Daavid oli menettänyt toivonsa sovinnosta Saulin kanssa. Näytti väistämättömältä, että hän lopulta sortuisi kuninkaan ilkeyden uhriksi, ja siksi hän päätti jälleen hakeutua turvaan filistealaisten maahan. Komennossaan olevien kuudensadan miehen kanssa hän siirtyi Aakiin, Gatin kuninkaan, luo. AO2 252.2
Kysymättä Jumalalta neuvoa Daavid oli tullut siihen johtopäätökseen, että Saul varmasti to - teuttaisi murha-aikeensa. Mutta vaikka Saul koetti juonitellen saada hänet tuhotuksi, Jumala valmisteli toisaalta valtakunnan siirtämistä Daavidille. Jumala toteut-taa suunnitelmansa ihmisten katseilta salassa. Ihmiset eivät pysty käsittämään Jumalan menettelyä, vaan pitävät hänen sallimiaan koetuksia ja koettelemuksia heitä vastaan suunnattuina ja heidän tuhokseen tarkoitettuina. Näin Daavidkin arvosteli asioita vain sen perusteella, miltä ne näyttivät, eikä turvautunut Jumalan lu- pauksiin. Hän ei uskonut koskaan pääsevänsä valtaistuimelle. Pitkäaikaiset koettelemukset olivat uuvuttaneet hänen uskonsa ja kuluttaneet loppuun hänen kärsivällisyytensä. AO2 252.3
Herra ei lähettänyt Daavidia hakemaan turvaa filistealaisilta, jotka olivat Israelin katkerimpia vihollisia. Tämä kansa pysyisi loppuun asti hänen pahimpana vihollisenaan, ja kuitenkin hän oli paennut sen turviin tarvitessaan apua hädän hetkenä. Menetettyään kaiken luottamuksensa Sauliin ja hänen palvelijoihinsa hän jättäytyi kansansa vihollisten armoille. Daavid oli urhea sotapäällikkö ja oli osoittautunut viisaaksi ja menestykselliseksi sotilaaksi, mutta mennessään filistea-laisten luo hän toimi vastoin omaa parastaan. Jumalan ohjeen mukaan hänen tuli pystyttää lippunsa Juudan maahan, ja vain uskon puute sai hänet Herran käskemättä luopumaan velvollisuutensa paikalta. AO2 253.1
Daavidin epäusko tuotti häpeää Jumalalle. Filistealaiset olivat pelänneet Daavidia enemmän kuin Saulia ja hänen joukkojaan; ja hakeutumalla filistealaisten turvaan Daavid paljasti heille oman kansansa heikkouden. Näin hän rohkaisi näitä leppymättömiä vihollisia sortamaan Israelia. Daavid oli voideltu Jumalan kansan puolustajaksi, eikä Herra halunnut palvelijoidensa rohkaisevan jumalattomia paljastamalla heille hänen kansansa heikkoutta tai olemalla näköjään välittämättä sen hyvinvoinnista. Lisäksi hänen veljensä saivat tästä sen käsityksen, että hän oli liittynyt pakanoihin palvellakseen heidän jumaliaan. Näin hän antoi aihetta vaikuttimiensa väärään arviointiin ja herätti monissa ennakkoluuloja häntä vastaan. Hän toimi täysin saatanan toivomusten mukaisesti, sillä etsimällä turvapaikkaa filis-tealaisten luota Daavid antoi suuren ilon aiheen Jumalan ja hänen kansansa vihollisille. Daavid ei lakannut palvomasta Jumalaa eikä edistämästä hänen asiaansa. Mutta hän ei luottanut Jumalaan eikä pitänyt häntä omakohtaisena suojelijanaan, ja niin hän tahrasi sen rehdin ja uskollisen luonteen, jota Jumala vaatii palvelijoiltaan. AO2 253.2
Filistealaisten kuningas otti Daavidin sydämellisesti vastaan. Tämä lämmin vastaanotto johtui osaksi siitä, että kuningas ihaili häntä, ja osittain siitä, että heprealaisen hakeutuminen hänen turviinsa imarteli hänen turha-maisuuttaan. Daavidista tuntui, ettei kukaan kavaltaisi häntä Aakiin alueilla. Hän toi mukanaan perheensä, kaiken kotiväkensä ja omaisuutensa, ja samoin tekivät hänen miehensä. Hän oli näköjään tullut jäädäkseen pysyvästi filistealaisten maahan. Tämä kaikki oli Aakiille mieleen, ja hän lupasi suojella luokseen paenneita israelilaisia. AO2 253.3
Daavid pyysi päästä asumaan maaseudulle, kauas kuninkaan kaupungista, ja niin tämä antoi hänelle suopeasti Siklagin maaseutukaupungin asuinpaikaksi. Daavid käsitti, että hänen ja hänen väkensä oli vaarallista oleskella epäjumalain palvelijoiden vaikutuksen alaisina. Kokonaan heidän omaan käyttöönsä varatussa kaupungissa he saattoivat pal- vella Jumalaa vapaammin kuin jäämällä Gatiin, jonka pakanalliset menot olisivat aiheuttaneet heille pelkkiä ikävyyksiä. AO2 253.4
Asuessaan omassa syrjäisessä kaupungissaan Daavid kävi sotaa gesurilaisia, geresiläisiä ja amalekilaisia vastaan eikä jättänyt heistä ketään henkiin viemään tapahtumasta tietoa Gatiin. Taistelusta palattuaan hän antoi Aakiin ym-märtää olleensa sotimassa omaa kansaansa, Juudan miehiä, vastaan. Tällä teeskentelyllään hän antoi kuninkaalle sen käsityksen, että hän auttoi toiminnallaan filis - tealaisia, sillä kuningas sanoi: »Hän on saattanut itsensä kansansa Israelin vihoihin ja tulee olemaan minun palvelijani ainiaan.» Daavid tiesi noiden pakanaheimojen hävittämisen olevan Jumalan tahdon mukaista ja tiesi myös tulleensa valituksi siihen tehtävään. Mutta Jumalan tahdon mukaista ei suinkaan ollut, että hän toimi petollisesti. AO2 255.1
»Siihen aikaan filistealaiset kokosivat joukkonsa sotaretkelle Israelia vastaan. Ja Aakis sanoi Daavidille: ‘Tiedä, että sinun on miehinesi lähdettävä minun kanssani sotajoukon mukana.’» Daavid ei suinkaan aikonut kohottaa kättään kansaansa vastaan; hän ei vain ollut varma siitä, miten hänen oli meneteltävä, kunnes tilanteen kehityksestä ilmenisi hänen velvollisuutensa. Hän vastasi kuninkaalle välttelevästi: »Hyvä! Sinä tulet tietämään, mitä palvelijasi saa aikaan.» Aakis käsitti nämä sanat niin, että Daavid lupasi auttaa häntä tulevassa sodankäynnissä, ja takasi puolestaan Daavidille kunnia-aseman ja korkean viran hovissaan. AO2 255.2
Mutta vaikka Daavidin usko Jumalan lupauksiin olikin horjahdellut, hän silti muisti Samuelin voidelleen hänet Israelin kuninkaaksi. Hän muisti, mitä voittoja hän Jumalan avulla oli saanut vihollisistaan. Hän muisti, miten armollisesti Jumala oli varjellut häntä joutumasta Saulin käsiin, ja päätti olla pettämättä saamaansa pyhää luottamustehtävää. Vaikka Israelin kuningas olikin tavoitel-lut häntä tappaaksensa hänet, ei hän kuitenkaan liittyisi miehineen kansansa vihollisiin. AO2 255.3