Kaidan tien vaeltajat puhuvat ilosta ja onnesta, mikä odottaa heitä matkan päässä. Heidän kasvonsa ovat usein murheelliset, mutta säteilevät monesti pyhää iloa. He eivät pukeudu leveän tien kulkijain tavoin, eivät puhu eivätkä toimi niinkuin he. Heille on annettu Esikuva. Hän, joka oli kipua ja sairautta täynnä, avasi heille tämän tien, ja kulki itse sen. Hänen seuraajansa näkevät hänen askelensa, ja saavat lohtua ja iloa. Hän kulki matkan turvallisesti, ja niin voivat hekin, jos seuraavat hänen askeleitaan, SN 120.1