Järjen jumalatar

Herjaavalla röyhkeydellä, joka tuntuu melkein uskomattomalta, eräs uuden järjestyksen papeista sanoi: “Jos sinä Jumala olet olemassa, niin kosta loukattu nimesi. Minä haastan sinut taisteluun! Sinä vaikenet. Sinä et uskalla lennättää ukonnuoliasi. Kuka on tämän jälkeen uskova sinun olemassaoloasi?”^{260Lacretelle, History, II, s. 309; Sir Archibald Alison, History of Europe, I, 10. luku.}Mikä kaiku tämä onkaan faraon sanoista: “Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla?... Minä en tunne Herraa.”ST 265.4

“Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa.” Ps. 14: 1; ja Herra sanoo totuuden vastustajista: “Heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille.” 2 Tim. 3: 9. Kun Ranska oli kieltäytynyt palvelemasta elävää Jumalaa, joka on “Korkea ja Ylhäinen ja jonka asumus on iankaikkinen”, se sangen lyhyessä ajassa vajosi alentavaan epäjumalanpalvelukseen, palvelemaan irstasta naista järjen jumalattarena. Ja tällaista tapahtui edustavassa kansalliskokouksessa korkeimpien hallinto- ja lainsäädäntöviranomaisten myötävaikutuksella. Historioitsija sanoo: “Eräs tämän mielettömän ajan juhlamenoista on järjettömyydessä ja jumalattomuudessa vertaansa vailla. Kokoushuoneen ovet avattiin soittokunnalle, jonka jäljessä kaupungin viranomaiset astelivat juhlallisena kulkueena, laulaen ylistyslaulua vapauden kunniaksi ja saattaen tulevaa palvontansa kohdetta, hunnutettua naista, jota he nimittivät järjen jumalattareksi. Kun hänet oli viety aitauksen sisälle, poistettin häneltä huntu suurin muodollisuuksin ja hänelle osoitettiin paikka presidentistä oikealle, jolloin hänet yleisesti tunnettiin oopperan tanssijattareksi... Tälle naiselle Ranskan kansalliskokous osoitti julkista kunnioitusta jumaloimansa järjen sopivimpana edustajana.ST 266.1

Tällä jumalattomalla ja naurettavalla ilveilyllä oli hieno ulkomuoto, ja järjen jumalattaren virkaanasettamisia suoritettiin saman kaavan mukaan valtakunnan muissa osissa kaikkialla, missä asukkaat halusivat näyttää olevansa vallankumouksen kaikkien huippusaavutustenkin tasalla.”^{261Scott, mt. I, 17. luku.}ST 266.2

Järjen palvontaa esittelevä puhuja lausui: “Lainlaatijat! Kiihko on väistynyt järjen tieltä. Sen tihruiset silmät eivät kestäneet kirkasta valoa. Tänään on suuri väkijoukko kokoontunut goottilaisten holvien alle, joissa nyt ensimmäisen kerran on kaikunut totuuden ääni. Siellä ranskalaiset harjoittavat ainoaa oikeaa palvontaa — vapaudelle ja jär-jelle omistettua. Siellä toivotamme tasavallan sotajoukoille menestystä. Siellä olemme hyljänneet elottomat epäjumalan kuvat, antaaksemme tilaa järjelle, tuolle elolliselle kuvalle, luonnon mestariteokselle.”^{262M. A. Thiers, History of the French Revolution, II, ss. 370, 371.}ST 266.3

Kun jumalatar tuotiin kokoukseen, puhuja tarttui hänen käteensä ja kääntyen läsnäolevien puoleen, sanoi: “Kuolevaiset, älkää enää vapisko oman pelkonne luoman jumalan voimattomien jylinäin edessä. Älkää tästä lähtien antako tunnustusta millekään muulle jumalalle kuin järjelle. Minä esitän teille sen jaloimman ja puhtaimman kuvan. Jos teillä täytyy olla epäjumalia, niin uhratkaa vain sellaisille kuin tämä... Langetkaa polvillenne vapauden korkean senaatin, järjen hunnun edessä.”ST 266.4

“Sitten kun presidentti oli syleillyt jumalatarta, tämä nostettiin upeihin vaunuihin ja vietiin suunnattoman suuren väkijoukon seuraamana Notre Damen tuomiokirkkoon edustamaan jumaluutta. Siellä hänet nostettiin pääalttarille, missä hän vastaanotti kaikkien läsnäolevien palvonnan.”^{263Alison, mt. I, 10. luku.}ST 266.5

Tätä seurasi jonkin ajan perästä Raamatun julkinen polttaminen. Eräässä tilaisuudessa “Museon kansanomainen seura” astui sisään maistraatin saliin, huutaen: “Vive la Raison!” (eläköön järki) ja kantaen tangon päässä useiden kirjojen puoleksi poltettuja jäännöksiä. Niiden joukossa oli rukous- ja messukirjoja sekä Vanhoja ja Uusia testamentteja, jotka esimiehen sanojen mukaan “sovittivat suuressa tulessa kaikki ne mielettömyydet, joita ne olivat saattaneet ihmiskunnan tekemään.”^{264Journal of Paris, n: o 318, 1793. Lainattu teoksessa Buchez — Roux, Collection of Parliamentary History, XXX, ss. 200, 201.}ST 269.1

Paavilaisuus oli alkanut sen työn, jonka ateismi täytti. Rooman menettelytapa oli synnyttänyt ne yhteiskunnalliset, valtiolliset ja uskonnolliset olosuhteet, jotka veivät Ranskaa kovaa vauhtia turmiota kohti. Kertoessaan vallankumouksen kauhuista kirjailijat sanovat, että nämä kohtuuttomuudet on pantava valtaistuimen ja kirkon syyksi. ^{265HIRMUVALTA (s. 269).. — Mo- niteur Officiel -niminen sanomalehti oli hallituksen äänenkannattaja Ranskan vallankumouksen aikana. Se on mitä tärkein lähde, koska siinä julkaistiin tuoreet selostukset tapahtumista, virallisten asiakirjojen tekstit ym. Siitä on julkaistu uusintapainoksia. Ks. Myös A. Aulard, Christianity and the French Revolution (Lontoo, 1927). Lyhyt, luotettava johdatus Ranskan vallankumouksen historiaan on L. Gershoyn The French Revolution (1932); G. Lefebvre, The Coming of the French Revolution (Princeton, 1947). Kirkon ja valtion välisestä suhteesta Ranskan vallankumouksen aikana ks. Henry H. Walsh, The Concordat of 1801: A study of nationalism in relation to Church and State (New York, 1933); Charles Ledre, L'Englise de France sous la Revolution (Pariisi, 1949). Vallankumouksen aikalaisten julkaisemista vallankumouksen uskonnollista merkitystä koskevista teoksista mainittakoon: G. Chais de Spurcesol, Le Livre des Manifestes (Avignon, 1800); James Bicheno, The Signs of the Times (Lontoo, 1797); W. Linn, Discourses on the Signs of the Times (New York, 1794); James Winthrop, A Systematic Arrangement of Several Scripture Prophecies Relating to Antichrist; With Their Application to the Course of History (Boston, 1795); Lathrop, The Prophecy of Daniel Relating to the Time of the End (Springfield, Mass., 1811). Vallankumouksen ajan kirkosta ks. W. M. Sloan, The French Revolution and Religious Reform (1901); P. F. La Gorce, Histoire Religeuse de Ia Revolution (Pariisi, 1909). Suhteista paavikuntaan ks. G. Bour- gin, La France et Rome de 1788—1797 (Pariisi, 1808) — perustuu Vatikaanin salaisiin arkistolähteisiin; A. Latreille, L' Englise Catholique et la Revolution (Pariisi, 1950). Protestanttien asemasta vallankumouksen aikana ks. Pressense (toim.), The Reing of Terror (Cincinnati, 1869).}Tarkasti ottaen ne on pantava kirkon syyksi. Paavikunta oli yllyttänyt kuninkaat vastustamaan uskonpuhdistusta valtaistuimen vihollisena ja sellaisen eripuraisuuden aiheuttajana, joka voisi tulla kohtalokkaaksi kansakunnan rauhalle ja järjestykselle. Tällä tavoin Rooman henki kiihotti hallitsijat kauheimpiin julmuuksiin ja katkerimpaan sortoon, mitä valtaistuimelta on lähtenyt.ST 269.2

Vapauden henki kulki Raamatun mukana. Missä hyvänsä evankeliumi otettiin vastaan siellä kansa heräsi ja alkoi heittää pois niitä kahleita, jotka olivat pitäneet sitä tietämättömyyden, paheiden ja taikauskon orjuudessa. Ihmiset alkoivat ajatella ja toimia ihmisoikeuksiensa mukaisesti. Hallitsijat näkivät tämän ja pelkäsivät menettävänsä yksinvaltansa.ST 269.3

Rooma ei ollut hidas vahvistamaan heidän pelkoaan ja epäluuloaan. Paavi sanoi Ranskan kuninkaalle vuonna 1525: “Tämä hulluus (protestanttisuus) ei ainoastaan mullista ja hävitä uskontoa, vaan myös kaiken ruhtinaallisen vallan, aateliston, lait, ritarikunnat ja arvoasteet.”^{266G. De Felice, History of the Protestants of France, 1. kirja, 2. luku, 8.pyk.}Muutamia vuosia myöhemmin paavin lähettiläs varoitti kuningasta: “Teidän Majesteettinne, älkää antako pettää itseänne. Protestantit aikovat kumota kaiken yhteiskunnallisen ja uskonnollisen järjestyksen... Valtaistuin on yhtä suuressa vaarassa kuin alttarikin... Uuden uskonnon käytäntöön ottaminen vie vastustamattomasti uuteen hallintoon.”^{267D'Aubigne, History of the Reformation in the Time of Calvin, 2. kirja, 36. luku.}Jumaluusoppineet vetosivat kansan ennakkoluuloihin, selittämällä, että protestanttien oppi “houkuttelee ihmisiä uutuuksiin ja hullutuksiin. Se riistää kuninkaalta alamaisten uskollisuuden ja rakkauden ja hävittää sekä kirkon että valtion”. Tällä tavalla Rooma sai Ranskan vastustamaan uskonpuhdistusta. Valtaistuimen varjeleminen, aateliston säilyttäminen ja lakien voimassa pitäminen olivat ne asiat, joiden tähden vainon miekka Ranskassa ensin paljastettiin. ^{268Wylie, mt. 13. kirja, 4. luku.}ST 269.4