Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Vuorisaarna

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First

    “Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen” — Matt 5:4

    Tässä mainittu murehtiminen tarkoittaa todellista sydämen surua synnin vuoksi. Jeesus sanoo: “Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni” (Joh. 12: 32). Kun ihminen vedetään katsomaan ristille nostettua Jeesusta, hänelle selviää ihmiskunnan syntisyys. Hän näkee, että juuri synti piinasi kirkkauden Herraa ja naulitsi hänet ristiin. Hän näkee, että vaikka häntä on rakastettu sanoin kuvaamattomalla rakkaudella, hänen elämänsä on jatkuvasti ollut täynnä kiittämättömyyttä ja kapinallisuutta. Hän on hylännyt parhaan ystävänsä ja halveksinut taivaan kallisarvoisinta lahjaa. Hän on uudestaan naulinnut Jumalan Pojan ristille, uudestaan lävistänyt tuon verta vuotavan, kärsivän sydämen. Synnin leveä, musta ja syvä kuilu erottaa hänet Jumalasta, ja hän murehtii sydän särkyneenä.Vu 18.1

    Tällaiset murheelliset “saavat lohdutuksen”. Jumala paljastaa meille syyllisyytemme, jotta me pakenisimme Kristuksen luo ja hänen kauttaan vapautuisimme synnin orjuudesta ja iloitsisimme Jumalan lasten vapaudesta. Jos kadumme vilpittömästi, me saamme tulla ristin juurelle ja jättää taakkamme sinne.Vu 18.2

    Vapahtajan sanat sisältävät myös lohduttavan sanoman niille, jotka kärsivät vastoinkäymisistä tai menetyksistä. Surut eivät kohtaa meitä sattumanvaraisesti. Jumala ei “sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia” (Valit. 3: 33). Kun hän sallii koettelemuksia ja vastoinkäymisiä, se tapahtuu “tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään” (Hebr. 12: 10). Katkeralta ja sietämättömältä tuntuva koettelemus tulee osoittautumaan siunaukseksi, jos otamme sen uskossa vastaan. Julma isku, joka sumentaa maailman ilot, kääntää silmämme taivasta kohti. Kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät koskaan olisi tulleet tuntemaan Jeesusta, ellei suru olisi johtanut heitä etsimään lohtua hänestä!Vu 18.3

    Elämän vastoinkäymiset ovat Jumalan työmiehiä, joiden tehtävänä on poistaa luonteestamme epäpuhtauksia sekä hioa siinä olevia särmiä. Ne veistävät, tasoittavat, viilaavat, hiovat ja kiillottavat meitä. Se on tuskallista, sillä on kova joutua painetuksi tahkoa vasten. Mutta valmiina kivi tulee täyttämään paikkansa taivaallisessa temppelissä. Mestari ei tuhlaa huolellista, perusteellista työtä kelvottomaan ainekseen. Vain kalliit kivet hiotaan “kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat” (Ps. 144: 12).Vu 19.1

    Herra tulee työskentelemään kaikkien hyväksi, jotka luottavat häneen. Uskolliset tulevat saavuttamaan kallisarvoisia voittoja. He tulevat oppimaan arvokkaita läksyjä, oivaltamaan miten kallisarvoisia kokemuksia heillä on ollut.Vu 19.2

    Taivaallinen Isämme ei ole koskaan välittämättä niistä, joita suru on koskettanut. Kun “Daavid kulki itkien Öljymäkeä ylös, pää peitettynä ja paljain jaloin” (2 Sam. 15: 30), Herra katseli häntä säälivästi. Daavid oli pukeutunut säkkikankaaseen, ja hänen omatuntonsa vaivasi häntä. Nöyrtymisen ulkonaiset merkit todistivat, että hänen katumuksensa oli aitoa. Itkunsekaisin, sydäntä särkevin sanoin hän esitti asiansa Jumalalle, eikä Herra hylännyt palvelijaansa. Iankaikkisen rakkauden Jumala ei ollut koskaan rakastanut Daavidia enemmän kuin nyt, kun tämä omantunnon syytöksistä kärsien pakeni henkensä edestä vihollisiaan, jotka hänen oma poikansa oli yllyttänyt kapinaan. Herra sanoo: “Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus” (Ilm. 3: 19). Kristus korottaa katuvan sielun ja puhdistaa murehtivan sydämen, niin että siitä tulee hänen asumuksensa.Vu 19.3

    Mutta kun ahdistus kohtaa meitä, kuinka moni meistä onkaan kuin Jaakob! Luulemme että vihollisen käsi vaivaa meitä. Sokeina me taistelemme pimeydessä kunnes voimamme uupuvat emmekä löydä lohdutusta tai vapautusta. Aamun sarastaessa jumalallinen kosketus sai Jaakobin ymmärtämään kenen kanssa hän oli taistellut - liiton enkelin. Itkien ja avuttomana hän painautui rakastavan Jumalan syliin saadakseen sen siunauksen, jota hänen sielunsa kaipasi. Meidänkin on ymmärrettävä, että koettelemukset ovat meidän parhaaksemme. Emme saa halveksia Herran kuritusta emmekä menettää rohkeuttamme kun hän nuhtelee meitä.Vu 20.1

    “Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! - - Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat. Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa” (Job 5: 17-19). Jeesus tulee jokaisen kärsivän luo parannus mukanaan. Hänen läsnäolonsa kallisarvoiset säteet voivat valaista menetyksen, tuskan ja kärsimyksen täyttämän elämän.Vu 20.2

    Jumala ei halua meidän jäävän sydän kipeänä ja murtuneena pysyvän murheen valtaan. Hän haluaa meidän katsovan ylös hänen rakastaviin kasvoihinsa. Siunattu Vapahtaja seisoo niiden vierellä, joiden silmät ovat niin kyynelten sokaisemat, etteivät he huomaa häntä. Hän haluaa tarttua käteemme, hän haluaa meidän katsovan itseensä yksinkertaisessa uskossa sekä sallivan hänen johtaa meitä. Hänen sydämensä on avoin meidän tuskallemme, surullemme ja murheellemme. Hän on rakastanut meitä ikuisella rakkaudella, ympäröinyt meidät rakastavalla huolenpidollaan. Voimme pitää hänet mielessämme kaiken aikaa sekä ajatella jatkuvasti hänen hellää huolenpitoaan. Hän kohottaa sielun päivittäisten murheitten ja pulmien yläpuolelle rauhan valtakuntaan.Vu 20.3

    Miettikää tätä, tuskan ja surun lapset, ja iloitkaa toivossa. “— tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme” (1 Joh. 5: 4).Vu 21.1

    Autuaita ovat myös ne, jotka itkevät Jeesuksen kanssa, koska he tuntevat myötätuntoa maailmaa kohtaan sen kärsimysten tähden sekä murehtivat sen syntejä. Sellaiseen murehtimiseen ei ole sekoittunut itsekkyyttä. Jeesus oli surujen mies, hän kärsi sellaista sydämen tuskaa, mitä mikään kieli ei kykene kuvailemaan. Ihmisten rikkomukset murskasivat hänen henkensä. Hän ahersi kuluttavalla innolla helpottaakseen ihmiskunnan tarpeita ja kärsimyksiä, ja hänen sydämensä oli surusta raskas, kun hän näki kansanjoukkojen kieltäytyvän tulemasta hänen luokseen vastaanottamaan uutta elämää. Kaikki Kristuksen seuraajat osallistuvat tästä kokemuksesta. Osallistuessaan hänen rakkaudestaan he osallistuvat myös hänen ponnistuksistaan kadonneiden pelastamiseksi. He osallistuvat Kristuksen kärsimyksistä, ja he osallistuvat myös tulevasta kirkkaudesta. He työskentelevät hänen kanssaan, juovat surun maljan hänen kanssaan, ja he osallistuvat myös hänen ilostaan.Vu 21.2

    Kärsimyksen kautta Jeesus tuli kykeneväksi lohduttamaan ihmisiä. Missä tahansa ihmiset kärsivät, siellä myös Kristus kärsii (Jes. 63: 9). “Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa” (Hebr. 2: 18). Tässä palvelustehtävässä häntä voi auttaa jokainen, joka on osallistunut hänen kärsimyksistään. “Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta” (2 Kor. 1:5). Herra on varannut erityisen armon murheelliselle, ja tämä armo kykenee sulattamaan sydämiä, voittamaan ihmisiä Kristukselle. Hänen rakkautensa avaa tien haavoittuneeseen, murtuneeseen sieluun ja tulee parantavaksi voiteeksi sureville. “Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat” (2 Kor. 1:3, 4).Vu 22.1