Daavidin sanat kerrottiin kuninkaalle, joka kutsutti nuorukaisen luokseen. Saul kuunteli hämmästyneenä paimenta, kun tämä sanoi: »Älköön kenenkään mieli masentuko hänen tähtensä. Palvelijasi käy taistelemaan tuota filistealaista vastaan.» Saul koetti saada Daavidin luopumaan aikeestaan, mutta nuorukainen ei ollut taivutettavissa. Hän kertoi koruttomasti ja kehuskelematta, mitä oli joutunut kokemaan vartioidessaan isänsä laumoja, ja sanoi sitten: »‘Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä.’ Silloin Saul sanoi Daavidille: ‘Mene, Herra olkoon sinun kanssasi.’» AO2 227.1
Neljänkymmenen päivän ajan filistealainen jätti oli saanut kopealla haasteellaan Israelin joukot vapisemaan. Hänen valtava kokonsa sai heidät pelkäämään, sillä hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen. Päässään hänellä oli vaskikypärä ja yllään viisituhatta sekeliä painava rintahaarniska sekä säärissään vaskivarukset. Lisäksi hänellä oli yllään niin tiheä suomuspanssari, ettei mikään nuoli pystynyt iskeytymään sen lävitse. Selässään jättisoturi kantoi valtavaa vaskikeihästä. »Hänen peitsensä varsi oli niinkuin kangastukki; ja hänen peitsensä kärki, joka painoi kuusisataa sekeliä, oli rautaa. Ja kilvenkantaja kävi hänen edellänsä.» AO2 227.2
Aamuin ja illoin Goljat oli lähestynyt Israelin leiriä ja huutanut kovalla äänellä: “‘Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintaan? Minä olen filistealainen, ja te olet-te Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni. Jos hän kykenee taistelemaan minua vastaan ja surmaa minut, niin me olemme teidän palvelijanne; mutta jos minä voitan ja surmaan hänet, niin te olette meidän palvelijamme ja palvelette meitä.’ Ja filistealainen sanoi vielä: ‘Minä olen tänä päivänä häväissyt Israelin taistelurivit. Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme.’» AO2 228.1
Vaikka Saul olikin luvannut, että Daavid sai vastata Goljatin haasteeseen, hän ei paljonkaan uskaltanut toivoa hänen selviytyvän rohkeasta yrityksestään. Nuorukaisen käskettiin pukeutua kuninkaan omiin sotavarustuksiin. Vaskikypärä pantiin hänen päähänsä ja haarniska hänen ylleen, ja hänen sivullaan oli kuninkaan miekka. Näin varustettuna hän lähti suorittamaan tehtäväänsä, mutta kääntyi ennen pitkää takaisin. Huolestuneet katselijat luulivat ensin, ettei Daavid halunnut sittenkään vaarantaa henkeään ylivoimaista vihollista vastaan käytävässä ottelussa. Mutta sitä ei urhea nuorukainen lainkaan ajatellut. Palattuaan Saulin luo hän pyysi lupaa riisua yltään raskaat varusteet ja sanoi: »En minä voi näissä käydä, sillä en ole koskaan tällaisia koettanut.» Ja niin hän riisui yltään kuninkaan sotaasun ja sen sijaan otti käteensä vain sauvansa, reppunsa ja yksinkertaisen lingon. Hän valitsi purosta viisi sileää kiveä, pani ne reppuunsa ja linko kädessään lähestyi filistealaista. Jättimäinen soturi asteli rohkeasti vastaan odottaen kohtaavansa Israelin väkevimmän sotaurhon. Kilvenkantaja kulki hänen edellään, ja hän näytti kerrassaan voittamattomalta. Päästyään lähemmäksi Daavidia hän havaitsi tämän nuorukaiseksi, jota ikänsä puolesta kutsuttiin vielä pojaksi. Daavidin kasvoilla oli terve punerrus, ja varreltaan hyvin kehittyneenä hän teki ilman asevarusteitakin edullisen vaikutuksen. Silti hänen nuorekkaan olemuksensa ja filis tealaisen massiivisen muodon välillä oli silmiinpistävä ero. AO2 228.2