Kertomus tuhlaajapojasta on annettu nuorille opetukseksi. Eläessään huvituksissa ja synnillisissä nautinnoissa hän kuluttaa perintöosansa irstaaseen elämään. Hän on vieraalla maalla ilman ystä viä, hän on ryysyinen ja nälkäinen, toivoen saavansa edes niitä jätteitä, joilla sikoja ruokitaan. Hänen viimeinen toivonsa on palata katuvana ja nöyränä isänsä kotiin, missä hänet lausutaan tervetulleeksi, hän saa anteeksi ja isä painaa hänet sydäntään vasten. Moni nuori tekee hänen tavallaan, eläen surutonta, huvinhaluista tuhlarin elämää, hyläten elävän veden lähteen, tosi ilon lähteen ja kaivaen itselleen särkyneitä kaivoja, jotka eivät vettä pidä. SN 405.1