Luku 48—Sydämen suuruus

“Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”AT 414.1

Palattuaan Kapernaumiin Jeesus ei mennyt niihin julkisiin paikkoihin, joissa Hän oli opettanut kansaa, vaan vetäytyi kaikessa hiljaisuudessa opetuslastensa kanssa taloon, josta tuli Hänen tilapäinen kotinsa. Hänen tarkoituksensa oli tämän Galileassa viettämänsä loppuajan kuluessa enimmäkseen opettaa opetuslapsiaan eikä niin paljon työskennellä suurten joukkojen hyväksi.AT 414.2

Kulkiessaan läpi Galilean Kristus oli jälleen koettanut valmistaa opetuslastensa mieliä Hänen edessään olevia tapauksia varten. Hän kertoi heille menevänsä Jerusalemiin. Siellä Hänet surmattaisiin, mutta Hän nousisi ylös kuolleista. Ja Hän ilmoitti heille sen merkillisen ja vakavan asian, että Hänet petettäisiin vihollistensa käsiin. Opetuslapset eivät nytkään käsittäneet Hänen sanojaan. Vaikka suuren surun varjo lepäsi heidän yllään, sai kilpailuhenki sijaa heidän sydämessään. He kiistelivät keskenään siitä, ketä pidettäisiin suurimpana taivasten valtakunnassa. He aikoivat salata tämän kiistan Jeesukselta, eivätkä siis, kuten tavallista, pyrkineet lähelle Häntä, vaan vitkastelivat, niin että Hän saapui Kapernaumiin ennen heitä. Jeesus luki heidän ajatuksensa ja halusi neuvoa ja opettaa heitä. Mutta Hän odotti hiljaista hetkeä, jolloin heidän sydämensä olisivat avoinna vastaanottamaan Hänen sanojaan.AT 414.3

Kohta heidän saavuttuaan kaupunkiin tuli temppeliveron kantaja : Pietarin luo kysyen: “Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?” I Tämä ei ollut tavallinen vero, vaan maksu, jota jokaista juutalaista I vaadittiin suorittamaan vuosittain temppelin ylläpitämiseksi. Tästä maksusta kieltäytymistä pidettiin uskottomuutena temppeliä koh- ^ taan, joka rabbiinien mielestä oli sangen raskas synti. Vapahtajan I suhtautuminen rabbiinien säädöksiin ja Hänen selvät nuhteensa perimätapojen noudattajille kelpasivat verukkeiksi syytökselle, että Hän j; koetti kumota pyhäkköpalveluksen. Nyt hänen vihollisensa näkivät itsellään olevan tilaisuuden saattaa Hänet epäilyksenalaiseksi. Temppeliveron kantaja rupesi auliisti heidän liittolaisekseen.AT 415.1

Pietarin mielestä veronkantajan kysymys sisälsi epäilyttävän vihjauksen Kristuksen uskottomuudesta temppeliä kohtaan. Kiivaillen! Mestarinsa kunnian puolesta hän vastasi nopeasti, kysymättä neuvoa I Jeesukselta, että Jeesus maksaisi veron.AT 415.2

Mutta Pietari käsitti vain osittain kysyjän tarkoituksen. Oli joiI takin, jotka olivat vapaat veronmaksusta. Kun Mooseksen aikana 1 leeviläiset erotettiin pyhäkköpalvelukseen, eivät he saaneet mitään peI rintöosaa kansan keskuudessa. “Leevi ei saanut osuutta eikä perintö I osaa veljiensä rinnalla, sillä Herra on hänen perintöosansa.” 5 Moos. li 10: 9. Vielä Kristuksen päivinäkin pidettiin pappeja ja leeviläisiä I vihkiytyneinä erikoisesti temppelipalvelukseen, eikä heitä vaadittu I suorittamaan vuotuista maksua sen ylläpitämiseksi. Myös profeetat I oli vapautettu tästä maksusta. Vaatiessaan veroa Jeesukselta rabbiiI nit kielsivät Hänen olevan profeetan tai opettajan ja kohtelivat Häntä J tavallisena ihmisenä. Hänen kieltäytymistään maksamasta veroa olisi I pidetty uskottomuutena temppeliä kohtaan, kun taas toiselta puolen S veron maksamista olisi voitu pitää sen väitteen hyväksymisenä, ettei I Hän ollut profeetta.AT 415.3

Juuri vähän aikaisemmin Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Juma- lan Pojaksi, mutta nyt hän jätti käyttämättä tilaisuuden kuvata Mestarinsa luonnetta. Vastatessaan veronkantajalle, että Jeesus maksaisi temppeliveron, hän itse asiassa hyväksyi sen väärän käsityksen Hänestä, jota papit ja hallitusmiehet koettivat saada leviämään.AT 415.4

Kun Pietari tuli sisälle, ei Vapahtaja sanallakaan viitannut siihen, mitä oli tapahtunut, vaan kysyi: “Mitä arvelet, Simon? Keiltämaan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?” j: Pietari vastasi: “Vierailta.” Niin Jeesus sanoi: “Lapset ovat siis vapaat.” Kun jonkin maan asukkailta kannetaan veroa heidän kuninkaansa ylläpitämiseksi, ovat kuninkaan omat lapset siitä vapaat. Samoin Israelia, Jumalan valittua kansaa, vaadittiin ylläpitämään jumalanpalvelusta, mutta Jeesukselle, Jumalan Pojalle, ei ollut tällaista velvollisuutta. Koska papit ja leeviläiset olivat siitä vapaat pyhäkköpalveluksensa tähden, kuinka paljon enemmän Hän, jolle pyhäkkö oli Hänen Isänsä huone?AT 415.5

Jos Jeesus olisi vastaansanomatta maksanut veron, Hän olisi todellisuudessa tunnustanut tuon väitteen oikeutuksen ja täten kieltänyt jumaluutensa. Mutta vaikka Hän näki hyväksi suostua tähän vaatimukseen, Hän kielsi väitteen, jolle se perustui. Hänen huolehtimisensa siitä, että vero tuli maksetuksi, on todistus Hänen jumalallisesta luonteestaan. Se osoitti Hänen olevan yhtä Jumalan kanssa, eikä Hän siksi ollut veronalainen kuten valtakunnan muut ala- maiset.AT 416.1

“Mene”, Hän käski Pietaria, “ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi.”AT 416.2

Vaikka Hän olisikin verhonnut jumaluutensa inhimillisyyteen, Hän tällä ihmetyöllä ilmaisi kirkkautensa. Oli selvää, että tässä oli Hän, joka Daavidin välityksellä oli julistanut: “Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.” Ps. 50: 10 — 12.AT 416.3

Vaikka Jeesus teki selväksi, ettei Hän ollut velvollinen maksamaan veroa, ei Hän ryhtynyt väittelemään juutalaisten kanssa asiasta, sillä he olisivat selittäneet Hänen sanansa väärin ja kääntäneet ne Häntä, vastaan. Jotta Hän ei antaisi aihetta loukkaantumiseen kieltäytymällä maksamasta veroa, Hän teki sellaista, mitä Häntä oikeuden mukaan ei olisi voitu vaatia tekemään. Tämä opetus oli Hänen opetuslapsilleen hyvin suuriarvoinen. Pian tuli tapahtumaan huomattavia muutoksia heidän suhteessaan pyhäkköpalvelukseen, ja Kristus antoi heille sen opetuksen, etteivät he tarpeettomasti asettuisi vastustamaan voimassaolevaa järjestystä. Heidän oli mikäli mahdollista vältettävä antamasta tilaisuutta uskonsa väärin selittämiseen. Vaikka kristityt eivät saa uhrata ainoatakaan totuuden periaatetta, heidän on vältettävä riitaa, milloin se vain on mahdollista.AT 416.4

Kun Jeesus oli opetuslapsineen yksin talossa Pietarin mentyä järvelle, Hän kutsui heidät luokseen ja kysyi: “Mistä te tiellä keskustelitte?” Jeesuksen läsnäolo ja Hänen kysymyksensä asettivat asian kokonaan toisenlaiseen valoon, kuin miltä se heistä oli näyttänyt heidän kiistellessään siitä tiellä. Häpeä ja itsesyytökset saivat heidät vaikenemaan. Jeesus oli kertonut heille, että Hänen oli kuoltava heidän tähtensä, ja heidän itsekäs kunnianhimonsa oli Hänen epäitsekkään rakkautensa tuskallisen selvä vastakohta.AT 417.1

Kun Jeesus kertoi heille, että Hänet surmattaisiin ja että Hän nousisi ylös, Hän koetti saada syntymään keskustelua heidän suuresta uskonkoetuksestaan. Jos he silloin olisivat olleet valmiit ottamaan vastaan sen, mitä Hän halusi heille ilmoittaa, he olisivat säästyneet katkerasta tuskasta ja epätoivosta. Hänen sanansa olisivat voineet lohduttaa heitä heidän menetyksensä ja pettymyksensä hetkenä. Mutta vaikka Hän oli niin selvästi puhunut siitä, mitä Häntä odotti, niin Hänen mainintansa siitä, että Hän menisi pian jälleen Jerusalemiin, sytytti heissä toivon, että ajallinen valtakunta sittenkin perustettaisiin. Tämä oli johtanut kysymykseen siitä, kutka saisivat korI keimmat paikat. Kun Pietari palasi järveltä, kertoivat toiset opetus lapset hänelle Jeesuksen kysymyksen, ja viimein eräs uskalsi kysyä j Jeesukselta: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”AT 417.2

Vapahtaja kokosi opetuslapsensa ympärilleen ja sanoi heille: “Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija.” Opetuslapset eivät ollenkaan käsittäneet näiden sanojen vakavuutta ja syvällisyyttä. He eivät voineet nähdä sitä, minkä Jeesus näki. He eivät ymmärtäneet Kristuksen valtakunnan | luonnetta, ja tämä tietämättömyys oli heidän kiistansa näennäinen syy. Mutta todellinen syy oli syvemmällä. Selittämällä valtakuntansa | luonteen Kristus olisi joksikin aikaa voinut vaientaa heidän kiistansa, mutta tämä ei olisi poistanut pohjimmaista syytä. Senkin jälkeen, kun he olisivat saaneet asiasta täyden selon, olisi jokainen etusijaa koskeva kysymys aiheuttanut saman pulman uudelleen. Tämä olisi voinut saattaa seurakunnan Kristuksen poislähdön jälkeen onnettomuuden alaiseksi. Taistelu korkeimmasta asemasta oli sen saman hengen aiheuttama, joka vaikutti taivaassa tuon suuren taistelun alkaessa ja joka oli saanut Kristuksen lähtemään taivaasta kuollakseen täällä.AT 417.3

Hänen mieleensä nousi kuva Lusiferistä, “aamuruskon pojasta”, jonka kirkkaus voitti kaikkien valtaistuinta ympäröivien enkelien kirkkauden ja joka oli mitä läheisimmässä yhteydessä Jumalan Poikaan. Lusifer oli sanonut: “Minä … teen itseni Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14: 12, 14); ja itsekorotushalu oli aikaansaanut eripuraisuutta taivaassa ja karkoittanut sieltä joukon Jumalan enkeleitä. Jos Lusifer todella olisi halunnut olla Korkeimman vertainen, ei hän milloinkaan olisi jättänyt hänelle määrättyä paikkaa taivaassa, sillä Korkeimman Henki ilmenee epäitsekkäänä palveluksena. Lusifer halusi Jumalan valtaa, mutta ei Hänen luonnettaan. Hän tavoitteli itselleen korkeinta paikkaa, ja jokainen, joka toimii hänen vaikutuksensa alaisena, tekee samoin. Tästä seuraavat luonnostaan eripuraisuus, riidat ja taistelut. Voimakkain saa vallan käsiinsä. Saatanan valtakunta on väkivallan valtakunta, jossa jokainen pitää toista esteenä oman edistymisensä tiellä, tai astinlautana, jolta hän voi kavuta korkeammalle paikalle.AT 418.1

Kun Saatanan tavoitteena oli tulla Jumalan vertaiseksi, niin Kristus, tuo ylistetty, “tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti”. (Fil. 2: 7, 8). Nyt oli ristinkuolema juuri Hänen edessään, ja Hänen omat opetuslapsensa olivat niin täynnä itsekkyyttä — joka on Saatanan valtakunnan pääperiaate — etteivät he voineet tuntea myötätuntoa Herraansa kohtaan eivätkä edes ymmärtää Häntä, kun Hän puhui alentumisestaan heidän tähtensä.AT 418.2

Hyvin hellästi mutta samalla painokkaasti Jeesus koetti korjata tämän ikävän asian. Hän osoitti, mikä on taivasten valtakunnan johtava periaate ja mitä todellinen suuruus taivaan mittapuun mukaan merkitsee. Ne, jotka toimivat ylpeydestä tai kunnianhimosta, ajattelivat itseään ja palkkaa, jonka he saisivat, enemmän kuin sitä, miten he maksaisivat Jumalalle Häneltä saamansa lahjat. Heille ei löytynyt sijaa taivasten valtakunnassa, sillä he kuuluivat Saatanan joukkoihin.AT 418.3

Kunnian edellä käy nöyryys. Taivas valitsee korkeaan asemaan ihmisten edessä sellaisen, työntekijän, joka Johannes Kastajan tavoin valitsee alhaisen aseman Jumalan edessä. Opetuslapsi, joka eniten on lapsen kaitainen, toimii tehokkaimmin Jumalan työssä. Taivaalliset olennot voivat toimia yhdessä sen kanssa, joka ei koeta korottaa itseään, vaan pelastaa sieluja. Se, joka syvimmin tuntee tarvitsevansai Jumalan apua, pyytää sitä, ja Pyhä Henki näyttää hänelle Jeesuksesta välähdyksiä, jotka vahvistavat ja ylentävät sielua. Kristukseni luota hän lähtee työhön niiden hyväksi, jotka muuten hukkuisivat synteihinsä. Hänet on voideltu tehtäväänsä; ja hän menestyy siinä, missä moni oppinut ja älyllisesti viisas epäonnistuisi.AT 418.4

Mutta kun ihmiset korottavat itsensä luullen olevansa välttämättömiä Jumalan suuren suunnitelman menestymiselle, Jumala johtaa niin, että he joutuvat syrjään. Heille tehdään selväksi, ettei Jumala ole heistä riippuvainen. Työ ei lakkaa, vaikka he ovatkin poissa siitä, vaan menee eteenpäin entistä suuremmalla voimalla.AT 419.1

Jeesuksen opetuslapsille ei riittänyt se, että heille tehtiin selväksi Hänen valtakuntansa luonne. He tarvitsivat ennen kaikkea sydämen uudistusta, joka saattaisi heidät sopusointuun sen periaatteiden kanssa. Jeesus kutsui luokseen pienen lapsen ja asetti hänet heidän keskelleen. Sitten Hän sulki pienokaisen hellästi syliinsä ja sanoi: “Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.” Lapsen viattomuus, epäitsekkyys ja luottava rakkaus ovat ominaisuuksia, joille taivas antaa arvoa. Ne ovat tosi suuruuden tuntomerkkejä.AT 419.2

Jeesus selitti jälleen opetuslapsilleen, että maallinen ylhäisyys, loisto ja komeus eivät ole Hänen valtakuntansa ominaisuuksia. Jeesuksen jalkain juuressa unohtuvat kaikki arvo-eroavaisuudet. Siellä kohtaavat toisensa rikkaat ja köyhät, oppineet ja oppimattomat, muistamatta arvoasteita tai maallista etusijaa. He kohtaavat toisensa verellä ostettuina sieluina, jotka ovat kaikki yhtä riippuvaisia Hänestä, joka on lunastanut heidät Jumalalle.AT 419.3

Vilpitön, katuva sielu on kallis Jumalan silmissä. Hän painaa ihmisiin oman sinettinsä, ei sen mukaan, ovatko he korkea-arvoisia, rikkaita tai älykkäitä, vaan ovatko he yhtä Kristuksen kanssa. Kirkkauden Herra on tyytyväinen niihin, jotka ovat sävyisiä ja nöyriä sydämeltä. Daavid sanoo: “Sinä annat minulle pelastukseni kilven; sinun laupeutesi” — ihmisluonteessa esiintyvänä — “tekee minut suureksi”. Ps. 18: 36.AT 419.4

“Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni”, Jeesus sanoi, “se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan Hänet, joka on minut lähettänyt”. “Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta... Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” Jes. 66: 1, 2.AT 419.5

Vapahtajan sanat saivat opetuslasten itseluottamuksen horjumaan. Hän ei ollut vastauksessaan viitannut kehenkään erikoisesti, mutta Johanneksen mieleen tuli kysymys, oliko hän eräässä tapauksessa menetellyt oikein. Lapsen tavoin hän esitti asian Jeesukselle. “Mestari”, hän sanoi, “me näimme erään miehen Sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme”.AT 421.1

Jaakob ja Johannes olivat luulleet kieltäessään tätä miestä pitäneensä silmällä Jumalan kunniaa, mutta nyt he alkoivat käsittää olleensa arkoja omasta kunniastaan. He tunnustivat erehdyksensä ja ottivat vastaan Jeesuksen nuhteen: “Älkää häntä kieltäkö: sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.” Ei ketään saanut kieltää, joka jollakin tavoin suhtautui ystävällisesti Kristukseen. Oli monia, joihin Kristuksen luonne ja teot olivat tehneet syvän vaikutuksen ja joiden sydämet olivat uskossa avautumaisillaan Hänelle, ja opetuslasten, jotka eivät nähneet heidän vaikuttimiaan, oli varottava masentamasta näitä sieluja. Kun Jeesus ei enää henkilökohtaisesti ollut heidän keskuudessaan ja työ jäi heidän hoitoonsa, he eivät saaneet suhtautua ahdasmielisesti tai luotaantyöntävästi kehenkään, vaan heidän tuli osoittaa samanlaista avarasydämistä myötätuntoa kuin he olivat nähneet Mestarissaan.AT 421.2

Se seikka, ettei joku kaikessa mukaudu meidän henkilökohtaisiin käsityksiimme tai mielipiteisiimme, ei oikeuta meitä estämään häntä Jumalan työstä. Kristus on suuri opettajamme, eikä meidän tule tuomita tai käskeä, vaan jokaisen on nöyrästi istuttava Jeesuksen jalkain juuressa ja opittava Hänestä. Jokainen sielu, jonka Jumala on tehnyt alttiiksi palvelemaan, on kanava, jonka välityksellä Kristus ilmaisee anteeksiantavan rakkautensa. Miten varovaisia meidän onkaan oltava, ettemme masenna ketään Jumalan valonkantajaa ja täten pidätä niitä valonsäteitä, joiden Hän haluaisi loistavan maailmalle.AT 421.3

Kun opetuslapsi osoittaa kovuutta ja tylyyttä sellaista kohtaan, jota Kristus vetää puoleensa, kuten esimerkiksi Johannes teki kieltäessään miestä suorittamasta ihmeitä Kristuksen nimessä, se voi johtaa siihen, että tämä ihminen astuu jalkansa vihollisen tielle ja joutuu kadotukseen. Jeesus sanoi siitä, joka näin tekee: “Sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.” Ja Hän lisäsi: “Jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle,, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.” Mark. 8: 43, 45.AT 421.4

Miksi näin vakavat sanat, joita voimakkaampia tuskin on olemassa? Koska “Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut”. Pitäisikö Hänen opetuslastensa kiinnittää vähemmän huomiota lähimmäistensä sieluihin, kuin Taivaan Majesteetti teki? Jokaisesta sielusta on maksettu äärettömän kallis hinta, ja miten kauhea synti onkaan kääntää yksikin sielu pois Kristuksesta, niin että Vapahtajan rakkaus, nöyryytys ja kärsimys hänen tähtensä menee hukkaan.AT 422.1

“Voi maailmaa viettelysten tähden. Viettelysten täytyy kyllä tulla.” Matt. 18: 7. Saatanan yllyttämänä maailma tulee varmasti vastustamaan Kristuksen seuraajia ja koettamaan hävittää heidän uskonsa, mutta voi sitä, joka kantaa Kristuksen nimeä ja kuitenkin osallistuu tähän työhön! Ihmiset, jotka väittävät palvelevansa Jumalaa, mutta jotka esittävät Hänen luonteensa väärässä valossa, tuottavat Hänelle häpeää, ja näin suuret joukot tulevat petetyiksi ja johdetuiksi väärälle tielle.AT 422.2

Jokainen tapa tai tottumus, joka voi johtaa syntiin ja tuottaa häpeää Kristukselle, olisi parasta panna pois, maksoi mitä maksoi. Sielua ei voi hyödyttää mikään sellainen, mikä häpäisee Jumalaa. Taivaan siunaus ei voi levätä kenenkään ihmisen yllä, joka loukkaa oikeuden ikuisia periaatteita. Yksi ainoa hellitty synti riittää turmelemaan luonteen ja johtamaan toisia harhaan. Jos jalka tai käsi on hakattava pois, vieläpä silmäkin revittävä päästä, jotta ruumis pelastuisi kuolemasta, kuinka paljon vakavammin meidän onkaan pyrittävä luopumaan synnistä, joka tuottaa kuoleman sielulle!AT 422.3

Jumalanpalvelusmenoissa pantiin jokaiseen uhriin suolaa. Tämä, samoinkuin suitsutuksen uhraaminen, kuvasi sitä, että vain Kristuksen vanhurskaus saattoi tehdä palveluksen Jumalalle otolliseksi. Viitaten tähän tapaan Jeesus sanoi: “Jokainen uhri on suolalla suolattava.” “Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha.” Kaikkien, jotka haluavat antautua “eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi” (Room. 12: 1), täytyy saada pelastavaa suolaa, joka on Kristuksen vanhurskaus. Silloin heistä tulee “maan suola”, joka vastustaa pahaa ihmisten keskuudessa, kuten suola estää pilaantumasta. Matt. 5: 13. Mutta jos suola on menettänyt makunsa, jos on olemassa vain jumalisuuden muoto ilman Kristuksen rakkautta, ei se hyödytä mitään. Sellaisella elämällä ei ole pelastavaa vaikutusta maailmaan. Jeesus sanoo: Teidän tarmonne ja kykynne minun valtakuntani rakentamisessa riippuu siitä, oletteko saaneet minun Henkeäni. Teidän täytyy osallistua minun armostani, ollaksenne elämän tuoksu elämäksi. Silloin ei ole mitään kilpailua, ei itsekkyyttä eikä korkeimpien paikkojen tavoittelua. Teillä on sitä rakkautta, joka ei etsi omaansa, vaan toisen parasta.AT 422.4

Kun katuva syntinen kiinnittää katseensa “Jumalan Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin” (Joh. 1: 29), niin katselemalla hän muuttuu. Hänen pelkonsa muuttuu iloksi, hänen epäilyksensä toivoksi. Mielessä herää kiitollisuus. Kivinen sydän murtuu. Sielu tulee tulvilleen rakkautta. Kristus on hänessä elävän veden lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Kun näemme Jeesuksen, surujen miehen ja tuskien tuttavan, työskentelevän pelastaakseen kadotettuja, halveksittuja, pilkattuja ja ylenkatsottuja, kulkevan kaupungista toiseen, kunnes Hänen tehtävänsä oli täytetty; kun katselemme Häntä Getsemanessa hikoilemassa suuria veripisaroita tai ristillä riippumassa kuolemantuskissaan, — kun tämän näemme, emme enää halua kunniaa omalle itsellemme. Kun katsomme Jeesukseen, häpeämme omaa kylmyyttämme, laimeuttamme ja itsekkyyttämme. Tulemme halukkaiksi olemaan mitä tahansa tai vaikkapa ei mitään, voidaksemme sydämestämme palvella Mestariamme. Iloitsemme saadessamme kantaa ristiämme Jeesuksen jäljissä, kestää koetuksia, häpeää ja vainoa Hänen kalliin asiansa tähden.AT 423.1

“Meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi.” Room. 15: 1. Emme saa väheksyä ainoatakaan Kristukseen uskovaa sielua, vaikka hänen uskonsa olisikin heikko ja hänen askeleensa horjuvat kuin pienen lapsen. Kaikesta siitä, missä olemme toisia edellä, — olkoonpa kysymyksessä kasvatus tai sivistys, luonteen jalous, kristillinen kasvu tai hengelliset kokemukset, — olemme velassa vähempiosaisille, ja meidän on voimiemme mukaan palveltava heitä. Jos olemme vahvoja, meidän on tuettava heikkojen käsiä.AT 423.2

Loistavat enkelit, jotka aina näkevät Isän kasvot taivaassa, iloitsevat palvellessaan Hänen heikoimpia lapsiaan. Vapisevat sielut, joilla on monia vähemmän miellyttäviä luonteenpiirteitä, ovat heidän erikoisen huolenpitonsa kohteita. Enkelit ovat aina saapuvilla siellä, missä heitä eniten tarvitaan, niiden luona, jotka saavat käydä ankarinta taistelua omaa itseään vastaan ja joiden ympäristö on vaikein. Tässä työssä Kristuksen todelliset seuraajat ovat mukana.AT 424.1

Jos joku näistä pienimmistä lankeaa ja tekee väärin sinua kohtaan, on sinun velvollisuutesi koettaa oikaista häntä. Älä odota, että hän astuisi ensimmäisen askeleen sovinnon tiellä. “Mitä arvelette?” sanoi Jeesus. “Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.”AT 424.2

Mene erehtyneen luo ja “nuhtele häntä kahdenkesken” sävyisyyden hengessä ja “ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen” (Gal. 6: 1). Älä saata häntä häpeään paljastamalla hänen virheensä toisille, äläkä tuota häpeää Kristukselle tekemällä julkiseksi syntiä tai erehdystä, jonka on tehnyt joku hänen nimeään kantava. Usein erehtyneelle on sanottava totuus suoraan ja hänet on saatava näkemään erehdyksensä, jotta hän tekisi parannuksen. Mutta sinun tehtäväsi ei ole arvostella tai tuomita. Älä yritä esittää itseäsi moitteettomana. Ponnistele vain kaikin voimin hänen auttamisekseen. Sielun- haavoja käsiteltäessä tarvitaan mitä hellintä kättä ja varovaisinta kosketusta. Tässä voi auttaa vain rakkaus, joka virtaa Golgatan Kärsijästä. Kohtele veljeäsi hellästi ja säälivästi tietäen, että jos onnistut, pelastat “hänen sielunsa kuolemasta” ja peität “syntien paljouden”. Jaak. 5: 20.AT 424.3

Mutta nämäkin ponnistukset voivat olla hyödyttömiä. Silloin, sanoi Jeesus, “ota vielä yksi tai kaksi kanssasi”. Heidän yhteinen vaikutuksensa saattaa voittaa siinä, missä ensimmäinen yritys epäonnistui. Koska he eivät ole asianosaisia, he voivat toimia puolueettomasti, ja tämä seikka tekee heidän neuvonsa painavammiksi erehtyneen mielestä.AT 424.4

Ellei hän tahdo kuulla heitäkään, niin silloin, ja vasta silloin, asia on saatettava koko seurakunnan tietoon. Seurakunnan jäsenten onAT 424.5

Kristuksen edustajina yhdyttävä rukoilemaan ja hartaasti pyytämään, että rikkonut tekisi parannuksen. Pyhä Henki puhuu palvelijainsa välityksellä pyytäen eksynyttä palaamaan Jumalan luo. Apostoli Paavali sanoo Pyhän Hengen innoittamana: “Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” 2 Kor. 5: 20. Se, joka hylkää tämän yhteisen ehdotuksen, on katkaissut siteen, joka yhdistää hänet Kristukseen, ja täten erottautunut seurakunnan yhteydestä. Siksi Jeesus sanoi: “Olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.” Mutta häntä ei saa pitää Jumalan armon ulkopuolella olevana. Hänen entiset veljensä eivät saa halveksia tai ylenkatsoa häntä, vaan häntä tulee kohdella hellästi ja säälivästi, ikäänkuin eksynyttä lammasta, jota Kristus vielä koettaa saada takaisin lammaslaumaansa.AT 425.1

Erehtyneen kohtelua koskevissa Kristuksen ohjeissa toistuu selvemmässä muodossa Israelille Mooseksen välityksellä annettu opetus: “Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.” 3 Moos. 19: 17. Se merkitsee, että jos joku laiminlyö Kristuksen säätämän velvollisuuden koettaa palauttaa takaisin niitä, jotka ovat erehtyneet ja langenneet syntiin, hän itse tulee tähän syntiin osalliseksi. Meillä on aivan yhtä suuri vastuu pahasta, jota emme ole estäneet, kuin jos olisimme syyllistyneet itse tekoon.AT 425.2

Mutta meidän on selvitettävä synti rikkojalle itselleen. Emme saa keskenämme repostella ja arvostella asiaa, eikä meillä senkään jälkeen, kun se on kerrottu seurakunnalle, ole oikeutta kertoa siitä muille. Tieto kristittyjen erehdyksistä on uskomattomille kompastukseksi, ja puhelemalla tällaisista asioista tuotamme vain vahinkoa, sillä katselemalla me muutumme. Samalla kun koetamme korjata veljemme erehdyksiä, Kristuksen Henki ohjaa meitä suojelemaan häntä, mikäli mahdollista, hänen omien veljiensäkin arvostelulta, puhumattakaan uskomattomien moitteista. Me olemme itsekin erehtyviä ja tarvitsemme Kristuksen sääliä ja anteeksiantoa, ja Hän pyytää meitä menettelemään toisten suhteen aivan samalla tavalla, kuin me toivoisimme Hänen menettelevän meidän suhteemme.AT 426.1

“Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” Te toimitte taivaan lähettiläinä, ja työnne tulokset vaikuttavat iankaikkisuuteen asti.AT 426.2

Mutta meidän ei yksin tarvitse kantaa tätä suurta vastuuta. Kristus on läsnä kaikkialla, missä Hänen sanojaan noudatetaan vilpittömin mielin. Hän ei ole saapuvilla ainoastaan seurakuntien kokouksissa, vaan missä ikinä Hänen opetuslapsensa, olipa heitä miten harvoja tahansa, kokoontuvat Hänen nimessään, siellä Hänkin on oleva. Ja Hän sanoo: “Jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.”AT 426.3

Jeesus sanoo: “Minun Isältäni, joka on taivaissa”, ikäänkuin muistuttaakseen opetuslapsiaan siitä, että vaikka Hän ihmisenä on liittynyt heihin, on osallinen heidän ahdistuksistaan ja kärsii yhdessä heidän kanssaan, Hän Jumalana on yhteydessä Kaikkivaltiaan kanssa. Ihmeellinen vakuutus. Taivaan olennot tuntevat myötätuntoa ihmisiä kohtaan ja työskentelevät pelastaakseen kadotettuja. Koko taivaan voima yhtyy ihmisen kykyihin sielujen vetämiseksi Kristuksen luo.AT 426.4