Mutta Herra lähetti palvelijansa esittämään Saulille vielä erään sanoman. Tottelemalla tämä voisi vielä osoittaa olevansa uskollinen Jumalalle ja kelvollinen käymään Israelin edellä. Samuel tuli kuninkaan luo ja esitti hänelle Herran sanan. Jotta monarkki käsittäisi, että käskyä oli välttämättä noudatettava, Samuel ilmoitti selvästi puhuvansa Jumalan toimeksiannosta, samalla arvovallalla, jolla Saul oli kutsuttu kuninkaaksi. Profeetta lausui: »Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.» Erämaassa amalekilaiset olivat ensimmäisinä ryhtyneet sotimaan Israelia vastaan. Tämän synnin vuoksi ja siksi, että he hylkäsivät Jumalan ja alentuivat palvelemaan epäjumalia, Herra oli Mooseksen kautta julistanut heidän tuomionsa. Jumalan ohjeiden mukaisesti heidän monet julmuutensa Israelia kohtaan oli kirjoitettu muistiin samoin kuin niihin liittyvä käsky: »Pyyhi pois Amalekin muisto taivaan alta. Älä tätä unhota» (5 Moos. 25: 19). Tämän tuomion täytäntöönpanoa oli pidätelty neljäsataa vuotta, mutta amalekilaiset eivät olleet luopuneet synneistään. Herra tiesi, että tämä jumalaton kansa hävittäisi jos mahdollista hänen kansansa ja palvontansa maan päältä. Nyt oli tullut aika, jolloin tuo niin kauan pitkitetty tuomio pantaisiin täytäntöön. AO2 211.3
Kun Jumala on pitkämielinen jumalattomia kohtaan, niin nämä rohkaistuvat jatkamaan rikkomuksiaan, mutta pitkästä viipymisestään huolimatta heidän rangaistuksensa on varma ja hirvittävä. »Sillä Herra nousee niinkuin Peräsimin vuorella, hän kiivastuu niinkuin Gibeonin laaksossa teh-däkseen työnsä, oudon työnsä, toimittaakseen tekonsa, kumman tekonsa» (Jes. 28: 21). Armolliselle Jumalallemme rankaiseminen on »kumma teko». »Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää» (Hes. 33: 11). »Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, — joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta» (2 Moos. 34: 6, 7). Vaikkei hän olekaan kostonhaluinen, hän kyllä rankaisee lakinsa rikkojia. Hänen on pakko tehdä näin, jotta maan asukkaat varjeltuisivat täydelliseltä turmelukselta ja tuholta. Pelastaakseen muut hänen on poistettava synnin paaduttamat. »Herra on pitkämielinen ja suuri voimassansa, mutta Herra ei jätä rankaisematta» (Naah. 1: 3). Hän nostaa maahan poljetun lakinsa jälleen oikeuteensa »ihmeellisillä teoilla — vanhurskaudessa» (Ps. 65: 6). Ja juuri se, että hän vitkastelee oikeutensa toteuttamista, osoittaa niiden syntien suuruuden, jotka kerran saavat tuomionsa, sekä sen rangaistuksen ankaruuden, joka odottaa lain rikkojaa. AO2 212.1
Mutta rangaistessaankin Jumala oli armollinen. Amalekilaiset tuli hävittää, mutta heidän keskuudessaan asuvat keeniläiset oli säästettävä. Vaikkei tämä kansa ollut täysin vapautunut epäjumalain palvonnasta, se palveli kui-tenkin Jumalaa ja oli ystävällinen Israelille. Tästä heimosta oli Mooseksen lanko Hoobab, joka oli vaeltanut israelilaisten kanssa erämaassa ja jonka maaston tuntemus oli ollut heille suureksi avuksi. AO2 212.2
Filistealaisten kärsittyä tappion Mikmaassa Saul jatkoi sotimistaan heitä ja amalekilaisia sekä Mooabia, Ammonia ja Edomia vastaan. Kaikki nämä sotaretket olivat voitollisia. Ja saatuaan nyt käskyn lähteä voittamaan amalekilaiset hän julisti heti sodan. Hän kutsui kansan aseisiin, ja kun kut-suun liittyi nyt profeetan arvovalta hänen omansa lisäksi, Israelin miehet noudattivat sitä sankoin joukoin. Tälle retkelle ei sopinut lähteä voiton etuja ahnehtien, sillä israelilaiset eivät saisi taistelusta itselleen kunniaa eikä sotasaalista. Heidän oli lähdettävä sotaan vain täyttämään Jumalan käskyä ja olemaan amalekilaisille hänen rangaistustuomionsa täytäntöönpanijoita. Jumalan tarkoitus oli, että kaikki kansat näkisivät sen kansan kukistumisen, joka oli uhmannut hänen valtiut- taan, ja huomaisivat hänen hävittäneen heidät juuri sen kansan avulla, jota he olivat halveksineet. AO2 212.3