Jättäessään taivaan enkelit heittivät murheellisina pois kimmeltävät kruununsa. He eivät voineet kantaa niitä Päämiehensä kärsiessä, kun tiesivät että hän on kantava piikkistä orjantappurakruunua. Saatana ja hänen enkelinsä ahkeroitsivat tuomiosalissa hävittääkseen kaiken inhimillisen tunteen ja säälin. Jopa itse ilmakin heidän vaikutuksestaan oli raskas ja saastutettu. Heidän innoittamanaan ylipapit ja kansanvanhimmat häpäisivät ja solvasivat Jeesusta tavalla, mikä on ihmisluonnolle vaikeinta kestää. Saatana odotti, että semmoinen pilkka ja väkivalta saisi Jumalan Pojan valittamaan tai nurisemaan tai ilmaisemaan jumalallisen voimansa ja tempautumaan irti kansajoukon käsistä, ja siten pelastussuunnitelma lopultakin raukeaisi tyhjään. HK 190.2
Pietari seurasi Herraansa kavaltamisenkin jälkeen. Hän oli halukas näkemään, mitä Jeesukselle tehtäisiin. Mutta kun häntä syytettiin yhdeksi hänen opetuslapsistaan, niin pelko omasta turvallisuudestaan saattoi hänet vakuuttamaan, ettei hän tuntenut sitä miestä. Opetuslapset olivat tunnettuja puheensa puhtaudesta, ja vakuuttaakseen syyttäjiään siitä, ettei hän ollut Jeesuksen opetuslapsia, Pietari kielsi syytöksen kolmannella kerralla kiroten ja vannoen. Jeesus, joka oli vähän kauempana Pietarista, loi häneen surullisen, nuhtelevan katseen. Silloin opetuslapsi muisti sanat, jotka Jeesus oli hänelle puhunut yläsalissa, samoin oman kiihkeän vakuutuksensa: »Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu». Pietari oli kieltänyt Herransa, vieläpä kiroten ja van-noen, mutta Jeesuksen katse sulatti Pietarin sydämen pelastaen hänet. Hän itki katkerasti, katui suurta syntiään ja kääntyi, ja sitten hän oli valmistunut vahvistamaan veljiänsä. HK 190.3
Kansajoukko melusi, haluten Jeesuksen verta. Julmalla tavalla he ruoskivat häntä, pukivat hänen ylleen vanhan kuninkaallisen purppuraviitan ja väänsivät seppeleen orjantappuroista, pannen sen hänen pyhään päähänsä. He panivat ruovon hänen käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä sanoen: »Terve, juutalaisten kuningas!» Sitten he ottivat ruovon hänen kädestään ja löivät sillä häntä päähän, niin että orjantappurapiikit tunkeutuivat hänen ohimoi-hinsa saattaen veren tippumaan hänen kasvoilleen ja parralleen. HK 191.1
Enkelien oli vaikeata kestää tätä näkyä. He olisivat tahtoneet pelastaa Jeesuksen, mutta johtavat enkelit kielsivät heitä sanoen, että lunnaat, mitkä piti maksaa ihmisen edestä, olivat suuret, mutta ne tulisivat ole-maan täydelliset ja aiheuttaisivat kuoleman sille, jolla oli kuolema vallassaan. Jeesus tiesi enkelien olevan läsnä näkemässä hänen alennustaan. Heikoinkin heistä olisi voinut kukistaa tuon herjaavan joukon voimattomana maahan ja vapahtaa Jeesuksen. Jeesus tiesi, että jos hän olisi sitä pyytänyt Isältään, niin enkelit olisivat kohta rientäneet häntä vapauttamaan. Mutta oli tarpeellista, että hän kärsi jumalattomien ihmisten väkivaltaa, viedäkseen pelastussuunnitelman täydelli-seen voittoon. HK 191.2
Jeesus seisoi sävyisänä ja nöyränä raivostuneen kansajoukon edessä, joka häpäisi häntä mitä inhoittavimmalla tavalla. He sylkivät hänen kasvoilleen — noille kasvoille, joilta he kerran tahtoisivat kätkeytyä ja jotka valaisevat Jumalan kaupunkia paistaen keskipäivän aurinkoa kirkkaammin. Kristus ei luonut edes vihaista katsetta loukkaajiinsa. He käärivät hänen päänsä ympärille vanhan vaatteen peittäen hänen silmänsä, ja sitten he löivät häntä kasvoihin huutaen: »Arvaa kuka se oli, joka sinua löi». Enkelien keskuudessa oli liikettä. He olisivat siinä silmänräpäyksessä hänet pelastaneet, mutta heidän johtavat enkelinsä pidättivät heitä siitä. HK 192.1
Muutamat opetuslapsista saivat luvan mennä sisälle sinne, missä Jeesus oli, ja nähdä hänen tutkimisensa. He odottivat että hän ilmaisisi jumalallisen voimansa, vapautuisi vihollistensa käsistä ja kostaisi heille hei¬dän julmuutensa häntä kohtaan. Heidän toivonsa suureni ja pieneni sitä mukaa kuin osat vaihtuivat. Toisinaan he epäilivät ja pelkäsivät tulleensa petetyiksi. Mutta ääni, jonka olivat kuulleet kirkastusvuorella, ja kunnia ja kirkkaus, minkä olivat siellä nähneet, vahvisti heidän uskoaan siihen, että Jeesuso li Jumalan Poika. He muistelivat kaikkia niitä tapauksia, joissa olivat olleet mukana, ihmeitä, joita olivat nähneet Jeesuksen tekevän hänen parantaessaan sai¬raat, avatessaan sokeain silmät ja kuurojen korvat, nuhdellessaan ja ajaessaan ulos pahat henget, herättäessään kuolleet eloon ja asettaessaan tuulen ja merenkin aivan tyveneksi. He eivät voineet uskoa, että hän kuolisi. He luulivat hänen vielä nousevan voimassa ja käskevällä änellään hajoittavan verta janoavan kansajoukon, kuten hän teki mennessään temppeliin ja ajaessaan sieltä ulos kaikki ne, jotka olivat tehneet Jumalan huoneen markkinapaikaksi, jolloin he pakenivat hänen edellänsä, ikäänkuin heitä olisi ajanut takaa joku aseistettu sotajoukko. Opetuslapset toivoivat Jeesuksen ilmaisevan voimansa ja antavan siten kaikille vakuutuksen siitä, että hän oli Israelin Kuningas. HK 192.2
Juudas oli täynnä katkeraa tunnontuskaa ja häpeää, kun oli niin petollisesti kavaltanut Jeesuksen. Kun hän näki Jeesuksen kärsivän säälimätöntä pahoinpitelyä, tuli hän voitetuksi. Hän oli rakastanut Jee¬susta, mutta hän oli rakastanut rahaa vielä enemmän. Hän ei ollut ajatellut, että Jeesus antautuisi rosvojoukon käsiin, jota hän johti. Hän toivoi Jeesuksen pelastavan itsensä ihmetyön kautta. Mutta kun hän näki tuomiosalissa raivostuneen ja verta himoitsevan kansajoukon, tunsi hän syvästi syyllisyytensä. Ja monien rajusti syyttäessä Jeesusta, Juudas ryntäsi kansajoukon keskitse tunnustaen tehneensä syntiä kavaltaessaan viattoman veren. Hän tarjosi papeille takaisin ne rahat, mitkä he olivat hänelle maksaneet, ja pyysi heitä kiihkeästi vapauttamaan Jeesuksen selittäen, että hän oli aivan viaton. HK 193.1
Harmi ja hämmennys sai papit hetkeksi vaikenemaan. He eivät olisi tahtoneet, että kansa olisi saanut tietää heidän palkanneen yhden niistä, jotka olivat tunnustautuneet Jeesuksen seuraajiksi, kavaltamaan hänet heidän käsiinsä. He tahtoivat salata sen, että olivat ajaneet Jeesusta takaa kuin varasta ja ottaneet hänet kiinni salaisesti. Mutta Juudaksen tunnustus sekä hänen kamala, syyllisyyttä ilmaiseva ulkomuotonsa paljasti papit kansan edessä ja osoitti, että heidän vihansa oli saattanut heidät ottamaan kiinni Jeesuksen. Kun Juudas korkealla äänellä ilmoitti Jeesuksen olevan viattoman, vastasivat papit: »Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi!» Jeesus oli heidän vallassaan, ja he olivat päättäneet toimittaa hänet pois tieltään. Tuskan valtaamana Juudas viskasi rahat, joita hän nyt halveksi, niiden jalkain juureen, jotka olivat hänet palkanneet, ja tuskissaan ja kauhuissaan hän meni pois ja hirttäytyi. HK 193.2
Monet Jeesusta ympäröivässä joukossa olivat myötätuntoisia hänelle, ja väkijoukko ihmetteli, ettei hän vastannut moniin hänelle tehtyihin kysymyksiin. Koko sinä aikana, jolloin roskaväki häntä pilkkasi ja pahoinpiteli, ei hänen kasvoillaan ollut vähäistäkään vihan tai levottomuuden ilmettä. Hän käyttäytyi arvokkaasti ja maltillisesti. Katselijat silmäsivät häntä ihmetellen. He vertailivat hänen täydellistä muotoaan, tyyntä ja ylevää käytöstään niihin, jotka istuivat tuomioistuimilla vastapäätä häntä, ja sanoivat toisilleen hänen olevan enemmän kuninkaan kaltainen kuin yksikään hallitusmiehistä. Hänessä ei ollut pienintäkään rikollisuuden merkkiä. Hänen katseensa oh lempeä, kirkas ja peloton, hänen otsansa leveä ja korkea. Jokainen piirre kantoi hyvyyden ja jalojen periaatteiden leimaa. Hänen ja ihmisten kärsivällisyydellä ja pitkämielisyydellä oli niin suuri ero, että se pani monet vapisemaan. Jopa hänen jalo, jumalallinen käytöksensä teki Herodeksen ja Pilatuksenkin sangen levottomiksi. HK 194.1
Pilatus oli alusta asti vakuutettu siitä, ettei Jeesus ollut mikään tavallinen ihminen. Hän uskoi hänen olevan erittäin jaloluonteisen henkilön, joka oli aivan viaton niihin tekoihin, joista häntä syytettiin. Enkelit, jotka olivat näyn todistajina, huomasivat roomalaisen maaherran vakaumuksen, ja jotta hän pelastuisi ottamasta osaa siihen kauheaan tekoon, että jättäisi Kristuksen ristiinnaulittavaksi, lähetettiin eräs enkeli Pilatuksen vaimon luo ilmoittamaan hänelle unessa, että se mies, jonka tutkimiseen hänen puolisonsa otti osaa, oli Jumalan Poika ja aivan syytön kärsimään. Vaimo lähetti miehelleen tiedon, että hän oli unessa paljon kärsinyt Jeesuksen tähden, varoittaen häntä tekemästä mitään tuolle pyhälle miehelle. Lähettiläs tunkeutui nopeasti väkijoukon läpi ja ojensi kirjeen Pilatukselle. Lukiessaan sitä Pilatus värisi ja kalpeni ja teki heti päätöksen, ettei hän tahtonut olla ollenkaan mukana Kristusta kuolemaan tuomittaessa. Jos juutalaiset vaatisivat Jeesuksen verta, niin ei hän puolestaan siihen suostuisi, vaan päinvastoin koettaisi nelastaa hänet. HK 194.2
Kun Pilatus kuuli Herodeksen olevan Jerusalemissa, tunsi hän suurta helpotusta sielussaan, sillä hän toivoi pääsevänsä vapaaksi kaikesta edesvastuusta Jeesuksen tutkimisessa ja tuomitsemisessa. Viivyttelemättä hän lähetti hänet syyttäjineen Herodeksen luo. Tämä hallitsija oli paatunut synnissä. Johannes Kastajan surmauttaminen oli jättänyt hänen omaantuntoonsa tahrapilkun, josta hän ei saattanut vapautua. Kuullessaan Jeesuksesta ja hänen voimateoistaan hän pelkäsi ja vapisi, sillä hän luuli hänen olevan kuolleista nousseen Johannes Kastajan. Kun Pilatus luovutti Jeesuksen Herodeksen käsiin, piti Herodes tätä tekoa voimansa, valtansa ja arvostelukykynsä tunnustamisena. Ja siitä oli seurauksena, että hallitsijat, jotka ennen olivat olleet toistensa vihamiehiä, tulivat nyt ystäviksi. Herodes halusi mielellään nähdä Jeesusta, toivoen hänen tekevän jonkun valtavan ihmetyön, mikä häntä tyydyttäisi. Mutta Jeesuksen tehtävänä ei ollut tyydyttää uteliaisuutta tai etsiä omaa turvallisuuttaan. Hänen tuli käyttää jumalallista, ihmeitätekevää voimaansa toisten pelastukseksi, mutta ei omaksi edukseen. HK 195.1
Jeesus ei vastannut mitään Herodeksen tekemiin moniin kysymyksiin eikä hän vastannut vihollisillensakaan, jotka häntä ankarasti syyttivät. Herodes raivostui, kun Jeesus ei näyttänyt ollenkaan pelkäävän hänen valtaansa, ja hän ivasi, pilkkasi ja solvasi Jumalan Poikaa sotamiehineen. Häntä kuitenkin hämmästytti Jeesuksen ylevä, jumalallinen esiintyminen, kun häntä häpeällisesti herjattiin, ja hän ei uskaltanut tuomita häntä, vaan lähetti hänet takaisin Pilatuksen luo. HK 195.2
Saatana ja hänen enkelinsä kiusasivat Pilatusta, koettaen johtaa häntä perikatoon. He esittivät hänelle, että jollei hän ota osaa Jeesuksen tuomitsemiseen, niin toiset ottaisivat. Kansajoukko janosi hänen vertaan, ja jos hän ei antaisi häntä ristiinnaulittavaksi, niin hän menettäisi valtansa ja maallisen kunniansa, ja häntä syytettäisiin petturiin uskomisesta. Peläten kadottavansa mahtinsa ja valta-asemansa Pilatus suostui Jeesuksen kuolemaan. Vaikka väkijoukko hyväksyi sen huutaen: »Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle», niin ei hän silti ollut vapaa. Hän oli syypää Kristuksen vereen. Omien itsekkäitten harrastustensa vuoksi ja rakasten sitä kunniaa, mikä tulee maailman mahtimiehiltä, hän antoi viattoman miehen kuolemaan. Jos Pilatus olisi noudattanut omaa vakaumustaan, ei hän olisi ottanut osaa Jeesuksen tuomitsemiseen. HK 196.1
Jeesuksen käytös ja hänen sanansa häntä tutkittaessa tekivät lähtemättömän vaikutuksen monien siinä tilaisuudessa läsnäolleiden mieliin. Siten aikaansaadun vaikutuksen tulos tuli näkyviin hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Niiden joukossa, jotka silloin liitettiin seurakuntaan, oli monta, joiden vakaumus oli alkuisin Jeesuksen tutkimisen ja tuomitsemisen ajalta. HK 196.2
Saatanan raivo oli suuri, kun hän näki, ettei kaikki se julmuuskaan, jota hän oli saanut juutalaisten osoit- tamaan Jeesusta kohtaan, ollut synnyttänyt hänessä pienintäkään tyytymättömyyttä tai nurinaa. Vaikkakin hän oli ottanut päälleen ihmisluonnon, piti häntä yllä jumalallinen mielenlujuus eikä hän poikennut vähääkään Isänsä tahdosta. HK 196.3
* * * * *