Seurakuntien nöyrimmät ja pyhittyneimmät jäsenet ottivat yleensä ensimmäisenä sanoman vastaan. Ne, jotka tutkivat Raamattua omintakeisesti, eivät voineet olla näkemättä, miten epäraamatullisia kansanomaiset käsitykset ennustuksista olivat. Missä hyvänsä kansa ei ollut pappien vaikutusvallan alaisena ja missä tahansa sillä oli tapana tutkia Jumalan sanaa itsenäisesti, siellä tarvitsi vain verrata adventistien oppia Raamattuun sen jumalallisen alkuperän osoittamiseksi. AO7 323.1
Useita vainosivat uskottomat veljet. Säilyttääkseen asemansa seurakunnassa jotkut suostuivat vaikenemaan toivostansa, mutta toiset tunsivat, että uskollisuus Jumalaa kohtaan esti heitä siten salaamasta niitä totuuksia, joita hän oli heille uskonut. Useita erotettiin seurakunnasta yksinomaan sen tähden, että he todistivat uskostaan Kristuksen tulemiseen. Niille, joiden uskoa siten koeteltiin, olivat hyvin kallisarvoisia profeetan sanat: »Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ‘Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne! Mutta he joutuvat häpeään’» (Jes. 66: 5). AO7 323.2
Jumalan enkelit valvoivat syvimmällä mielenkiinnolla sanoman seurauksia. Kun seurakunnat yleensä hylkäsivät sanoman, enkelit kääntyivät pois murheellisina. Mutta oli useita, joita ei vielä ollut koeteltu adventtitotuudella. Monia olivat johtaneet harhaan miehet, vaimot, vanhemmat tai lapset. Heidät oli houkuteltu uskomaan, että adventistien julistamien harhaoppien pelkkä kuunteleminenkin oli syntiä. Enkeleitä kehotettiin valvomaan uskollisesti näitä sieluja, sillä heille oli tuleva Jumalan valtaistuimelta vielä uutta valoa. AO7 323.3