Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    “Tässä seison”

    Kun hänet jälleen vietiin valtiopäivien eteen, ei hänen kasvoissaan ollut merkkiäkään pelosta eikä hämmennyksestä. Tyynenä ja rauhallisena, kuitenkin rohkeana ja ylevänä hän seisoi maan mahtavien keskellä Jumalan todistajana. Keisarillinen virkamies pyysi nyt häntä lopullisesti ilmoittamaan, halusiko hän peruuttaa oppinsa. Luther vastasi hillitysti ja nöyrästi, vapaana kaikesta ankaruudesta ja kiivaudesta. Hänen käytöksensä oli vaatimatonta ja kunnioittavaa; kuitenkin hänessä ilmeni varmuutta ja iloa, mikä kummastutti kokouksessa olevia.ST 157.2

    “Teidän Keisarillinen Majesteettinne, ylhäiset ruhtinaat ja armolliset herrat”, sanoi Luther, “minä tulen nyt eteenne minulle eilen annetun määräyksen mukaisesti ja pyydän Jumalan laupeuden tähden Teidän Keisarillista Majesteettianne ja Teitä ylhäiset ruhtinaat suosiollisesti kuuntelemaan puolustamaani asiaa, jota vakaumukseni mukaan pidän oikeana. Jos minä en osaisi käyttäytyä hovitapojen mukaan, niin pyydän Teitä suomaan sen anteeksi, sillä minä en ole saanut kasvatustani kuninkaiden palatseissa vaan luostarin yksinäisyydessä.”115Ibid.ST 157.3

    Sitten hän siirtyi itse kysymykseen ja totesi, että hänen julkaisemansa teokset eivät kaikki olleet samanluonteisia. Muutamissa hän oli käsitellyt uskoa ja hyviä töitä; ja hänen vihollisensakin olivat tunnustaneet nämä teokset, ei ainoastaan vaarattomiksi, vaan hyödyllisiksi. Näiden peruuttaminen merkitsisi sellaisten totuuksien hylkäämistä, joita kaikki ryhmät tunnustivat. Toiseen luokkaan kuuluivat paavikunnan turmelusta ja väärinkäytöksiä paljastavat kirjoitukset. Näiden kirjoitusten peruuttaminen vahvistaisi Rooman hirmuvaltaa ja avaisi entistä avaramman portin monille ja suurille rikoksille. Kolmanteen luokkaan kuuluvissa kirjoissaan hän oli moittinut sellaisia henkilöitä, jotka olivat puolustaneet vallitsevia epäkohtia. Mitä näihin tuli, hän avoimesti tunnusti olleensa liian kiivas. Vaikka hän ei väittänyt itseään virheettömäksi, ei hän näitäkään kirjoja voinut peruuttaa, sillä sellainen menettely rohkaisisi totuuden vihollisia; ja nämä alkaisivat sortaa Jumalan kansaa entistä ankarammin.ST 157.4

    Hän jatkoi: “Olen kuitenkin vain ihminen, enkä Jumala. Sentähden puolustan itseäni Kristuksen sanoilla: ‘Jos minä pahasti puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa...’ Minä pyydän Jumalan laupeuden nimessä Teidän Keisarillista Majesteettianne, teitä ylhäisiä ruhtinaita ja kaikkia muitakin, arvoasteesta riippumatta, näyttämään profeettojen ja apostolien kirjoituksilla, että minä olen erehtynyt. Niin pian kuin minut on saatu tästä vakuuttuneeksi, minä peruutan jokaisen erehdyksen ja olen ensimmäinen tarttumaan kirjoihini ja heittämään ne tuleen.”ST 158.1

    “Toivon sen, mitä äsken olen sanonut, selvästi osoittavan, että minä olen huolellisesti ajatellut ja punninnut niitä vaaroja, joille asetan itseni alttiiksi. Mutta sen sijaan että pelkäisin minä iloitsen, kun näen evankeliumin tähden syntyvän hämminkiä ja erimielisyyttä, kuten menneinä aikoina. Tämä on Jumalan sanan luonne ja kohtalo. Sanoihan Jeesus Kristus: ‘En ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.’ Jumala on neuvoissaan ihmeellinen ja pelottava. Varokaa, että yrittäessänne tukahduttaa erimielisyyttä ette rupea vainoamaan Jumalan pyhää sanaa ja siten vedä päällenne voittamattomien vaikeuksien, ajallisten onnettomuuksien ja ikuisen hävityksen hirvittävää tulvaa... Minä voisin esittää useita esimerkkejä Pyhästä Raamatusta. Voisin kertoa faraoista sekä Babylonian ja Israelin kuninkaista, jotka tuottivat itselleen suurimmat onnettomuudet silloin, kun he viisaimmilta näyttävillä neuvoillaan koettivat vahvistaa valtakuntiaan. ‘Jumala siirtää vuoret, eivätkä he sitä tiedä.’”116Ibid.ST 158.2

    Luther oli puhunut saksan kielellä, ja nyt häntä kehotettiin toistamaan sama latinankielellä. Vaikka hän oli väsynyt edellisestä suorituksestaan, hän suostui ja piti uudelleen puheensa, yhtä selvästi ja voimakkaasti kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jumalan kaitselmus johti tätä asiaa. Useat ruhtinaat olivat niin erehdyksen ja taikauskon sokaisemia, etteivät he ensimmäisellä kerralla havainneet Lutherin todistelun pätevyyttä, mutta kun puhe toistettiin, he tajusivat selvästi kaikki esitetyt kohdat.ST 158.3

    Ne, jotka itsepintaisesti sulkivat silmänsä valolta eivätkä halunneet ottaa vastaan totuutta, katkeroituivat Lutherin voimallisista sanoista. Kun hän oli lopettanut puheensa, sanoi valtiopäivien puhemies vihaisesti: “Sinä et ole vastannut sinulle tehtyyn kysymykseen... Sinun on annettava selvä ja täsmällinen vastaus. Tahdotko peruuttaa vai etkö?”ST 158.4

    Uskonpuhdistaja vastasi: “Koska Teidän Keisarillinen Majesteettinne ja Teidän ruhtinaalliset Ylhäisyytenne vaativat minulta selvää, yksinkertaista ja täsmällistä vastausta, minä annan teille sellaisen, ja se on tämä: ‘Minä en voi jättää uskoani paavin tai kirkolliskokousten määrättäväksi, koska on päivän selvää, että molemmat ovat usein erehtyneet ja olleet toisiaan vastaan. Jos näin ollen minulle ei Raamatun todistuksilla tai selvillä järkisyillä näytetä, että olen erehtynyt, ottaen huomioon myös minun lainaamani kohdat, ja näin sidota minun omaatuntoani Jumalan sanalla, minä en voi enkä tahdo peruuttaa, sillä kristityn on vaarallista puhua omaatuntoaan vastaan. Tässä seison, muuta en voi. Jumala minua auttakoon. Amen.’”117Ibid.ST 159.1

    Niin seisoi tämä hurskas mies Jumalan sanan lujalla perustuksella. Taivaallinen valo kirkasti hänen kasvojaan. Hänen suuruutensa ja puhdas luonteensa, hänen sydämensä rauha ja ilo olivat kaikkien havaittavissa, kun hän puhui valheen valtaa vastaan ja todisti sen uskon paremmuudesta, joka voittaa maailman.ST 159.2

    Kaikki läsnäolijat olivat hetkisen äänettöminä hämmästyksestä. Antaessaan ensimmäisen vastauksensa Luther oli puhunut matalalla äänellä ja esiintynyt kunnioittavasti, melkeinpä alistuvasti. Paavin kannattajat olivat selittäneet tämän osoittavan, että hänen rohkeutensa alkoi pettää. He pitivät hänen lykkäämispyyntöään peruutuksen alkuvaiheena. Itse Kaarle oli puoleksi halveksien pannut merkille munkin riutuneen olemuksen, hänen vaatimattoman pukunsa ja yksinkertaisen puheensa sekä vakuuttanut: “Tuo munkki ei koskaan tee minusta kerettiläistä.” Hänen nyt osoittamansa rohkeus ja lujuus samoin kuin hänen todistelunsa pätevyys ja selvyys, löi kaikki puolueet hämmästyksellä. Keisari huudahti ihmeissään: “Tuo munkki puhuu rohkeasti ja päättävästi.” Useat Saksan ruhtinaista katselivat ylpeyden ja ilon valtaamina tätä kansakuntansa edustajaa.ST 159.3

    Rooman puoluelaiset olivat joutuneet tappiolle; heidän asiansa näkyi mitä epäsuotuisimmassa valossa. He koettivat puolustaa valtaansa, ei vetoamalla Raamattuun, vaan turvautumalla uhkauksiin — näihin Rooman varmoihin taistelukeinoihin. Valtiopäivien puhemies sanoi: “Jos sinä et peruuta sanojasi, niin keisari ja valtiosäädyt päättävät, mitä on tehtävä parantumattomalle kerettiläiselle.”ST 159.4

    Lutherin ystävät, jotka suuresti iloiten olivat seuranneet hänen uljasta puolustustaan, vapisivat kuullessaan nämä sanat, mutta tohtori itse sanoi rauhallisesti: “Jumala auttakoon minua, sillä minä en voi peruuttaa mitään.”118Ibid.ST 159.5

    Hänen käskettiin poistua ruhtinaiden neuvottelun ajaksi. Tunnettiin, että oli jouduttu vaikean pulman eteen. Lutherin jatkuva kieltäytyminen alistumasta saattoi vaikuttaa kirkon historiaan pitkiksi ajoiksi. Päätettiin antaa hänelle vielä peruuttamisen tilaisuus. Hänet haettiin kokoukseen viimeisen kerran. Tehtiin jälleen kysymys, halusiko hän peruuttaa oppinsa. “Minä en voi antaa mitään muuta vastausta”, hän sanoi, “kuin sen, minkä jo olen antanut”. Oli ilmeistä, ettei häntä saatu lupauksilla eikä uhkauksilla noudattamaan Rooman määräyksiä.ST 160.1

    Paavilliset johtajat harmistuivat siitä, että vähäpätöinen munkki sillä tavalla halveksi heidän valtaansa, joka oli saanut kuninkaat ja ruhtinaat vapisemaan. He halusivat antaa hänen tuntea heidän vihaansa ja kiduttamalla riistää häneltä elämän. Mutta Luther, joka tajusi vaaransa, oli puhunut kaikille kristillisellä arvokkuudella ja maltillisuudella. Hänen sanansa olivat olleet vapaat ylpeydestä, vihasta ja vääristä todistuksista. Hän oli unohtanut itsensä ja ne suuret miehet, jotka olivat hänen ympärillään, ja tuntenut vain sen Olennon läsnäolon, joka oli äärettömästi korkeampi kuin paavit, prelaatit, kuninkaat ja keisarit. Kristus oli puhunut Lutherin todistuksien kautta niin voimakkaasti ja kunnioitusta herättävästi, että pelko ja ihmettely valtasivat sekä ystävät että viholliset. Jumalan Henki oli ollut läsnä kokouksessa ja tehnyt syvän vaikutuksen valtakunnan johtajien mieliin. Useat ruhtinaat tunnustivat rohkeasti, että Lutherin asia oli oikea. Monet olivat vakuuttuneita totuudesta, mutta muutamissa vaikutus ei ollut kestävä. Oli myös niitä, jotka silloin eivät ilmaisseet vakaumustaan, mutta myöhemmin, tutkittuaan yksinään Raamattua, asettuivat rohkeasti uskonpuhdistuksen puolelle.ST 160.2

    Vaaliruhtinas Fredrik oli huolestuneena odottanut Lutherin astumista valtiopäivien eteen ja kuunteli syvästi liikuttuneena hänen puhettaan. Hän iloitsi tohtorin rohkeudesta, lujuudesta ja maltillisuudesta sekä päätti puolustaa häntä entistä tehokkaammin. Hän vertaili taistelevia puolueita ja näki, kuinka totuuden voima teki tyhjäksi paavien, kuninkaiden ja prelaattien viisauden. Paavikunta oli kärsinyt tappion, jonka vaikutus oli tuntuva kaikissa kansoissa ja kaikkina aikoina.ST 160.3

    Kun paavin lähettiläs huomasi, minkä vaikutuksen Lutherin puhe teki, hän alkoi tuntea pelkoa paavikunnan turvallisuuden suhteen enemmän kuin koskaan ennen ja päätti kaikin käytettävissään olevin keinoin yrittää kukistaa uskonpuhdistajan. Kaikella sillä kaunopuheisuudella ja valtioviisaudella, joista hän oli niin laajalti tunnettu, hän esitti nuorelle keisarille, kuinka ymmärtämätöntä ja vaarallista olisi mahtavan paavinistuimen ystävyyden ja tuen uhraaminen vähäpätöisen munkin tähden.ST 160.4

    Hänen sanansa vaikuttivat. Päivää myöhemmin kuin Luther oli antanut vastauksensa keisari antoi jättää valtiopäiville ilmoituksen, jossa hän selitti päättäneensä seurata edeltäjiensä menettelytapaa tukemalla ja suojelemalla katolista uskontoa. Koska Luther oli kieltäytynyt peruuttamasta erheitään, olisi ryhdyttävä ankariin toimenpiteisiin häntä ja hänen julistamiaan vääriä oppeja vastaan. “Oman hulluutensa villit- semä munkki on noussut kristikunnan uskoa vastaan. Estääkseni sellaisen jumalattomuuden, minä olen valmis uhraamaan valtakuntani, aarteeni, ystäväni, ruumiini, vereni, henkeni ja elämäni. Aion lähettää tuon augustinolaismunkin täältä pois ja kieltää häntä aiheuttamasta vähintäkään levottomuutta kansan seassa. Sitten hän ja hänen puolue- laisensa julistetaan niskuroivina kerettiläisinä valtion ja kirkon kiroukseen ja heitä vastaan käytetään kaikkia keinoja, joita tarvitaan heidän hävittämisekseen. Minä kehotan valtiopäiväin jäseniä menettelemään uskollisten kristittyjen tavalla.”119Emt. 7. kirja, 9. luku.Kuitenkin keisari selitti, että Lutherin suojakirjaa oli pidettävä arvossa. Hänen tuli päästä turvallisesti kotiinsa, ennen kuin voitiin ryhtyä toimenpiteisiin häntä vastaan.ST 163.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents