Kaikista itämaiden sairauksista pitaali oli pelätyin. Sen parantumaton ja tarttuva luonne ja sen kauhea vaikutus uhriinsa täytti rohkeimmankin mielen pelolla. Juutalaisten keskuudessa sitä pidettiin synnin rangaistuksena, ja siksi sitä nimitettiin »iskuksi», »Jumalan sormeksi». Koska se oli itsepintainen, parantumaton ja tappava, sitä pidettiin synnin vertauskuvana. Seremonialain mukaan pitaalinen julistettiin saastaiseksi. Hänet suljettiin pois ihmisten keskuudesta, ikään kuin hän jo olisi ollut kuollut. Kaikki, mitä hän kosketti, tuli saastaiseksi. Hänen hengityksensä pilasi ilman. Sen, jolla epäiltiin olevan tämä sairaus, täytyi näyttäytyä papeille, joiden oli tarkastettava hänet ja ratkaistava hänen asiansa. Jos hänet julistettiin pitaaliseksi, hänet eristettiin perheestään, suljettiin pois seurakunnasta ja tuomittiin elämään yksinomaan muiden pitaalisten seurassa. Lain vaatimukset olivat järkkymättömät. Eivät edes kuninkaat tai hallitusmiehet olleet erikoisasemassa. Hallitsijan, joka oli saanut tämän kauhean taudin, oli luovuttava valtikastaan ja paettava yhteiskunnasta. AO4 218.1
Erossa ystävistään ja sukulaisistaan pitaalisen oli kannettava sairautensa kirous. Hänen piti julistaa omaa onnettomuuttaan, repiä vaatteensa ja huutaa varoitushuutoja kehottaen kaikkia pakenemaan hänen saastuttavasta läheisyydestään. Huuto »saastainen, saastainen! » jonka tuo yksinäinen pakolainen valittavin äänin päästi ilmoille, oli varoitus, jota kuunneltiin pelon ja kauhun vallassa. AO4 218.2