“Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin” — Matt 5: 39

Juutalaiset joutuivat jatkuvasti ärtymystä herättäviin tilanteisiin roomalaisten sotilaiden kanssa. Joukko-osastoja oli sijoitettu eri puolille Juudeaa ja Galileaa, ja niiden läsnäolo muistutti ihmisiä jatkuvasti kansakunnan alennustilasta. Mieli katkerana he kuulivat kovaäänisen torvensoiton ja näkivät joukkojen kokoontuvan Rooman lipun ympärille ja kumartavan kunnioittavasti tätä vallan tunnusmerkkiä. Yhteenotot kansan ja sotilaiden välillä olivat tavallisia, ja ne lisäsivät ihmisten vihaa. Kun roomalainen virkamies sotilaineen kulki paikasta toiseen, hän otti usein kiinni pellolla työskenteleviä juutalaisia talonpoikia ja pakotti heidät kantamaan tavaroita ylös vuorenrinnettä tai suorittamaan muita palveluksia. Tämä oli Rooman lakien ja käytännön mukaista, ja vaatimusten vastustaminen johti ainoastaan ivaan ja julmuuteen. Jokainen päivä lisäsi kansan halua vapautua roomalaisten vallasta. Varsinkin rohkeat ja rajut galilealaiset olivat kapinamielen täyttämiä. Koska Kapernaum oli rajakaupunki, siellä oli roomalainen varuskunta, ja kuunnellessaan Jeesuksen opetusta ihmiset saattoivat samalla nähdä joukon siellä olevia sotilaita. Näkymä palautti heidän mieleensä Israelin katkeran nöyryytyksen. He katsoivat innokkaasti Kristukseen ja toivoivat, että hän tulisi lannistamaan ylpeät roomalaiset.Vu 78.1

Jeesus katsoo murheellisena edessään olevia kasvoja. Hän näkee koston hengen, joka on paina- nut turmiollisen leimansa heihin, hän tietää miten kansa ikävöi voimaa murskata sortajansa. Murheellisesti hän kehottaa heitä: “Älkää tehkö pahalle vastarintaa: vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.”Vu 78.2

Näillä sanoilla Jeesus ainoastaan toisti mitä Vanha testamentti oli jo opettanut. Sääntö: “Silmä silmästä, hammas hampaasta” (3 Moos. 24: 20) kuului Mooseksen kautta annettuun lakiin, mutta se oli siviilioikeudellinen asetus. Se ei antanut kenellekään oikeutta henkilökohtaiseen kostoon, sillä Herra oli sanonut heille: “Älä sano: ‘Minä kostan pahan’” (Sanani. 20: 22). “Älä sano: ‘Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle’” (24: 29). “Älä iloitse vihamiehesi langetessa” (24: 17). “Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda” (25:21).Vu 79.1

Jeesuksen koko maanpäällinen elämä ilmensi tätä periaatetta. Vapahtaja jätti taivaallisen kotinsa tuodakseen elämän leipää vihollisilleen. Vaikka häntä herjattiin ja vainottiin kehdosta hautaan, hän ei osoittanut ihmisille muuta kuin anteeksiantavaa rakkautta. Profeetta Jesajan välityksellä hän sanoo: “Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä” (Jes. 50: 6). “Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut: niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hän suutansa avannut” (53: 7). Ja Golgatan ristiltä kuuluu aikojen halki hänen rukouksensa murhaajiensa puolesta sekä toivon sanoma kuolevalle varkaalle.Vu 79.2

Isän läsnäolo ympäröi Kristusta. Kaikki mikä häntä kohtasi, tapahtui äärettömän rakkauden sal- limuksesta maailman siunaukseksi. Tämä tieto lohdutti häntä, ja se lohduttaa myös meitä. Se, joka on Kristuksen Hengen täyttämä, pysyy hänessä. Häneen suunnattu isku osuu Kristukseen, joka ympäröi häntä läsnäolollaan. Kaikki häntä kohtaava tulee Vapahtajalta. Hänen ei tarvitse vastustaa pahaa, sillä Kristus on hänen puolustajansa. Mikään ei voi sattua häneen Herramme sallimatta, ja kaikki, minkä hän sallii, “vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” (Room. 8: 28).Vu 79.3

“Jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.”Vu 80.1

Jeesus kehotti opetuslapsiaan tekemään enemmän kuin viranomaiset vaativat, sen sijaan että he olisivat vastustaneet heitä. Heidän tulisi jos mahdollista tehdä kaikki mitä heiltä pyydettiin, vaikka pyyntö ylittäisikin maan lain vaatimukset. Mooseksen kautta annettu laki määräsi suhtautumaan köyhiin myötätuntoisesti. Kun köyhä lupasi viittansa pantiksi tai lainan takuuksi, velkoja ei saanut mennä sisälle asuntoon hakemaan sitä. Hänen piti odottaa kadulla kunnes pantti tuotiin hänelle. Lisäksi pantti piti aina palauttaa omistajalleen illansuussa (5 Moos. 24: 10-13). Kristuksen aikana näitä lain armeliaita määräyksiä ei juurikaan noudatettu. Jeesus opetti kuitenkin opetuslapsiaan alistumaan oikeuden päätökseen, vaikka heiltä vaadittaisiin enemmän kuin Mooseksen laki edellytti. Vaikka heiltä vaadittaisiin osa heidän vaatteistaan, heidän tuli suostua siihen. Lisäksi heidän tuli maksaa velkojalle tämän saatavat ja tarpeen vaatiessa enemmän kuin laki vaati. “Jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaa- si, anna hänen saada vaippasikin.” Ja jos pika- lähetit vaativat sinua kulkemaan kanssaan yhden virstan, kulje kaksi.Vu 80.2

Jeesus lisäsi: “Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.” Sama opetus oli saatu Mooseksen kautta: “Älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi, vaan avaa auliisti kätesi hänelle ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteeseensa tarvitsee” (5 Moos. 15: 7, 8). Tämä raamatunkohta tekee selväksi Vapahtajan sanojen merkityksen. Kristus ei opeta meitä antamaan harkitsematta kaikille, jotka pyytävät rahaa. Hän sanoo: “Lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee.” Tämä tulee olla ennemminkin lahja kuin laina, sillä kristittyjen tulee lainata “toivomatta — mitään takaisin” (Luuk. 6: 35).Vu 81.1