Eräässä Pariisin tiedekunnassa oli hiljainen, ajatteleva nuorukainen, joka tunnettiin moitteettomasta elä-mästään, terävästä älystään ja hartaasta uskonnolli-suudestaan. Hänen nerokkuutensa ja ahkeruutensa tekivät hänestä tiedekunnan ylpeyden, ja kaikki olivat varmoja, että Jean Calvinista tulisi kirkon taitavimpia puolustajia. ST 144.3
Mutta jumalallisen valon säde läpäisi Calvinia ym-päröivät skolastiikan ja taikauskon muurit. Calvinin serkku Olivetan oli liittynyt uskonpuhdistajiin. Nämä kaksi sukulaista keskustelivat kristikuntaa kuohutta-vista asioista. “Maailmassa on vain kaksi uskontoa”, protestanttinen Olivetan sanoi. “Ensimmäinen, - ihmisten keksimä uskonto opettaa - , että pelastus saadaan juhlamenoilla ja hyvillä töillä. Toinen uskonto on ilmoitettu Raamatussa. Sen mukaan pelastus tulee yksin Jumalan vapaasta armosta.” ST 144.4
“Minä en halua kuulla sanaakaan uusista opeista-si”, Calvin huudahti. “Väitätkö, että olen koko ikäni ollut väärässä?” 9 Emt. 13. kirja, 7. luku. Mutta huoneensa yksinäisyydessä hän pohti serkkunsa sanoja. Hän näki itsensä ilman välittäjää pyhän ja oikeudenmukaisen Tuomarin edessä. Hyvät teot ja kirkon juhlamenot eivät pystyneet sovittamaan syntiä. Rippi ja katumusharjoitukset eivät voineet sovittaa ihmistä Jumalan kanssa. ST 144.5