Ulkonainen vanhurskaus todistaa sisäisen vanhurskauden puolesta. Se, joka on sisäisesti vanhurskas, ei ole kovasydäminen eikä töykeä, vaan hän kasvaa päivä päivältä Kristuksen kuvan kaltaiseksi, kasvaen voimasta voimaan. Hän, jota totuus pyhittää, hallitsee itsehsä, ja seuraa Kristuksen jälkiä siksi kunnes armo vaihtuu kirkkauteen. Vanhurskaus, jolla meidät vanhurskautetaan, luetaan ansioksemme; vanhurskaus, jolla meidät pyhitetään, annetaan osaksemme. Edellinen oikeuttaa meidät taivaaseen, jälkimmäinen tekee meidät kelvollisiksi taivaaseen. — Review and Herald, kesäk. 4 p. 1895. SN 27.2