Mikä merkitys sitten oli Kristuksen asettamisella Herran eteen? Pappi ei kuitenkaan nähnyt verhon läpi, hän ei käsittänyt sen taakse kätkeytyvää salaisuutta. Lasten asettaminen Herran eteen oli hyvin tavallinen näky. Päivästä päivään pappi vastaanotti lunastusrahoja, kun lapsia tuotiin Herran eteen. Päivästä toiseen hän jatkoi totuttua työtään kiinnittäen vain vähän huomiota lapsiin tai vanhempiin, ellei hän nähnyt mitään merkkiä heidän rikkaudestaan tai korkeasta arvostaan. Joosef ja Maria olivat köyhiä, ja kun he tulivat lapsineen, papit näkivät vain miehen ja vaimon, jotka olivat pukeutuneet galilealaisten tavoin ja hyvin vaatimattomasti. Ei mikään heidän ulkomuodossaan herättänyt huomiota, ja he toivat uhrin, jollaisen köyhät antoivat. AO4 34.3
Pappi toimitti virkatehtäväänsä kuuluvat menot. Hän otti lapsen syliinsä ja piti sitä koholla alttarin edessä. Ojennettuaan lapsen takaisin äidille hän kirjoitti nimen »Jeesus » esikoisten luetteloon. Ei tullut hänen mieleensä hänen pitäessään lasta sylissään, että siinä olisi taivaan Majesteetti, kunnian Kuningas. Pappi ei ajatellut, että tämä lapsi olisi se, josta Mooses oli kirjoittanut: »Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu » (Ap.t. 3: 22). Hän ei ajatellut, että tämä lapsi oli se, jonka kunniaa Mooses oli pyytänyt nähdä. Mutta Moosesta suurempi lepäsi papin sylissä, ja kun pappi kirjoitti lapsen nimen, hän kirjoitti sen olennon nimen, joka oli koko juutalaisen järjestelmän perustus. Tämä nimi merkitsi tuon järjestelmän loppua. Uhrijärjestelmä oli vanhentumassa. Esikuva oli miltei saavuttanut vastakuvansa, varjo todellisuuden. AO4 34.4
Jumalan kirkkaus oli poistunut pyhäköstä, mutta Beetlehemin lapsessa oli kätkettynä kirkkaus, jonka edessä enkelit kumartavat. Tämä tietämätön lapsi oli luvattu siemen, johon ensimmäinen alttari Eedenin portilla viittasi. Hän oli Rauhanruhtinas. Hän oli se, joka ilmaisi Moosekselle olevansa suuri MINÄ OLEN. Hän oli pilvija tulipatsaassa johdattanut Israelia. Hänestä näkijät olivat jo kauan ennustaneet. Hän oli kaikkien kansojen toivo, Daavidin juurivesa, kirkas kointähti. Tuon avuttoman pienokaisen nimi, jonka kirjoittaminen Israelin luetteloon kertoi hänen olevan meidän veljemme, oli langenneen ihmiskunnan toivo. Lapsi, josta lunastusraha oli maksettu, maksaisi lunnaat koko maailman synneistä. Hän oli todellinen »ylimmäinen pappi, Jumalan huoneen haltija», »katoamattoman pappeuden » päämies, välittäjä »Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa » (Hebr. 10: 21; 7: 24; 1: 3). AO4 35.1