Luku 60—Saulin yltiöpäisyys

Gilgalin kokouksen jälkeen Saul kotiutti joukkonsa, jotka hänen kutsustaan olivat lähteneet kukistamaan ammonilaisia. Hän piti komennossaan vain kaksi tuhatta miestä Mikmaassa ja antoi tuhat miestä pojalleen Joonatanille Gibeaan. Tämä oli vakava virhe. Äskeinen voitto oli tehnyt hänen joukkonsa rohkeiksi ja toiveikkaiksi, ja jos hän olisi heti jatkanut sodankäyntiä Israelin muita vihollisia vastaan, hän olisi voinut yhdellä iskulla turvata kansansa vapauden.PJP 604.1

Tällävälin heidän sotaisat naapurinsa filistealaiset olivat täydessä toiminnassa. Eben-Eserissä kärsimänsä tappion jälkeenkin heidän haltuunsa jäi muutamia vuorilinnakkeita aivan Israelin keskelle, ja niihin he nyt pureutuivat. Filistealaisilla oli paljon paremmat aseet ja varusteet kuin israelilaisilla. Hallitsemansa pitkän sortokauden aikana he olivat koettaneet vahvistaa omaa valtaansa kieltämällä israelilaisia harjoittamasta sepän ammattia, jotteivät nämä pystyisi valmistamaan itselleen aseita. Rauhanteon jälkeenkin heprealaiset yhä teettivät filistealaisten varuskunnilla sen mitä tarvitsivat. Veltostuneina ja pitkän sortokauden lannistamina Israelin miehet olivat miltei täysin laiminlyöneet aseiden hankkimisen. Taisteluissa käytettiin jousia ja linkoja, ja niitä israelilaiset kyllä saivat helposti, mutta keihästä tai miekkaa ei heidän joukoissaan ollut muilla kuin Saulilla ja hänen pojallaan Joonatanilla.PJP 604.2

Vasta Saulin toisena hallitusvuotena yritettiin kukistaa filistealaisia. Ensimmäisen iskun antoi Joonatan, kuninkaan poika, joka hyökkäsi heidän Gebassa sijaitsevaan varuskuntaansa ja voitti sen. Vihoissaan tästä tappiosta filistealaiset hankkiutuivat heti hyökkäämään Israelin kimppuun. Saul julisti nyt sotatilan puhalluttamalla pasuunaan kaikkialla maassa ja kutsui Gilgaliin kaikki sotakuntoiset miehet, myös Jordanin toisella puolella asuvista heimoista. Tätä kutsua noudatettiin.PJP 604.3

Filistealaiset olivat koonneet valtavan armeijan Mikmaaseen — “kolmetkymmenet tuhannet sotavaunut, kuusituhatta ratsumiestä ja muuta väkeä niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla”. Kun Saul ja hänen Gilgaliin kokoontuneet joukkonsa kuulivat tästä, kauhistui väki niitä vahvoja voimia, joita heillä oli vastassaan tässä taistelussa. He eivät olleet valmiita kohtaamaan vihollista, ja monet olivat niin peloissaan, etteivät uskaltaneet ryhtyä avoimeen otteluun. Jotkut pakenivat Jordanin toiselle puolen ja muut kätkeytyivät seudun moniin luoliin, onkaloihin ja kallionrotkoihin. Taistelun lähetessä karkureiden määrä vain lisääntyi, ja riveihin jääneetkin olivat pahojen aavis- telujen vallassa ja peloissaan.PJP 605.1

Voidellessaan Saulin Israelin kuninkaaksi Samuel oli antanut hänelle tarkat ohjeet siitä, miten hänen oli tuona aikana meneteltävä: “Mene sitten minun edelläni Gilgaliin, niin minä tulen sinne sinun luoksesi uhraamaan polttouhreja ja yhteysuhreja; odota seitsemän päivää, kunnes minä tulen sinun luoksesi ja ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä” (1 Sam. 10: 8).PJP 605.2

Saul viipyi paikalla päivästä toiseen, muttei yrittänyt mitenkään päättävästi rohkaista kansaa ja saada sitä luottamaan Jumalaan. Ennen profeetan asettaman määräajan päättymistä Saul tuli kärsimättömäksi, kun ei Samuelia kuulunut, ja tilanteen käydessä yhä uhkaavammaksi hän masentui. Sen sijaan että hän olisi kuuliaisesti koettanut valmistaa kansaa Samuelin tulevaa palvelusta varten, hän antautui epäuskon ja pahojen aavistelujen valtaan. Jumalan lähestyminen uhrein oli erittäin vakava ja juhlallisen tärkeä toimenpide. Jumala vaati kansaansa tutkimaan itseään ja katumaan syntejään, jotta uhrista tulisi hänelle kelvollinen ja jotta hän voisi siunauksenaan suoda heille voiton vihollisestaan. Mutta Saul oli käynyt kärsimättömäksi, eikä kansakaan luottanut Jumalan apuun, vaan odotti valitsemansa kuninkaan johtavan ja ohjaavan heitä.PJP 605.3

Herra piti heistä kuitenkin yhä huolta eikä sallinut heidän syöksyä niihin onnettomuuksiin, joihin he pelkästään lihan käsivarren heikolla johtamisella olisivat joutuneet. Hän salli heille vaikeuksia, jotta he huomaisivat ihmiseen turvautumisen turhaksi ja kääntyisivät avunpyyntöineen yksin hänen puoleensa. Saul oli joutunut koetuksensa hetkeen. Hänen tuli nyt osoittaa, luottaisiko hän Jumalaan vaiko ei. Odottamalla kärsivällisesti hänen käskynsä mukaisesti Saul saattoi osoittautua sellaiseksi, johon Jumala voi luottaa kansansa hallitsijana koettelevinakin aikoina. Toisaalta hän saattoi osoittautua horjuvaksi ja kelvottomaksi siihen suureen vastuuseen, joka hänelle oli annettu. Kuuntelisiko Israelin valitsema kuningas kaikkien kuningasten Hallitsijaa? Kääntäisikö hän peloissaan olevien sotilaidensa huomion häneen, joka ikuisesti voimallisena saattoi vapauttaa heidät?PJP 606.1

Saul odotti yhä kärsimättömämmin Samuelin tuloa ja syytti joukkojensa hämmingistä ja hajaannuksesta profeetan poissaoloa. Mutta tämä ei tullut vielä sovittuna aikanakaan. Jumala oli sallimuksessaan pidätellyt palvelijaansa. Mutta Saul oli jo niin levoton, ettei malttanut enää pysyä alallaan. Hänen mielestään oli pelokasta kansaa jotenkin tyynnytettävä, ja siksi hän päätti kutsua sen koolle jumalanpalvelukseen ja pyytää uhri- palveluksin apua Jumalalta. Jumalan ohjeiden mukaan vain virkaan vihityt saivat toimittaa uhripalvelusta hänen edessään. Mutta Saul käski: “Tuokaa minulle polttouhri”, ja niin hän kaikkine varusteineen ja aseineen lähestyi alttaria ja toimitti siinä polttouhrin Jumalalle.PJP 606.2

“Mutta juuri kun hän oli saanut polttouhrin uhratuksi, niin katso, Samuel tuli. Ja Saul meni häntä vastaan tervehtimään häntä.” Samuel huomasi heti, että Saul oli toiminut täysin vastoin saamiaan selviä ohjeita. Herra oli sanonut profeetalleen, että sinä aikana hän ilmaisisi, mitä Israelin oli tehtävä tässä ahdingossaan. Jos Saul olisi täyttänyt luvatun jumalallisen avun ehdot, olisi Herra vapauttanut Israelin ihmeellisesti niiden harvojen avulla, jotka pysyivät uskollisina kuninkaalle. Mutta Saul oli niin tyytyväinen itseensä ja menettelyynsä, että lähti profeettaa vastaan pikemmin kiiitosta kuin moitteita saamaan.PJP 606.3

Samuel näytti hyvin huolestuneelta ja vaivautuneelta. Mutta kun hän kysyi: “Mitä olet tehnyt?” alkoi Saul puolustella yltiöpäistä tekoaan ja sanoi: “Kun näin, että kansa hajaantui pois minun luotani, etkä sinä tullut määrättynä aikana, vaikka filistealaiset olivat kokoontuneet Mikmaaseen, niin minä ajattelin: nyt filistealaiset hyökkäävät minua vastaan alas Gilgaliin, enkä minä ole etsinyt Herran mielisuosiota; ja minä rohkaisin itseni ja uhrasin polttouhrin.”PJP 606.4

“Samuel sanoi Saulille: ‘Sinä olet tehnyt tyhmästi. Et ole noudattanut Herran, Jumalasi, käskyä, jonka hän antoi sinulle; muutoin olisi Herra vahvistanut sinun kuninkuutesi Israelissa ikuisiksi ajoiksi. Mutta nyt sinun kuninkuutesi ei ole pysyvä. Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen, ja hänet on Herra määrännyt kansansa ruhtinaaksi.’ — — Sitten Samuel nousi ja meni Gilgalista Benjaminin Gibeaan.”PJP 607.1

Israelin oli nyt joko lakattava olemasta Jumalan kansa tai noudatettava monarkiasta ilmaistua periaatetta, jonka mukaan valtion ylin hallinto kuului Jumalalle. Jumala oli edelleen valmis hallitsemaan Israelia, mikäli se antautuisi kokonaan hänelle ja alistaisi inhimillisen ja maallisen tahtonsa Herran tahtoon. Hän saattoi puolustaa heitä niin kauan kuin kuningas ja kansa toimisivat hänen alaisinaan. Mutta mikään monarkia ei voinut menestyä Israelissa tunnustamatta Jumalan ylintä arvovaltaa.PJP 607.2

Jos Saul olisi noudattanut Jumalan ohjeita ahdingon aikana, Jumala olisi voinut toteuttaa tahtonsa hänen avullaan. Mutta nyt Saul osoittautui kelvottomaksi toimimaan hänen sijaishallitsijanaan kansan kuninkaana. Hän johtaisi Israelin harhaan, ja se oli hänen eikä Jumalan tahdon valvonnassa. Jos Saul olisi ollut kuuliainen, olisi Herra vahvistanut hänen valtakuntansa ikuisiksi ajoiksi; mutta koska hän epäonnistui, täytyi jonkun toisen toteuttaa Jumalan aikomukset. Israelin hallinto oli uskottava sellaiselle, joka hallitsisi kansaa taivaan tahdon mukaisesti.PJP 607.3

Emme tiedä, miten paljon on kyseessä silloin kun Jumala koettelee. Tällöin on varminta vain totella ehdottomasti Jumalan sanaa. Kaikki hänen lupauksensa on annettu uskon ja kuuliaisuuden ehdolla, ja ellemme noudata hänen käskyjään, Raamatussa luvatut runsaat siunaukset eivät pääse toteutumaan kohdallamme. Emme saisi toimia hetken mielijohteesta emmekä nojautua ihmisten mielipiteisiin, vaan meidän pitäisi noudattaa Jumalan ilmaistua tahtoa ja hänen selviä käskyjään kaikissa olosuhteissa. Jumala huolehtii kyllä seurauksista. Pysymällä kuuliaisina hänen sanalleen voimme ahdingon aikana todistaa ihmisille ja enkeleille, että Herra voi luottaa meihin ja tietää meidän vaikeuksissakin toteuttavan hänen tahtonsa ja toimivan hänen nimensä kunniaksi ja kansansa siunaukseksi.PJP 607.4

Saul oli menettänyt Jumalan suosion, muttei kuitenkaan halunnut nöyrtyen katua tekoaan. Hän koetti korvata todellisen hurskauden puutettaan harrastamalla innokkaasti uskonnollisia muotomenoja. Hän tiesi kyllä, mikä onnettomuus oli kohdannut Israelia silloin kun Hofni ja Piinehas toivat Jumalan arkin leiriin, mutta siitä huolimatta hän lähetti hakemaan pyhän arkin ja sitä hoitavan papin. Jos hän saisi näin herätetyksi kansan luottamuksen, hän toivoi myös hajaantuneiden joukkojensa palaavan luokseen ja lähtevän taisteluun filistealaisia vastaan. Hän luopuisi nyt Samuelin mukanaolosta ja tuesta, mutta vapautuisi myös hänen kiusallisista arvosteluistaan ja nuhteistaan.PJP 608.1

Saulille oli suotu Pyhää Henkeä valistamaan hänen ymmärrystään ja hellyttämään hänen mieltään. Jumalan profeetta oli uskollisesti opettanut ja tarvittaessa nuhdellut. Mutta miten pahoin hän olikaan silti turmeltunut! Israelin ensimmäisen kuninkaan vaiheet ovat surullisena esimerkkinä varhain opittujen väärien tapojen voimasta. Nuoruudessaan Saul ei rakastanut eikä pelännyt Jumalaa, ja hänen raisu mielensä, jota ei ollut varhain hillitty alistumaan, oli alati valmis kapinoimaan Jumalankin arvovaltaa vastaan. Ne jotka nuoruudessaan suhtautuvat pyhän kunnioittavasti Jumalan tahtoon ja suorittavat tunnollisesti kulloisetkin tehtävänsä, ovat myöhemmin elämässään valmiit vastuullisempaankin palvelukseen. Mutta ne jotka ovat vuosikaudet käyttäneet väärin Jumalalta saamiaan kykyjä, eivät myöhemmin muutosta halutessaan pystykään käyttämään niitä vapaasti ja tehokkaasti aivan päinvastaisiin tarkoituksiin.PJP 608.2

Saul ei pystynyt kohottamaan kansan mielialaa. Havaittuaan joukoistaan enää olevan jäljellä kuusisataa miestä hän lähti Gilgalista ja vetäytyi Geban linnakkeeseen, joka vastikään oli vallattu filistealaisilla. Tämä tukikohta oli syvän kallioisen laakson eli solan etelärinteessä, muutaman kilometrin päässä Jeru- salemista pohjoiseen. Filistealaiset olivat leiriytyneet saman laakson pohjoispuolella Mikmaassa, mistä käsin he lähtivät milloin mihinkin suuntaan ryöstöretkilleen.PJP 608.3

Jumala oli sallinut asioiden näin vaikeutua nuhteeksi Saulin turmelukselle ja opettaakseen kansalleen nöyryyttä ja uskoa. Koska Saul oli tehnyt sen synnin, että oli yltiöpäisesti ruvennut uhraamaan, ei Herra suonut hänelle filistealaisten kukistamisen kunniaa. Hän valitsi Israelin vapauttajaksi Joonatanin, kuninkaan pojan, joka pelkäsi Herraa. Jumalan vaikuttamasta herätteestä hän ehdotti aseenkantajalleen, että he hyökkäisivät salaa vihollisen leiriin. “Ehkä Herra on tekevä jotakin meidän puolestamme”, hän sanoi, “sillä ei mikään estä Herraa antamasta voittoa harvojen kautta yhä hyvin kuin monien.”PJP 609.1

Aseenkantaja, joka samoin oli uskon ja rukouksen mies, suostui tuumaan mielellään, ja yhdessä he erkanivat leiristä vaivihkaa, jottei heidän hankettaan päästäisi vastustamaan. He rukoilivat hartaasti isiensä Opasta ja sopivat merkistä, jonka mukaan he sitten toimisivat. He laskeutuivat alas joukkoja erottavaan solaan ja etenivät ääneti jyrkänteen varjossa ja osittain laakson kumpareiden suojassa. Kun he lähestyivät filistealaisten linnaketta, vihollisen vartiosto sai heidät näkyviinsä, ja sen miehet sanoivat pilkallisesti: “Katso, heprealaiset tulevat esiin koloistansa, joihin ovat piiloutuneet.” Sitten miehet huusivat heille: “Nouskaa tänne meidän luoksemme, niin me ilmoitamme teille jotakin.” He tarkoittivat tällä läksyttävänsä noita kahta israelilaista heidän uskaliaisuudestaan. Tämän haasteen olivat Joonatan ja hänen kumppaninsa sopineet merkiksi siitä, että Herra antaisi heidän hankkeensa menestyä. Nyt he vetäytyivät sivuun filistealaisten näkyvistä, ja valiten salaisen ja vaikean polun lähtivät kiipeämään sellaisen jyrkänteen huipulle, jonne pääsyä pidettiin mahdottomana ja jota ei sen vuoksi vartioitu kovinkaan tarkoin. Näin he pääsivät tunkeutumaan vihollisen leiriin ja surmasivat vartijat, jotka yllättyneinä ja säikähtäneinä eivät ehtineet lainkaan asettua vastarintaan.PJP 609.2

Taivaan enkelit varjelivat Joonatania ja hänen apulaistaan. Enkelit taistelivat heidän vierellään, ja filistealaiset kaatuivat heidän edessään. Maa tärisi aivan kuin suuri joukko olisi ollut tulossa heitä kohti ratsain ja sotavaunuilla ajaen. Joonatan ha- vaitsi tässä kaikessa jumalallisen avun, ja filistelaisetkin tiesivät Jumalan olevan nyt vapauttamassa Israelia. Heidän joukkonsa joutuivat täysin pelon valtaan niin taistelukentällä kuin varuskunnassakin. Hämmentyneinä filistealaiset eivät osanneet erottaa omia sotilaitaan vihollisista, ja niin he alkoivat lyödä toisiaan maahan.PJP 609.3

Pian kantautuivat taistelun äänet Israelin leiriin asti. Kuninkaan vartiomiehet ilmoittivat, että filistealaisten joukot olivat aivan sekaisin ja että heillä oli mieshukkaa. Kuitenkaan ei tiedetty, että mitään väkeä olisi poistunut heprealaisten leiristä. Tarkistuksessa ilmeni, että vain Joonatan ja hänen aseenkantajansa olivat poissa. Mutta kun filistealaiset näyttivät olevan tappiolla, Saulkin hyökkäsi joukkoineen heidän kimppuunsa. Vihollisen puolelle karanneet heprealaiset kääntyivät myös näitä vastaan; suuri joukko tuli niinikään esiin piiloistaan, ja kun filistealaiset säntäsivät silmittömään pakoon, Saul sai joukkoineen hirvittävää tuhoa aikaan pakenevien riveissä.PJP 610.1

Saadakseen edullisesta tilanteesta nyt kaiken sen tarjoaman hyödyn kuningas kielsi harkitsemattomasti sotilaitaan nauttimasta mitään ruokaa koko sinä päivänä ja höysti vielä käskyään juhlallisella kirouksella: “Kirottu olkoon se mies, joka syö mitään ennen iltaa ja ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni.” Voitto oli jo saatu Saulin tietämättä ja osallistumatta taisteluun, mutta hän toivoi nyt saavansa mainetta voitetun vihollisen täydellisestä tuhoamisesta. Syömisen kieltäminen johtui hänen itsekkäästä kunnianhimostaan ja osoitti kuninkaan vähät välittävän kansansa tarpeista silloin, kun hänen oman maineensa lisääminen oli kyseessä. Vahvistaessaan kieltonsa juhlallisella valalla Saul ilmaisi olevansa sekä ajattelematon että Tienaava. Kirouksen sanamuotokin osoitti Saulin ajavan innokkaasti omaa asiaansa eikä toimivan Jumalan kunniaksi. Ei hän kieltänyt kaikkia syömästä “ennen kuin Herra on kostanut vihollisil leen”, vaan “ennen kuin minä olen kostanut vihollisillenin.”PJP 610.2

Tämän kiellon seurauksena kansa rikkoi Jumalan käskyä. Kaiken päivää taisteltuaan kaikki olivat nälän uuvuttamia, ja heti kun kiellon määräaika meni umpeen, he teurastivat saaliiksi ottamiaan eläimiä ja söivät lihan verinensä, vaikka laki kielsi heitä syömästä verta.PJP 610.3

Taistelun tuoksinassa jäi Joonatan tietämättömäksi kuninkaan kiellosta ja tuli rikkoneeksi sitä tahattomasti syömällä hiukan hunajaa kulkiessaan metsikön läpi. Illalla Saul sai kuulla tästä. Hän oli julistanut, että hänen käskynsä rikkominen rangaistaisiin kuolemalla, ja vaikkei Joonatan ollut tahallaan toiminut vastoin käskyä ja vaikka Jumala oli ihmeellisesti varjellut hänen henkeään ja käyttänyt häntä vapauttamaan kansansa, kuningas julisti että tuomio oli pantava täytäntöön. Jättämällä poikansa henkiin Saul olisi tunnustanut itse tehneensä sen synnin, että oli lausunut harkitsemattoman valan, mutta se olisi loukannut hänen ylpeyttään. Ja niin hän julisti kauhean tuomionsa: “Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta: sinun on kuolemalla kuoltava, Joonatan.”PJP 611.1

Saul ei voinut vaatia itselleen kunniaa voitosta mutta toivoi nyt saavansa mainetta siitä, että niin innokkaasti piti pyhänä oman valansa. Vaikka joutuisi uhraamaan poikansa, hän halusi tähdentää alamaisilleen kuninkaallisen arvovallan säilyttämisen tärkeyttä. Vain vähän aikaisemmin Saul oli Gilgalissa esiintynyt yltiöpäisesti pappina vastoin Jumalan käskyä, ja Samuelin nuhdellessa hän oli itsepintaisesti puolustellut tekoaan. Mutta nyt kun hänen omaa käskyään oli rikottu — vaikka käsky oli kohtuuton ja sitä oli loukattu tietämättömyydestä — kuningas ja isä tuomitsi oman poikansa kuolemaan.PJP 611.2

Kansa kieltäytyi kuitenkin panemasta tuomiota täytäntöön. Kuninkaan vihaa uhmaten he sanoivat: “Onko Joonatanin kuoltava, hänen, joka on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Pois se! Niin totta kuin Herra elää: ei saa hiuskarvaakaan pudota maahan hänen päästänsä; sillä Jumalan avulla hän on sen tänä päivänä tehnyt.” Ylpeä yksinvaltias ei uskaltanut uhmata tätä yksimielistä päätöstä, ja niin Joonatan sai jäädä henkiin.PJP 611.3

Saulille selvisi pakostakin, että sekä kansa että Herra pitivät enemmän hänen pojastaan kuin hänestä. Joonatanin vapauttaminen merkitsi Saulille ankaraa nuhdetta hänen ajattelemattomuudestaan. Hän vaistosi etukäteen, että hänen kirouksensa kohtaisivat häntä itseään. Hän ei enää jatkanut sodankäyntiään filistealaisia vastaan, vaan palasi kotiinsa pahantuulisena ja tyytymättömänä.PJP 611.4

Ne jotka kaikkein pontevimmin puolustelevat syntejään, tuo- mitsevat usein kaikkein ankarimmin toisia. Monet hylkäävät Saulin tavoin neuvot ja väheksyvät nuhteita joutuen näin Jumalan epäsuosioon. Vaikka heille selviää sekin, ettei Herra ole heidän kanssaan, he eivät katso itse aiheuttaneensa vaikeuksiaan. He ovat mieleltään ylpeitä ja kehuskelevia, vaikka toisaalta tuomitsevat julmasti ja moittivat ankarasti toisia, jotka ovat heitä parempia. Asettuessaan näin toisten tuomareiksi heidän olisi hyvä mietiskellä Kristuksen sanoja: “Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan” (Matt. 7: 2).PJP 611.5

Usein ne jotka pyrkivät korottamaan itseään joutuvat tilanteisiin, joissa ilmenee heidän todellinen luonteensa. Näin kävi Saulinkin. Omalla menettelyllään hän selvitti kansalle, että kuninkaallinen kunnia ja arvovalta merkitsivät hänelle enemmän kuin oikeus, armo tai hyväntahtoisuus. Näin kansa huomasi erehtyneensä hyljätessään Jumalalta saamansa hallinnon. Hurskaan profeetan, joka rukouksillaan tuotti heille taivaan siunauksia, he olivat vaihtaneet kuninkaaseen, joka sokeassa kiihkossaan oli rukoillut heille kirousta.PJP 612.1

Elleivät Israelin miehet olisi puuttuneet asiaan pelastaakseen Joonatanin hengen, tämä heidän vapauttajansa olisi saanut surmansa kuninkaan käskystä. Miten ikäviin väärinkäytöksiin tuon kansan täytyikään myöhemmin ajautua Saulin opastamana! Miten katkeraa olikaan todeta, että he itse olivat asettaneet hänet valtaistuimelle! Herra sietää kauan ihmisten uppiniskaisuutta ja suo kaikille tilaisuuden havaita ja hyljätä syntinsä. Mutta vaikka hän näyttää antavan menestystä niille, jotka eivät välitä hänen tahdostaan vaan väheksyvät hänen varoituksiaan, hän kyllä omana aikanaan on varmasti ilmaiseva heidän mielettömyytensä.PJP 612.2