Surevat opetuslapset seuraavat Häntä etäällä murhanhaluisen joukon takana. Hänet naulitaan ristille ja Hän riippuu siinä maan ja taivaan välillä. Heidän sydämensä pakahtuu tuskasta, kun he näkevät rakastetun Opettajansa kärsivän rikollisen tavoin. Aivan ristin juurella seisovat sokeat, tekopyhät, petolliset papit ja vanhimmat herjaten, pilkaten ja ivaten: »Sinä, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat, auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä. Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä ja sanoivat: »Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen. Hän on luottanut Jumalaan; vapahtakoon nyt Jumala hänet, jos on häneen mielistynyt, sillä hän on sanonut: ‘Minä olen Jumalan Poika’» Matt. 27:40—43. TA 212.1
Jeesus ei vastannut tähän kaikkeen ainoallakaan sanalla. Silloinkin kun naulat lyötiin Hänen käsiensä lävitse ja tuskan hikipisarat pusertuivat esiin Hänen huokosistaan, kohosi tuon viattoman kärsivän kalpeilta, väriseviltä huulilta rukous, mikä ilmaisi Hänen anteeksiantavaa rakkauttaan murhaajiaan kohtaan: »Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.» Luuk. 23:34. Koko taivas seurasi hartaalla mielenkiinnolla tuota näytelmää. Kadonneen maailman kunniakas Lunastaja kärsi ihmisen sijasta rangaistuksen Isän lain rikkomisesta. Hän lunasti kansansa omalla verellään. Hän maksoi hinnan Jumalan pyhän lain vanhurskaista vaatimuksista. Tällä tavoin synnistä ja Saatanasta tehtäisiin kerran loppu, ja hänen vaaniva joukkonsa voitettaisiin. TA 212.2
Oi, onko kukaan milloinkaan kestänyt sellaista kärsimystä ja surua kuin kuoleva Vapahtajamme! Tietoisuus Isänsä epäsuosiosta se teki Hänen maljansa niin katkeraksi. Ruumiillinen kärsimys ei ollut syynä siihen, että Kristuksen elämä ristillä niin nopeasti päättyi, vaan maailman musertava syntien paino ja tunne Isän vihasta se murskasi Hänen sydämensä. Isä oli ottanut Häneltä pois kirkkautensa ja läsnäolonsa tuen, ja epätoivo painoi Häntä pimeyden musertavalla voimalla pusertaen Hänen kalpeilta ja väriseviltä huuliltaan tämän hätähuudon; »Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?» Matt. 27:46. TA 212.3
Jeesus oli yhdessä Isänsä kanssa ollut mukana luomassa maailman. Jumalan Pojan tuskallisten kärsimysten kestäessä vain sokeat ja hairahtuneet ihmiset pysyvät tunteettomina. Ylimmäiset papit ja vanhimmat herjaavat Jumalan kallista Poikaa Hänen ollessaan kuolemantuskissaan. Eloton luonto kuitenkin huokaa myötätunnosta veristä, kuolevaa Tekijäänsä kohtaan. Maa vapisee. Aurinko kieltäytyy katselemasta tuota näkyä. Taivas käy synkäksi. Enkelit, jotka ovat olleet tämän kärsimysnäytelmän todistajina, eivät enää voi katsella sitä, vaan peittävät kasvonsa kauhealta näyltä. Kristus on kuolemaisillaan! Hän on epätoivon vallassa! Isän suosiollinen hymy on kadonnut eikä enkelien sallita valaista tämän hirveän hetken synkkyyttä. He saattoivat vain hämmästyneinä katsella, miten heidän rakastettu Johtajansa, taivaan Majesteetti, kärsi ihmisen sijasta rangaistuksen Isän lain rikkomisesta. TA 213.1