Luku 55—Samuelin lapsuus

Elkana, Efraimin vuoristosta kotoisin oleva varakas ja vaikutusvaltainen leeviläinen, rakasti ja pelkäsi Herraa. Hänen vaimonsa Hanna oli palavan harras ukovainen. Hän oli luonteeltaan lempeä ja vaatimaton mutta samalla syvällisen vakava ja lujauskoinen.PJP 554.1

Tältä hurskaalta avioparilta puuttui se siunaus, jota jokainen heprealainen niin hartaasti ikävöi: lapset eivät äänellään ilahduttaneet heidän kotiaan. Haluten sukunsa jatkuvan mies oli monien muiden tapaan solminut toisenkin avioliiton. Mutta tämä teko osoitti, ettei hän ollut uskonut Jumalaan eikä se lisännyt kodin onnea. Poikia ja tyttäriä kyllä tuli, mutta Jumalan pyhän asetuksen ilo ja kauneus oli piloilla ja perheen rauha mennyttä. Peninna, uusi vaimo, oli mustasukkainen ja ahdasmielinen ja käytökseltään ylpeä ja röyhkeä. Hannalla ei näyttänyt olevan mitään toivoa, ja elämä tuntui raskaalta. Hän ei kuitenkaan valitellut vaivojaan, vaan kesti ne nöyrästi kärsien.PJP 554.2

Elkana noudatti tunnollisesti Jumalan säädöksiä. Uhripalvelusta jatkettiin yhä Siilossa mutta sikäli epäsäännöllisesti ettei häntä tarvittu pyhäkössä, jonka palvelukseen hänen leeviläisenä tuli osallistua. Määrättyinä juhla-aikoina hän silti kävi perheensä kanssa uhraamassa ja osallistumassa yhteisiin jumalanpalveluksiin.PJP 554.3

Jumalanpalveluksien pyhiä juhlahetkiäkin koetti Elkanan kotia vaivannut paha henki häiritä. Kiitosuhrien jälkeen koko perhe yhtyi vakiintuneen tavan mukaan viettämään juhlavaa mutta silti iloista juhlaa. Näissä tilaisuuksissa Elkanan tapana oli antaa määräosa lastensa äidille ja tämän kullekin pojalle ja tyttärelle. Osoitukseksi kiintymyksestään Hannaan hän antoi tälle kaksinkertaisen osan, mikä merkitsi sitä, että hän rakasti Hannaa yhtä paljon kuin jos tälläkin olisi ollut poika. Silloin toinen vaimo kateuden puuskassaan väitti olevansa Jumalan erikoisessa suosiossa ja pilkkasi Hannaa väittäen hänen lapsettomuuttaan selväksi merkiksi Jumalan epäsuosiosta. Tällaista jatkui vuodesta toiseen, kunnes Hanna ei enää jaksanut kestää sitä. Hän ei kyennyt kätkemään suruaan, vaan itki hillittömästi ja vetäytyi pois juhlasta. Elkana koetti turhaan lohdutella häntä. “Hanna, mitä itket, miksi et syö ja miksi olet noin apealla mielellä”, mies kyseli. “Enkö minä ole sinulle enempi kuin kymmenen poikaa?”PJP 554.4

Hanna ei ruvennut moittimaan. Kun hän ei voinut jakaa kuormaansa kenenkään maisen yhtävän kanssa, hän siirsi sen Jumalan kannettavaksi. Hartaasti hän rukoili, että Jumala poistaisi häneltä solvaukset lahjoittamalla hänelle kaivatun pojan hoivattavaksi ja kasvatettavaksi Herralle. Hän vannoi juhlallisesti, että jos Herra suostuisi hänen pyyntöönsä, hän pyhittäisi lapsensa syntymästä asti Jumalalle. Hanna oli hakeutunut lähelle temppelin sisäänkäyntiä, ja ahdingossaan hän “rukoili” ja “itki katkerasti”. Ääntäkään päästämättä hän siinä piti hiljaista yhteyttä Jumalaan. Noina pahoina aikoina tämmöinen rukouksessa viipyminen oli harvinaista. Pikemminkin noissa juhlissa, niin uskonnollisia kuin ne olivatkin, riehaannuttiin pitämään iloa ja jopa juopottelemaan. Niinpä Eeli, ylimmäinen pappi, Hannaa tarkatessaan arveli tämän juopuneen viinistä. Katsoen olevan syytä nuhteeseen hän sanoi ankarasti: “Kuinka kauan sinä olet juovuksissa? Haihduta humalasi.”PJP 555.1

Tuskaisena ja hämmästyneenä Hanna vastasi lempeästi: “Ei, herrani, minä olen murheen raskauttama vaimo; viiniä ja väkijuomaa en ole juonut, vaan minä vuodatin sydämeni Herran eteen. Älä pidä palvelijatartasi kelvottomana naisena, sillä tuskani ja suruni suuruuden tähden minä olen näin kauan puhunut.”PJP 555.2

Ylimmäinen pappi liikuttui tästä kovin, sillä hän oli Jumalan mies. Nyt hän ei enää nuhdellut, vaan lausui siunauksen: “Mene rauhaan, Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä olet häneltä pyytänyt.”PJP 555.3

Hanna sai vastauksena rukoukseensa lahjan, jota hän oli niin hartaasti anonut. Katsellessaan lastaan hän antoi hänelle nimen Samuel — “Jumalalta pyydetty”. Sitten hän täytti lupauksensa niin pian kuin lapsi voitiin vieroittaa äidistään. Hän rakasti lastaan äidin sydämen koko lämmöllä ja kiintyi tähän yhä läheisemmin tarkkaillessaan pienoisensa voimistumista ja kuunnellessaan hänen lapsellista lepertelyään. Olihan lapsi hänen ainoa poikansa ja taivaan erikoinen lahja. Mutta hän oli vastaanottanut lahjansa Jumalalle pyhitettävänä aarteena eikä halunnut pidättää Antajalta hänen omaansa.PJP 556.1

Kerran vielä Hanna matkasi miehensä kanssa Siiloon. Siellä hän esitti papille Jumalan nimessä kalliin lahjansa sanoen: “Tätä poikaa minä rukoilin; Herra antoi minulle, mitä häneltä pyysin. Sentähden myös minä suostun antamaan hänet Herralle: kaikiksi elinpäiviksensä hän olkoon Herralle annettu.” Tämän israelilaisen vaimon usko ja hartaus vaikuttivat Eeliin syvästi. Liiankin peräänantavaisena isänä hän aivan kauhistuen ja häveten katseli, miten suuren uhrin tämän äiti antoi luopumalla ainoasta lapsestaan saadakseen tämän pyhitetyksi Jumalan palvelukseen. Häntä hävetti oma itsekäs rakkautensa, ja nöyrän kunnioittavasti hän kumartui rukoilemaan Herraa.PJP 556.2

Äidin sydän oli tulvillaan iloa ja ylistystä, ja hän halusi sydämestään kiittää Jumalaa. Innoituksen henki valtasi hänet, “ja Hanna rukoili ja sanoi:PJP 556.3

‘Minun sydämeni riemuitsee Herrassa;
minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa.
Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan,
sillä minä iloitsen sinun avustasi.
Ei kukaan ole pyhä niinkuin Herra;
paitsi sinua ei ole yhtäkään,
eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista.
Älkää yhä ylpeitä puhuko,
älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja;
sillä Herra on kaikkitietävä Jumala,
hänen edessänsä punnitaan teot. — —
Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.
Herra köyhdyttää ja rikastuttaa,
hän alentaa ja ylentää.
Hän tomusta nostaa halvan,
hän loasta korottaa köyhän,
pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle
ja antaaksensa heidän periä kunniasijat.
Sillä maan tukipylväät ovat Herran,
hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.
Hän varjelee hurskastensa jalat,
mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen;
sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi.
Jotka taistelevat Herraa vastaan, ne joutuvat kauhun
valtaan;
hän jylisee taivaasta heidän ylitsensä.
Herra tuomitsee maan ääret;
hän antaa vallan kuninkaallensa
ja korottaa korkealle voideltunsa sarven.’”PJP 556.4

Hannan sanat olivat profeetallisia ja sisälsivät ennustuksen sekä Daavidista, joka hallitsisi Israelin kuninkaana, että Mes- siaasta, Herran Voidellusta. Viitaten laulussaan ensin ylpeään, julkeaan ja riidanhaluiseen naiseen hän siirtyy kuvailemaan Jumalan vihollisten kukistumista ja hänen lunastettujensa lo- pullista riemuvoittoa.PJP 557.1

Siilosta Hanna palasi hiljaisesti kotiinsa Raamaan jätettyään Samuelin ylipapin opetuksen alaisena kasvatettavaksi palvelemaan Jumalan huoneessa. Heti lapsen alettua ymmärtää jotakin oli äiti opettanut häntä rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalaa sekä pitämään itseään Herralle kuuluvana. Kaikesta tutusta ja lähelläolevasta hän oli koettanut johtaa hänen ajatuksiaan Luojaan. Mutta lapsestaan erossa ollessaankaan äiti ei lakannut huolehtimasta hänestä. Hän muisti Samuelia joka päivä rukouksissaan. Joka vuosi hän teki hänelle omin käsin palveluksessa käytettävän kasukan, ja kun hän miehensä kanssa kävi yhteisillä juhlilla Siilossa, hän antoi sen lapselleen muistoksi rakkaudestaan. Tuota pientä viittaa kutoessaan hän oli aina rukoillut, että poika pysyisi puhtaana, jalona ja rehellisenä. Hän ei pyytänyt pojalleen maailmallista suuruutta, vaan anoi hartaasti hänelle sitä suuruutta, jota taivaassa arvostetaan — ja että hän eläisi kunniaksi Jumalalle ja siunaukseksi lähimmäisilleen.PJP 557.2

Hannan uskollisuus tuli runsaasti palkituksi, ja se rohkaisee toisiakin seuraamaan hänen esimerkkiään. Jokaiselle äidille on annettu tavattoman arvokkaita tilaisuuksia, ja hänen hoitoonsa on uskottu rajattoman kalliita arvoja. Naiset ovat tottuneet pitämään toistuvia arkitoimiaan uuvuttavana raatamisena, mutta se oli käsitettävä suureksi ja jaloksi työksi. Äidin etuoikeutena on vaikutuksellaan olla siunaukseksi maailmalle, ja siinä yhteydessä hän saa itsekin kokea iloa. Hän saattaa aukoa lastensa kuljettaviksi suoria polkuja, jotka milloin aurinkoisina, milloin varjoisina johtavat lopulta taivaan kirkkauteen. Mutta äiti voi toivoa saavansa lastensa luonnetta muovatuksi jumalallisen esikuvan kaltaiseksi vain pyrkimällä omassa elämässään noudattamaan Kristuksen opetuksia. Maailma on täynnä turmelevaa vaikutusta. Muodit ja tavat vetävät nuoria väkevästi niitä seuraamaan. Ellei äiti velvollisuutensa mukaisesti opeta, ohjaa ja hillitse lapsiaan, omaksuvat he luontaisesti pahan ja luopuvat hyvästä. Sanokoon jokainen äiti usein Vapahtajalle rukoillessaan: “Opeta meille, miten meidän on meneteltävä lapsemme kanssa ja mitä hänelle on tehtävä.” Kun hän ottaa vaarin Jumalan sanan opetuksista, annetaan hänelle viisautta silloin kun hän tarvitsee sitä.PJP 558.1

“Mutta poikanen Samuel kasvoi kasvamistaan ja oli sekä Herralle että ihmisille otollinen.” Vaikka Samuel viettikin nuoruutensa palvellen Jumalaa pyhäkössä, ei hän sielläkään välttynyt pahoilta vaikutteilta eikä jäänyt vaille synnillistä esimerkkiä. Eelin pojat eivät pelänneet Jumalaa eivätkä kunnioittaneet isäänsä. Mutta Samuel ei hakeutunut heidän seuraansa eikä omaksunut heidän huonoja tapojaan. Hän pyrki jatkuvasti tulemaan sellaiseksi kuin Jumala halusi. Tämä on jokaisen nuoren etuoikeus. Jumalalle on mieluista, että pienet lapsetkin ryhtyvät palvelemaan häntä.PJP 558.2

Samuel oli jätetty Eelin hoitoon, ja herttaisella luonteellaan hän herätti iäkkään ylipapin lämpimän kiintymyksen. Hän oli ystävällinen, aulis, tottelevainen ja kunnioittava. Omien poikiensa uppiniskaisuudesta kiusaantunut Eeli tunsi pääsevänsä holhottinsa seurassa rentoutumaan ja saavansa lohtua ja siunausta.PJP 558.3

Samuel oli avulias ja herttainen, eikä yksikään isä ole koskaan rakastanut lastaan hellemmin kuin Eeli tätä nuorukaista. Oli merkittävää, että maan ylimmän virkamiehen ja yksinkertaisen lapsen välillä saattoi vallita niin lämmin kiintymys. Korkean ikänsä heikentämä Eeli sai alinomaa surra ja harmitella poikiensa hillitöntä menoa ja hakeutui saamaan lohtua Samuelilta.PJP 559.1

Leeviläiset ryhtyivät tavallisesti hoitamaan erikoistehtäviään vasta kaksikymmentäviisi vuotiaina, mutta Samuelin kohdalla oli poikettu tästä käytännöstä. Vuosi vuodelta hänelle uskottiin yhä vastuullisempia tehtäviä, ja jo lapsena hänelle annettiin pellavainen kasukka merkiksi siitä, että hänet oli vihitty pyhäkön palvelukseen. Vaikka hänet tuotiin jo nuorena palvelemaan pyhäkössä, hän sai jo silloin osallistua jumalanpalveluksiin ja tehdä niissä jotakin kykyjensä mukaan. Nämä tehtävät olivat aluksi hyvin vähäisiä eivätkä aina niin miellyttäviäkään. Mutta hän suoritti kaiken parhaansa mukaan ja auliisti. Hän sovelsi uskontoaan kaikkiin arkitoimiinkin, pitäen itseään Jumalan palvelijana ja työtään Jumalan työnä. Hänen toimintansa oli otollista, koska sen vaikuttimena oli rakkaus Jumalaan ja vilpitön halu täyttää hänen tahtoaan. Tällä tavoin Samuelista tuli taivaan ja maan Herran työtoveri. Jumala teki hänet pystyväksi suorittamaan suuren työn Israelin hyväksi.PJP 559.2

Jos lapsia opetettaisiin pitämään vaatimattomia arkitehtä- viään Jumalan heille osoittaman elämän kulkuna ja kouluna, jossa he harjaantuvat palvelemaan uskollisesti ja tehokkaasti, miten paljon miellyttävämmältä ja arvokkaammalta heidän työnsä tuntuisikaan. Kaiken tekeminen niin kuin Herralle saa vähäisimmänkin tehtävän ja velvollisuuden tuntumaan mieluisalta ja liittää maan päällä työskentelevät niihin pyhiin olentoihin, jotka toteuttavat Jumalan tahtoa taivaassa.PJP 559.3

Menestys tässä elämässä ja tulevaan elämään pääseminen riippuvat pienten asioiden uskollisesta ja tunnollisesta käsittelystä. Jumalan teoista vähäisin on yhtä täydellinen kuin suurinkin. Sama käsi, joka ripusti maailmat avaruuteen, muotoili myös hienovaraisesti kedon liljat. Ja kuten Jumala on täydellinen oman elämänpiirinsä toiminta-alalla, tulee meidänkin samoin olla täydellisiä omallamme. Sopusointuisen voimakas ja kaunis luonne rakentuu yksittäisistä tehtävien suorituksista.PJP 559.4

Uskollisuuden tulisi kuvastua elämämme pienistä yhtä hyvin kuin suuristakin yksityiskohdista. Tunnollisuus pikku asioissa ja pienten uskollisuuden ja ystävällisyyden tekojen suorittaminen ilahduttaa elämän vaellusta, ja kun työmme maan päällä on päättynyt, tullaan havaitsemaan, että jokainen pikku velvollisuuksien uskollinen täyttäminen on jättänyt jälkeensä hyvän ja koskaan katoamattoman vaikutuksen.PJP 560.1

Aikamme nuoret voivat tulla Jumalan silmissä yhtä kallisarvoisiksi kuin Samuelkin. Säilyttämällä uskollisesti kristillisen puhtautensa he voivat ankaansaada paljon hyvää ja uudistavaa. Sellaisia henkilöitä tarvitaan tänä aikana. Jumalalla on heille jokaiselle tehtävänsä. Koskaan ennen ei Jumalan ja ihmiskunnan hyväksi ole aikaansaatu enempää kuin voivat meidän päivinämme suorittaa ne, jotka pysyvät uskollisina siinä tehtävässään, jonka Jumala on heille uskonut.PJP 560.2