Profeetat julistivat edelleen uskollisesti varoituksiaan ja kehotuksiaan; he puhuivat rohkeasti Manasselle ja hänen kansalleen, mutta sanomia pilkattiin eikä Herrasta luopunut Juuda ottanut niistä vaarin. Näyttääkseen, miten kansan kävisi ellei se tekisi parannusta, Herra salli sen joutua assyrialaisen sotajoukon käsiin, joka kytki Manassen vaskikahleisiin ja vei hänet Baabeliin, väliaikaiseen pääkaupunkiinsa. Tämä ahdinko palautti kuninkaan järkiinsä; »hän etsi Herran, Jumalansa, mielisuosiota ja nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä. Ja kun hän näin rukoili häntä, niin Jumala taipui ja kuuli hänen rukouksensa ja toi hänet takaisin Jerusalemiin, hänen valtakuntaansa. Silloin Manasse tuli tietämään, että Herra on Jumala» (2 Aikak. 33: 11-13). Mutta tämä katumus, niin merkittävä kuin se olikin, tapahtui liian myöhään vapauttaakseen valtakuntaa vuosikausia kestäneen epäjumalanpalvonnan turmiollisesta vaikutuksesta. Monet olivat kompastuneet ja langenneet pystymättä enää koskaan nousemaan. AO3 197.1