös oleva viimeisenä suurena päivänä, jolloin tuomio tulee kohtaamaan Jumalan armon hylkääjiä. Kristus, heidän loukkauskallionsa, on silloin ilmestyvä heille kostavana vuorena. Hänen kasvojensa kirkkaus, joka vanhurskaille on elämää, on jumalattomille oleva kuluttava tuli. Koska syntinen on hylännyt Hänen rakkautensa ja halveksinut Hänen armoaan, hän joutuu perikatoon. AT 574.2
Monin kuvauksin ja toistetuin varoituksin Jeesus osoitti, mitä seuraisi, jos juutalaiset hylkäisivät Jumalan Pojan. Nämä sanansa Hän lausuu kaikille kaikkina aikoina, jotka kieltäytyvät ottamasta Häntä vastaan Lunastajanaan. Jokainen varoitus kuuluu myös heille. Häväistyllä temppelillä, tottelemattomalla pojalla, petollisella viinitarhurilla ja ylimielisillä rakentajilla on vastineensa jokaisen syntisen kokemuksissa. Ellei hän kadu, tulee hänen osakseen niiden kuvaama tuomio. AT 574.3