Maarasta kansa siirtyi Eelimiin, ja »siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta». Täällä he viipyivät useita päiviä ennen kuin lähtivät Siinain erämaahan. Oltuaan kuu- kauden poissa Egyptistä he ensi kerran leiriytyivät erämaahan. Heidän elintarvikevarastonsa al-koivat nyt loppua. Erämaassa tuskin oli nimeksikään laidunmaata, ja heidän lammaslaumansa alkoivat vähentyä. Ja mistä tälle kaikelle väelle saataisiin ruokaa? Epäilys alkoi vallata mieliä, ja taas kansa napisi. Heidän päällysmiehensä ja vanhimpansakin yhtyivät muiden kanssa moittimaan Jumalan asettamia johtajia: »Jospa olisimme saaneet surmamme Herran kädestä Egyptin maassa, jossa istuimme lihapatain ääressä ja leipää oli kyllin syödäksemme! Mutta te olette tuoneet meidät tähän erämaahan antaaksenne koko tämän joukon kuolla nälkään.” AO1 273.4
Eivät he vielä olleet kärsineet nälkää; sen hetken tarpeiksi ruokaa kyllä oli, mutta he pelkäsivät tulevaisuutta. He eivät voineet ymmärtää, miten nämä valtavat joukot tulisivat toimeen vaeltaessaan erämaassa, ja he kuvittelivat lastensa nälkiintyvän. Herra salli heidän joutua vaikeuksiin ja heidän ruokavarojensa huveta, jotta he kääntyisivät hänen puoleensa, joka tähän asti oli ollut heidän Vapauttajansa. Jos he pulassaan pyytäisivät apua häneltä, hän antaisi heidän edelleenkin kokea tuntuvasti rakkauttaan ja huolenpitoaan. Hän oli luvannut, että jos he noudattaisivat hänen käskyjään, he eivät sairastuisi mihinkään vaivaan, ja heidän puolel-taan oli synnillistä epäuskoa pelätä, että he itse tai heidän lapsensa voisivat kuolla nälkään. AO1 275.1
Jumala oli luvannut olla heidän Jumalansa, ottaa heidät omaisuuskansakseen ja johtaa heidät avaraan ja hyvään maahan. Mutta he olivat valmiit masentumaan joka kerta, kun kohtasivat jonkin esteen matkallaan tuohon maahan. Aivan ihmeellisellä tavalla hän oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta kohottaakseen heidän tasonsa niin yleväksi ja jaloksi, että koko maa kiittäisi heitä. Mutta heidän oli tarpeellista joutua vaikeuksiin ja puutteeseenkin. Jumala oli siirtämässä heitä alennustilasta kunnioitettavaan asemaan kansojen joukossa ja aikoi uskoa heille tärkeitä ja pyhiä tehtäviä. Jos he olisivat uskoneet häneen kaiken sen perusteella, mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen, he olisivat ilomielin kestäneet epämukavuuksia, puutetta ja todellista kärsimystäkin. Mutta he eivät halunneet luottaa Herraan muulloin kuin silloin, kun hän antoi heille jatkuvasti todisteita voimastaan. He unohtivat katkeran orjuutensa Egyptin ajalta. He unohtivat orjuudesta vapautuessaan kokemansa Jumalan hyvyyden ja voiman. He unohtivat, miten tuhoava enkeli säästi heidän lapsensa surmatessaan kaikki Egyptin esikoiset. He unohtivat, miten väkevästi Jumala ilmaisi voimansa Punaisenmeren ylityksessä. He unohtivat, miten hän oli avannut heille tien, jota myöten he pääsivät turvallisesti toiselle rannalle, ja miten vedet hukuttivat heitä takaa ajaneet vihollisjoukot. He huomasi- vat ja tunsivat vain nykyiset kiusansa ja koetuksensa. Heillä olisi ollut aihetta sanoa: »Jumala on tehnyt suuria asioita hyväksemme. Ja nyt hän tekee meistä, entisistä orjista, suuren kansakunnan.” Mutta he puhuivat vain tien kovuudesta ja matkan vaikeuksista ja miettivät, milloin heidän vaivalloinen pyhiinvaellusmatkansa vihdoinkin loppuisi. AO1 275.2
Israelin erämaanvaelluksen vaiheet merkittiin muistiin opetukseksi Jumalan Israelille ajan loppuun asti. Kertomus siitä, miten Jumala kohteli noita erämaanvaeltajia heidän siirtyillessään milloin minnekin, heidän kärsiessään nälkää, janoa ja väsymystä sekä kokiessaan hänen ihmeellisesti auttavaa voimaansa, oli täynnä hänen kansalleen kaikkina aikoina soveltuvia varoituksia ja opetuksia. Heprealaisten vaihtelevat kokemukset valmensivat ja kouluttivat heitä luvattua Kanaanin kotiaan varten. Jumala toivoisi kansansa näinä päivinä kertaavan nöyrin ja opinhaluisin mielin muinaisen Israelin läpikäymiä vaikeuksia, jotta niistä saadut opetukset auttaisivat heitä valmistautumaan taivaallista Ka-naania varten. AO1 276.1
Monet ajattelevat israelilaisten vaiheita ja ihmettelevät heidän epäuskoaan ja napinaansa arvellen, etteivät he itse ainakaan olisi niin kiittämättömiä. Mutta kun he joutuvat vaikkapa vähäiseenkin uskon koetukseen, heissä ei ilmene sen enempää uskoa ja kärsi-vällisyyttä kuin muinaisessa Is-raelissakaan. Joutuessaan ahtaalle he napisevat sitä menettelyä vastaan, jolla Jumala tahtoo puhdistaa heitä. Vaikka heidän nykyiset tarpeensa ovat tyydytetyt, he eivät halua uskoa tulevaisuuttaan Jumalan huomaan vaan pelkäävät alati köyhtyvänsä ja lastensa joutuvan kärsimään. Jotkut uumoilevat aina pahaa tai suurentelevat todellisia vaikeuksia, niin etteivät lainkaan huomaa niitä siunauksia, joista heidän olisi syytä kiittää Jumalaa. Heidän kohtaamansa esteet eivät johda heitä etsimään apua Jumalalta, ainoalta voiman lähteeltä, vaan erottavat heidät hänestä ja tekevät heidät levottomiksi ja nurkuviksi. AO1 276.2
Teemmekö oikein olemalla noin epäuskoisia? Miksi olisimme epä-kiitollisia ja epäluuloisia? Jeesus on ystävämme; koko taivas on kiinnostunut hyvinvoinnistamme, ja huolekkuutemme ja pelkomme vain murehduttavat Jumalan Pyhää Henkeä. Emme saa päästää itseämme huolestumaan, sillä se vain kiusaa ja kuluttaa meitä eikä vähääkään auta meitä kestämään koetuksissa. Älkäämme koskaan suhtautuko Jumalaan niin epäuskoisesti, että harrastaisimme elämässämme pääasiassa vain va-rautumista tulevaisuuden varalle, ikään kuin onnemme olisi näiden maisten asioiden varassa. Jumala ei halua kansansa olevan huolten painama. Mutta ei Herramme liioin sano meille, etteikö tiellämme olisi vaaroja. Ei hän ota kansaansa pois tästä synnin ja pahuuden maailmasta vaan osoittaa meille varman turvapaikan. Hän kutsuu väsyneet ja huolten painamat luokseen: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» Irrottautukaa levotto- muuden ja maailmallisten huolten ikeestä, jonka olette ottaneet kantaaksenne, ja »ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne” (Matt. 11: 28, 29). Löydämme levon ja rauhan Jumalassa heittämällä kaikki huolemme hänen päällensä, sillä hän pitää meistä huolen (ks.1 Piet. 5: 7). AO1 276.3
Apostoli Paavali sanoo: »Katso-kaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta” (Hebr. 3: 12). Kaiken sen perusteella, mitä Jumala on tehnyt hyväksemme, meillä pitäisi olla voimakas, toimiva ja kestävä usko. Sen sijaan, että napisisimme ja valittaisimme, meidän tulisi sydämestämme sanoa: »Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt» (Ps. 103: 1, 2). AO1 277.1