Anekauppias tetzel

Rooman kirkko oli tehnyt Jumalan armon kauppatavaraksi. Rahanvaihtajain pöydät (Matt. 21: 12) olivat asetetut hänen alttariensa viereen, ja ilmassa kajahtelivat ostajien ja myyjien huudot. Sanoen syyksi varojen keräämisen Pyhän Pietarin kirkon rakentamista varten Roomaan, paavin lähettiläät myivät julkisesti paavin aneita. Rikoksista saaduilla rahoilla oli rakennettava temppeli Jumalan palvelemista varten, ja sen kulmakivet oli laskettava jumalattomuuden palkalla! Mutta juuri se keino, joka valittiin Rooman vahvistamiseksi, aiheutti sen voimalle ja suuruudelle vaarallisimman iskun. Juuri tämä herätti paavikunnan päät- täväisimmät ja menestyksellisimmät viholliset ja johti taisteluun, joka järkytti paavin istuinta ja asetti kolminkertaisen kruunun paavin päässä vaaraan.ST 131.1

Virkamies, joka määrättiin johtamaan anekauppaa Saksassa — Tetzel nimeltään — oli todistettu syylliseksi mitä häpeällisimpiin rikoksiin yhteiskuntaa ja Jumalan lakia vastaan. Mutta hän oli välttänyt rikoksiaan vastaavan rangaistuksen, ja hänen tehtäväkseen oli annettu edistää paavin voitonhimoisia ja häikäilemättömiä aikeita. Suurella julkeudella hän toisti mitä räikeimpiä valheita ja kertoi ihmeellisiä taruja pettääk- seen tietämätöntä, taikauskoista ja helposti harhaanjohdettavaa kansaa. Jos ihmisillä olisi ollut Jumalan sana, ei heitä olisi siten petetty. Heiltä oli evätty Raamattu, jotta he pysyisivät paavin vallan alaisina ja siten olisivat lisäämässä sen kunnianhimoisten johtajien valtaa ja varallisuutta. ^{68Ks. John C. L. Gieseler, A Compendium of Ecclesiastical History, 4. jakso, 1. osa, 5. pyk.}ST 131.2

Kun Tetzel tuli johonkin kaupunkiin, kulki lähetti hänen edellään, julistaen: “Jumalan ja pyhän isän armo on teidän porteillanne”^{69D'Aubigne, mt. 3. kirja, 1. luku.}; ja kansa otti tuon Jumalaa pilkkaavan teeskentelijän vastaan, aivankuin hän olisi ollut Jumala, joka oli tullut taivaasta alas heidän luokseen. Kirkkoon järjestettiin häpeällinen kaupankäynti. Tetzel nousi saarna- tuoliin ja ylisti anetta Jumalan arvokkaimpana lahjana. Hän selitti, että hänen anekirjojensa nojalla kaikki ne synnit, joita ostaja myöhemmin halusi tehdä, annettaisiin hänelle anteeksi, “eikä katumuskaan ollut välttämätön”.^70Ibid.Vieläkin enemmän hän lupasi. Hän vakuutti kuulijoilleen, että anekirjoilla oli valta pelastaa, ei ainoastaan eläviä, vaan myös kuolleita. Niin pian kuin raha kilahti hänen laatikkonsa pohjaa vastaan, lähtisi se sielu, jonka puolesta raha annettiin, kiirastulesta taivaaseen. ^{71Hagenbach, History of the Reformation, I, s. 96.}ST 131.3

Kun noita Simon tarjosi apostoleille rahaa, saadakseen vallan tehdä ihmeitä, vastasi Pietari hänelle: “Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.” Apt. 8: 20. Mutta Tetzelin tarjouksen ottivat tuhannet innokkaasti vastaan. Kultaa ja hopeaa virtasi hänen raha-arkkuunsa. Pelastus, joka voitiin ostaa rahalla, saatiin helpommin kuin se pelastus, joka vaati katumusta, uskoa ja innokasta pyrkimystä synnin vastustamiseksi ja voittamiseksi. ^{72Katso huom. 12.}ST 132.1

Aneoppia olivat vastustaneet katolisen kirkon oppineet ja hurskaat miehet, ja oli useita, jotka eivät uskoneet sen väitteitä, koska ne olivat ristiriidassa sekä järjen että Raamatun kanssa. Kukaan prelaatti ei rohjennut korottaa ääntänsä tätä häpeällistä kauppaa vastaan; mutta ihmiset joutuivat ymmälle ja tulivat levottomiksi. Useat kyselivät innokkaasti, eikö Jumala alkaisi toimia jonkin välikappaleen kautta seurakuntansa puhdistamiseksi.ST 132.2

Vaikka Luther vielä oli ankara paavin kannattaja, täytti anekaup- piaiden Jumalaa pilkkaava röyhkeys hänet kauhulla. Monet hänen oman seurakuntansa jäsenet olivat ostaneet anekirjoja, ja pian heitä alkoi tulla hänen luokseen tunnustamaan erilaisia syntejään, toivoen saavansa synninpäästön, ei katumuksen ja parannuksen vaan anekirjojensa perusteella. Luther kieltäytyi antamasta heille synninpäästöä ja sanoi, että jos he eivät katuisi ja uudistaisi elämäänsä, he hukkuisivat synneissään. Suuresti hämmentyneinä he menivät Tetzelille valittamaan, ettei heidän rippi-isänsä hyväksynyt hänen anekirjojaan; ja jotkut vaativat rohkeasti rahojaan takaisin. Munkki raivostui. Hän päästi mitä kauheimpia kirouksia, antoi sytyttää tulia julkisille aukioille ja selitti, että hän “oli saanut paavilta käskyn polttaa kaikki kerettiläiset, jotka uskalsivat vastustaa hänen kaikkein pyhimpiä anekirjojaan”.^{73D'Aubigne, mt. 3. kirja, 4. luku.}ST 132.3