Go to full page →

Tovereiden vaikutus SN 158

Nuoret, jotka lähtevät kodeistaan eivätkä enää ole vanhempiensa silmälläpidon alaisina, joutuvat suureksi osaksi itse valitsemaan omat toverinsa. Heidän pitäisi muistaa, että heidän taivaallisen Isänsä silmä valvoo heidän yllään ja että hän näkee heidän jokaisen tarpeensa ja kiusauksensa. Kouluissa on aina joitakin nuoria, jotka käytöstavallaan ilmaisevat, että heidän mielensä ovat suunnatut alhaisiin asioihin. Epäviisas lapsuusajan kasvatus on tehnyt heidän luonteensa yksipuolisiksi, ja vuosien karttuessa nämä viat ovat jääneet turmelemaan heidän kokemustaan. Ohjeillaan ja esimerkillään nämä sielut johtavat harhaan niitä, joiden siveellinen voima on heikko. SN 158.2

Aika on kallista, rakkaat nuoret. Ette saa vaarantaa sielujanne hurjistelemalla nuorena. Teillä ei ola varaa olla huolimattomia valitessanne toverinne. Tutkistelkaa sitä, mikä on jaloa toisten luonteissa, ja niin nämä piirteet siirtyvät teihin siveelliseksi voimaksi, jonka avulla voitte vastustaa pahaa ja valita hyvän. Aseta päämääräsi korkealle. Vanhempasi ja opettajasi, jotka rakastavat ja pelkäävät Jumalaa, saattavat rukoilla puolestasi päivin ja öin, he voivat vakavasti pyytää ja varoittaa sinua. Mutta tämä kaikki on turhaa, jos valitset itsellesi huolettomia tovereita. Jos et näe mitään todellista vaaraa, ja ajattelet voivasi tehdä oikein yhtä hyvin kuin väärinkin, valintasi mukaan, niin et huo- maa, että jumalattomuuden hapatus salakavalasti saastuttaa ja turmelee mieltäsi. SN 158.3