Zwinglin löytö

Nuorukainen totteli isänsä käskyä; mutta hän ei tyytynyt kauan olemaan syntymälaaksossaan. Hän ryhtyi pian uudelleen opiskelemaan ja matkusti jonkin ajan kuluttua Baseliin. Täällä Zwingli ensimmäisen kerran kuuli hyvän sanoman Jumalan vapaasta armosta. Wittembach, vanhojen kielten opettaja, oli kreikkaa ja hepreaa tutkiessaan joutunut yhteyteen Raamatun kanssa, ja siten jumalallinen valo pääsi hänestä heijastumaan hänen oppilaihinsa. Hän selitti, että oli olemassa vanhempi ja verrattomasti arvokkaampi totuus kuin skolastikkojen ja filosofien opettamat teoriat. Tämä vanha totuus oli se, että Kristuksen kuolema on syntisen ainoa lunastusmaksu. Zwinglille nämä sanat olivat aivan kuin ensimmäinen valonsäde päivän sarastaessa.ST 171.3

Zwingli kutsuttiin pian Baselista alkamaan elämäntyötään. Hänen ensimmäinen työkenttänsä oli Alppien keskellä olevassa pitäjässä, lähellä hänen syntymälaaksoaan. Kun hänet vihittiin papiksi, hän “antautui kokosydämisesti tutkimaan jumalallista totuutta, sillä hän tiesi hyvin”, sanoo eräs toinen uskonpuhdistaja, “kuinka paljon sen pitää tietää, jolle Kristuksen lauma on uskottu”.^{132Wylie, mt. 8. kirja, 5. luku.}Mitä enemmän hän tutki Raamattua, sitä selvemmin hän näki eron sen totuuksien ja Rooman harhaoppien välillä. Hän halusi seurata Raamattua, jota hän piti Jumalan sanana ja ainoana riittävänä ja erehtymättömänä uskon ohjeena. Havaiten, että sen pitää olla oma selittäjänsä, hän ei uskaltanut yrittää sillä tukea ennen hyväksyttyä teoriaa tai oppia, vaan piti velvollisuutenaan pyrkiä saamaan selville, mikä on sen sanojen välitön ja ilmeinen merkitys. Hän koetti käyttää hyväkseen jokaista tarjolla olevaa apukeinoa, saadakseen täydellisen ja oikean käsityksen raamatunkohtien merkityksestä, sekä rukoili Pyhän Hengen apua, selittäen, että Henki antaa Jumalan sanasta oikean käsityksen kaikille, jotka siihen vilpittömästi ja rukoillen pyrkivät.ST 172.1

“Pyhä Raamattu”, sanoi Zwingli, “on alkuisin Jumalasta eikä ihmisistä. Se Jumala, joka valaisee, auttaa sinua ymmärtämään, että sen kautta puhuu Jumala. Jumalan sana... ei voi jäädä toteutumatta. Se on selvää, se itse opettaa, selittäen itse itsensä. Se valaisee sielun kaikella pelastuksella ja armolla, lohduttaa sitä Jumalassa sekä nöyryyttää sitä niin, että se luopuu itsestään ja liittyy Jumalaan”. ^{133Emt. 8. kirja, 6. luku.}Zwingli itse oli kokenut näiden sanojen ilmaiseman totuuden. Myöhemmin hän kirjoitti näistä kokemuksistaan: “Kun... minä aloin kokonaan antautua Pyhän Raamatun tutkimiseen, johtivat filosofia ja teologia (skolastiikka) alituisesti mieleeni vastaväitteitä. Lopulta tulin siihen, että ajattelin: ‘Sinun täytyy jättää tuo kaikki ja oppia tuntemaan Jumalan tarkoitus tutkimalla vain hänen omaa, yksinkertaista sanaansa.’ Silloin aloin rukoilla Jumalalta hänen valoaan, ja sen jälkeen minun oli paljon helpompi ymmärtää Raamattua.”^134Ibid.ST 172.2

Sitä oppia, jota Zwingli saarnasi, hän ei saanut Lutherilta. Se oli Kristuksen oppi. “Jos Luther saarnaa Kristusta”, sanoi sveitsiläinen uskonpuhdistaja, “hän tekee samaa kuin minäkin. Hän on voittanut Kristukselle useampia sieluja kuin minä. Mutta se ei vaikuta asiaan. Minä en tahdo kantaa mitään muuta nimeä kuin Kristuksen, jonka sotilas minä olen, ja joka on minun ainoa päämieheni. Minä en ole koskaan kirjoittanut sanaakaan Lutherille, eikä Luther minulle. Miksi näin?.. Siksi, että nähtäisiin, kuinka suuressa sopusoinnussa Jumalan Henki on itsensä kanssa, kun me, ilman mitään keskinäistä yhteyttä, julistamme Kristuksen oppia niin yhtäpitävästi.”^{135D'Aubigne, mt. 8. kirja, 9. luku.}ST 173.1

Vuonna 1516 Zwingli kutsuttiin saarnaajaksi Einsiedelnin luostariin. Täällä hänellä oli tilaisuus oppia paremmin tuntemaan Rooman turmelus ja toimia uskonpuhdistajana, jonka vaikutus oli tuntuva kaukana hänen kotimaansa Alppien ulkopuolella. Einsiedelnin huomattavimpia matkailukohteita oli neitsyt Marian kuva, jonka väitettiin aikaansaavan ihmeitä. Luostarin portin yläpuolella oli kirjoitus: Täällä voi saada syntien täydellisen anteeksiannon. Pyhiinvaeltajia saapui Marian pyhi- myslippaan luo kaikkina vuodenaikoina. Mutta sen vihkimisen suureen vuosijuhlaan tuli suuria joukkoja Sveitsin kaikista osista, vieläpä Ranskasta ja Saksastakin. Tämän nähdessään Zwingli tuli hyvin murheelliseksi ja tilaisuutta hyväkseen käyttäen julisti vapautta evankeliumin kautta näille taikauskon orjille. “Älkää luulko”, hän sanoi, “että Jumala on tässä temppelissä enemmän kuin luomakunnan muissa paikoissa. Missä maassa asunettekin, Jumala on teitä lähellä, ja kuulee teitä... Voivatko hyödyttömät työt, pitkät pyhiinvaellusmatkat, uhrilahjat, kuvat ja neitsyt Marian tai pyhimysten avuksihuutaminen hankkia teille Jumalan suosion? Mitä hyödyttää monisanaisuus, jolla pitkitämme ru- kouksiamme? Mitä apua on kauniista kaavusta, keritystä päästä, pitkästä, poimutetusta puvusta tai kullalla kirjailluista tohveleista? Jumala katsoo sydämeen, ja sydämemme ovat kaukana hänestä.” “Kristus”, hän sanoi, “joka kerran uhrattiin ristillä, on syntiuhri, joka on sovittanut uskovien synnit ikuisiksi ajoiksi”.^{136Emt. 8. kirja, 5. luku.}ST 173.2

Useille kuulijoille nämä mielipiteet olivat vastenmielisiä. He pettyivät katkerasti, kun kuulivat väitettävän, ettei heidän vaivalloisesta matkastaan ollut mitään hyötyä. Kristuksen kautta heille vapaasti tarjottua syntien anteeksiantoa he eivät voineet käsittää. He olivat tyytyväisiä vanhaan, Rooman osoittamaan taivaan tiehen. He halusivat välttää paremman etsimiseen liittyvää vaivaa. Heille oli helpompaa uskoa pelastuksensa pappien ja paavin huostaan kuin pyrkiä sydämen puhtauteen.ST 173.3

Mutta oli toisia, jotka ilolla ottivat vastaan sanoman pelastuksesta Kristuksen kautta. Rooman määräämät uskonnolliset menot eivät olleet antaneet sielunrauhaa, ja he ottivat uskossa vastaan Vapahtajan veren sovituksen. Nämä palasivat kotiinsa, antaakseen vastaanottamansa kalliin valon loistaa muille. Totuus vietiin siten kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin. Neitsyt Marian lippaalle vaeltavien luku pieneni tuntuvasti. Uhrilahjat vähenivät ja samalla niistä otettu Zwinglin palkka. Mutta tämä tuotti hänelle vain iloa, kun hän näki hurmahenkisyyden ja taikauskon vallan olevan murtumassa.ST 174.1

Kirkon viranomaiset olivat tietoisia Zwinglin työn laadusta, mutta eivät välittömästi puuttuneet asiaan. Toivoen saavansa hänet vielä tukemaan heidän pyrkimyksiään he koettivat imartelulla voittaa hänet puolelleen, ja sillä aikaa totuus sai vallata sijaa ihmisten sydämissä.ST 174.2