Go to full page →

JUMALAN PELASTAVA KAITSELMUS, 27. helmikuuta PP 71

»Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut» Room. 8: 28. PP 71.1

Se, että joudumme kestämään koettelemuksia, on osoituksena siitä, että Herra Jeesus näkee meissä jotakin kallisarvoista, jota hän haluaa kehittää. Jos hän ei näkisi meissä mitään, millä hän voisi kirkastaa nimeänsä, hän ei tuhlaisi aikaa meidän jalostamiseemme. Hän ei heitä arvottomia kiviä sulatus-uuniinsa. Hän jalostaa vain arvokasta malmia. 125AA 8 PP 71.2

Jumala ei milloinkaan ohjaa lapsiansa muuten kuin tavalla, jolla nämä itsekin haluaisivat tulla ohjatuiksi, jos he jo alun alkaen oivaltaisivat lopputuloksen ja tajuaisivat sen tavoitteen ihanuuden, jota he toteuttavat hänen työtovereinaan. 126AA 15 PP 71.3

Kaikki, mikä on saattanut meidät ymmälle Jumalan kaitselmuksessa, selvitetään tulevaisessa maailmassa. Vaikeasti ymmärrettävät asiat saavat silloin selityksensä. Armon salaisuudet paljastetaan meille. Missä rajallinen mielemme havaitsi vain sekaannusta ja rikottuja lupauksia, siinä näemme täydellisintä ja kauneinta sopusointua. Tulemme tietämään, että ääretön rakkaus määräsi ne koettelemukset, jotka tuntuivat vaikeimmilta. 1273Ta 422 PP 71.4

Se, joka on Kristuksen Hengen täyttämä, pysyy Kristuksessa. Häneen suunnattu isku sattuu Vapahtajaan, joka ympäröi hänet läsnäolollaan. Hänen ei tarvitse tehdä pahalle vastarintaa, sillä Kristus on hänen turvansa. Mikään ei voi kohdata häntä Herramme sallimatta, ja “kaikki” sallittu “yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakas-tavat”. 128Vs 106 PP 71.5

Taivaallinen Isämme kykenee pitämään meistä huolen tuhansilla sellaisilla tavoilla, joista emme tiedä mitään. Ne, jotka valitsevat periaatteekseen sen, että Jumalan palvelemisen tulee olla ylimmällä sijalla, toteavat ongelmien katoavan ja tien avautuvan esteettömänä heidän edessään. 129AA 16 PP 71.6

Luottakaa pienen lapsen tavoin hänen ohjaukseensa, joka “varjelee hurskastensa jalat” (1 Sam 2: 9). 130AA 15 PP 71.7

Uskoessamme tiemme hänen ohjaukseensa hän johdattaa askeleitamme. 131AA 15 PP 71.8