Luku 60—Taivaallinen laki

“Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne.” AT 521.1

Pääsiäisaika lähestyi, ja Jeesus suuntasi jälleen kulkunsa Jerusalemia kohden. Hänen sydämessään vallitsi rauha, koska Hän oli täydellisesti alistunut Isän tahtoon, ja Hän asteli ripein askelin uhripaikkaansa kohden. Mutta opetuslapset valtasi salaperäinen tunne, pelko ja epäilys. Vapahtaja “kulki heidän edellään; ja heidät valtasi hämmästys, ja ne, jotka seurasivat, olivat peloissaan”.AT 521.2

Jeesus kutsui jälleen ne kaksitoista ympärilleen, ja selvemmin kuin milloinkaan Hän paljasti heille pettämisensä ja kärsimisensä. “Katso”, Hän sanoi, “me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä Hänet annetaan pakanain käsiin, ja Häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat Hänet, ja kolmantena päivänä Hän nousee ylös.” “Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.”AT 521.3

Eivätkö he juuri vähää ennen olleet kaikkialla julistaneet: “Taivasten valtakunta on lähellä”? Eikö Kristus itse ollut luvannut, että monet istuvat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa Jumalan valtakunnassa? Eikö Hän ollut luvannut kaikille, jotka luopuvat jostakin Hänen tähtensä, satakertaisesti tässä elämässä ja osan Hänen valtakunnassaan? Ja eikö Hän ollut näille kahdelletoista antanut erikoista lupausta korkeista kunniapaikoista Hänen valtakunnassaan, — hehän saisivat istua tuomitsemassa Israelin kahtatoista sukukuntaa! Nytkin Hän sanoi kaiken tulevan täyttymään, mitä Hänestä on kirjoitettu profeetoissa. Ja eivätkö profeetat olleet ennustaneet Messiaan valtakunnan kunniaa? Näiden ajatusten valossa tuntuivat Hänen sanansa pettämisestä, vainosta ja kuolemasta hämäriltä ja epämääräisiltä. He uskoivat, että valtakunta pian perustettaisiin, tulipa tielle mitä vaikeuksia tahansa.AT 521.4

Johannes, Sebedeuksen poika, oli toinen kahdesta ensimmäisestä opetuslapsesta, jotka olivat seuranneet Jeesusta. Hän ja hänen veljensä Jaakob olivat kuuluneet siihen ensimmäiseen joukkoon, joka oli jättänyt kaiken palvellakseen Häntä. He olivat iloiten jättäneet kotinsa ja ystävänsä saadakseen olla Hänen kanssaan, he olivat vaeltaneet a puhelleet Hänen kanssaan, he olivat olleet Hänen seurassaan kotien hiljaisuudessa ja yleisissä kokouksissa. Hän oli tyynnyttänyt heidän pelkonsa, vapauttanut heidät vaaroista, lievittänyt heidän kärsimyksiään, lohduttanut heitä heidän surussaan ja kärsivällisesti ja hellästi opettanut heitä, kunnes heidän sydämensä liittyivät Hänen sydämeensä, ja palavassa rakkaudessaan he kaipasivat olla lähinnä Häntä Hänen valtakunnassaan. Kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa Johannes asettui lähimmäksi Vapahtajaa, ja Jaakob halusi saada kunnian olla yhtä läheisessä yhteydessä Häneen.AT 522.1

Heidän äitinsä oli Kristuksen seuraaja ja oli anteliaasti palvellut Häntä varoillaan. Äidinrakkaudessaan ja innossaan poikainsa puolesta hän halusi heille kunniakkaimmat paikat uudessa valtakunnassa. Tämän vuoksi hän rohkaisi heitä esittämään pyyntönsä.AT 522.2

Äiti tuli yhdessä poikiensa kanssa Jeesuksen luo pyytäen Häntä suostumaan erääseen pyyntöön, joka oli heidän sydämellään.AT 522.3

“Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?” Hän kysyi.AT 522.4

Äiti vastasi: “Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen Sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, Sinun valtakunnassasi.”AT 522.5

Jeesus kohtelee heitä hellästi eikä nuhtele heidän itsekkyyttään heidän yrittäessään saada etusijan veljiensä rinnalla. Hän näkee heidän sydämensä, Hän tuntee heidän syvän kiintymyksensä Häneen. Heidän rakkautensa ei ole vain inhimillistä kiintymystä. Se virgasAT 522.6

Hänen oman lunastavan rakkautensa lähteestä, vaikka siihen onkin tarttunut maailmallisuutta sen inhimillisestä uomasta. Hän ei halua nuhdella, vaan syventää ja puhdistaa. Hän sanoi: “Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, ja tulla kastetuksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?” He muistavat Hänen salaperäiset, koettelemuksiin ja kärsimyksiin viittaavat sanansa, mutta vastaavat kuitenkin luottavasti: “Voimme.” He pitäisivät korkeimpana kunnianaan todistaa uskollisuutensa ottamalla osaa kaikkeen, mikä tulee kohtaamaan heidän Herraansa.AT 523.1

“Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin”, Hän sanoi, silmiensä edessä risti valtaistuimen asemesta ja seuralaisinaan pahantekijät Hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan. Johannes ja Jaakob tulisivat osallistumaan Mestarinsa kärsimyksiin, toinen joutuisi ensimmäisenä veljistä miekalla surmatuksi, ja toinen joutuisi kaikkein kauimmin kärsimään vaivaa, moitteita ja vainoa.AT 523.2

“Mutta minun oikealla tai vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani”, Hän jatkoi, “vaan se annetaan niille, joille se on valmistettu”. Jumalan valtakunnassa ei paikkaa saada suosikki- järjestelmän perusteella. Sitä ei ansaita eikä liioin saada mielivaltaisen jakamisen kautta. Se annetaan luonteen mukaan. Kruunu ja valtaistuin ovat saavutetun tilan merkkejä, ne ovat merkkejä itsensä voittamisesta Herran Jeesuksen Kristuksen avulla.AT 523.3

Kauan jälkeenpäin, kun opetuslapsi Johannes oli paremmin oppinut ymmärtämään Kristusta osallistuessaan Hänen kärsimyksiinsä, Herra ilmaisi hänelle, millä ehdolla pääsee Häntä lähelle Hänen valtakunnassaan. “Joka voittaa”, Kristus sanoi, “sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa Hänen valtaistuimellansa”. “Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ... ja oman uuden nimeni.” Ilm. 3: 21, 12. Apostoli Paavali kirjoitti näin: “Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä.” 2 Tim. 4: 6 — 8.AT 523.4

Lähinnä Kristusta tulee olemaan se, joka täällä maailmassa on syvimmältä juonut Hänen itsensäuhraavan rakkautensa henkeä, rakkauden, joka “ei kerskaa, ei pöyhkeile, ... ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa” (1 Kor. 13: 4, 5), rakkauden, joka saa opetuslapsen, kuten se sai Herrammekin, antamaan kaikkensa, elämään, työskentelemään ja uhrautumaan kuolemaan asti ihmiskunnan pelastamiseksi. Tämä henki ilmeni Paavalin elämässä. Hän sanoi: “Sillä elämä on minulle Kristus”, koska hänen elämänsä ilmaisi Kristuksen ihmisille; “ja kuolema on voitto”, voitto Kristukselle; itse kuolemakin ilmaisisi Hänen armonsa voimaa ja vetäisi sieluja Hänen luokseen. “Kristus ... on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani”, hän sanoi, “joko elämän tai kuoleman kautta”. Fil. 1: 21, 20.AT 523.5

Kun toiset kymmenen kuulivat Jaakobin ja Johanneksen pyyn- nöstä, he olivat hyvin tyytymättömiä. Jokainen heistä tavoitteli itselleen korkeinta paikkaa valtakunnassa, ja he olivat vihaisia siitä, että nämä kaksi opetuslasta näyttivät päässeen heistä edelle.AT 524.1

Taistelu siitä, kuka heistä olisi suurin, näytti jälleen leimahtavan liekkiin, kun Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi suuttuneille opetuslapsilleen: “Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne.”AT 524.2

Maailman valtakunnissa asema merkitsi itsensä ylentämistä. Kansan käsitettiin olevan olemassa hallitsevien luokkien hyödyksi. Vaikutusvalta, rikkaus ja sivistys olivat keinoja joukkojen hallitsemiseksi johtajien hyödyksi. Ylempien luokkien tuli ajatella, päättää, nauttia ja hallita; alempien tuli totella ja palvella. Uskonto, kuten kaikki muukin, oli valtakysymys. Kansan odotettiin uskovan ja noudattavan sitä, mitä heidän johtajansa määräsivät. Ihmisen oikeus ihmisenä ajatella ja toimia puolestaan oli kokonaan kielletty.AT 524.3

Kristus perusti valtakuntansa kokonaan toisenlaisille periaatteille. Hän ei kutsunut ihmisiä valtaan, vaan palvelukseen, vahvoja kantamaan heikkojen vajavaisuuksia. Ne, joilla oli voimaa, asema, kykyjä ja sivistystä, olivat sitä enemmän velvollisia palvelemaan lähimmäisiään. Kristuksen halvimmallekin opetuslapselle sanotaan: “Kaikki tapahtuu teidän tähtenne.” 2 Kor. 4: 15.AT 524.4

“Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan, ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” Opetuslasten keskuudessa Kristus oli joka suhteessa huolenpitäjä, taakkojen kantaja. Hän jakoi heidän köyhyytensä, Hän harjoitti itsensäkieltämistä heidän tähtensä, Hän kulki heidän edellään tasoittaen vaikeimmat paikat, ja kohta Hän oli päättävä työnsä maan päällä antamalla henkensä. Näiden samojen periaatteiden tulisi johtaa sen seurakunnan jäseniä, joka on Hänen ruumiinsa. Pelastussuunnitelman pohja ja perustus on rakkaus. Kristuksen valtakunnassa ovat suurimpia ne, jotka seuraavat Hänen antamaansa esimerkkiä ja toimivat Hänen laumansa paimenina.AT 524.5

Seuraavat Paavalin sanat ilmaisevat kristityn elämän todellisen arvon ja kunnian: “Vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi”, “enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat”. 1 Kor. 9: 19; 10: 33.AT 525.1

Omantunnon asioissa sielun täytyy olla vapaa. Kukaan ei saa hallita toisen ajatuksia tai arvostella toisen puolesta tai määrätä hänen velvollisuuksiaan. Jumala antaa jokaiselle sielulle vapauden ajatella ja seurata omaa vakaumustaan. “Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.” Kenelläkään ei ole oikeutta antaa oman yksilöllisyytensä sulautua toiseen. Kaikissa asioissa, jotka koskevat periaatetta, “kukin olkoon omassa mielessään täysin varma”. Room. 14: 12, 5. Kristuksen valtakunnassa eivät ylemmät sorra alempia, siellä ei ole mitään pakkoa. Taivaan enkelit eivät tule maahan hallitakseen tai vaatiakseen kunnianosoituksia, vaan armon sanansaattajina, toimiakseen yhdessä ihmisten kanssa ihmiskunnan kohottamiseksi.AT 525.2

Vapahtajan opetuksen periaatteet ja itse sanatkin jumalallisessa kauneudessaan painuivat rakastetun opetuslapsen muistiin. Johanneksen todistuksen pääsisältö seurakunnille oli loppuun saakka: “Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme.” “Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” 1 Joh. 3: 11, 16.AT 525.3

Tämä henki vallitsi varhaisseurakunnassa. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen “uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.” “Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista.” “Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla”. Apt. 4: 32, 34, 33.AT 525.4