Ahneuden vai anteliaisuuden henki
Ihmiset tuntevat kiusausta käyttää varojaan itsekkäisiin nautintoihin, mielihalujen tyydyttämiseen, itsensä kaunistamiseen tai kotinsa somistamiseen. Tällaisiin kohteisiin eivät monetkaan seurakunnan jäsenet emmi kuluttaa runsaita, jopa suorastaan ylettömiä summia. Mutta kun heitä pyydetään luovuttamaan varojaan Herran rahastoon hänen maan-päällisen työnsä eteenpäin viemiseksi, he vitkastelevat. Ehkäpä arvellen etteivät voi kunnolla menetellä muutenkaan he sitten lohkaisevat summan, joka on paljon pienempi kuin he usein käyttävät tarpeettomiin nautintoihin. He eivät osoita minkäänlaista todellista rakkautta Kristuksen työtä kohtaan, eivät minkäänlaista vilpitöntä kiinnostusta sielujen pelastukseen. Eipä ihme, että tällaisten kristillinen elämä on pelkkää näivettynyttä, surkuteltavaa olemassaoloa!AO6 236.1
Se, jonka sydämessä hehkuu Kristuksen rakkaus, pitää sekä velvollisuutenaan että ennen kaikkea ilonaan edistää omalla panoksellaan ylevintä, pyhintä työtä, mikä ihmiselle on uskottu - työtä, jonka välityksellä maailma pääsee osalliseksi hyvyyden, armon ja totuuden rikkauksista.AO6 236.2
Ahneuden henki saa ihmiset pidättämään itsekkäisiin nautintoihin varoja, jotka oikeuden mukan kuuluvat Jumalalle, ja tämä henki on hänelle nyt yhtä vastenmielinen kuin silloin, kun hän profeettansa välityksellä ankarasti nuhteli kansaansa sanoen: »Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: ‘Missä asiassa me sinulta riistämme?’ Kymmenyksissä ja antimissa. Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta» (Mal. 3: 8, 9).AO6 236.3
Anteliaisuuden henki on taivaan henki. Tämä henki saa ylevimmän ilmauksensa uhrissa, jonka Kristus antoi ristillä. Meidän puolestamme Isä antoi ainokaisen Poikansa; ja Kristus, annettuaan ensin kaikkensa, antoi vielä itsensä, että ihminen pelastuisi. Golgatan ristin tulisi vedota Vapahtajan jokaisen seuraajan uhrimieleen. Se havainnollisti varauksettoman lahjoittamisen periaatetta. »Joka sanoo hänessä py-syvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi» (1 Joh. 2:6).AO6 236.4
Toisaalta itsekkyyden henki on saatanan henki. Maailmallisten ihmisten elämä havainnollistaa loputtoman ahnehtimisen periaatetta. Näin he toivovat saavansa onnea ja mukavuutta, mutta heidän kylvönsä hedelmänä on kurjuus ja kuolema.AO6 236.5
Vasta kun Jumala lakkaa siunaamasta lapsiaan, he lakkaavat olemasta velvolliset palauttamaan hänelle hänen vaatimansa osan. Heidän ei tulisi luovuttaa Herralle pelkästään sitä osaa, joka hänelle kuuluu, vaan heidän tulisi tuoda hänen aarrekammioonsa kiitosuhrina myös runsaita lahjoituksia. Iloitsevin sydämin heidän tulisi pyhittää Luojalle rikkauksiensa ensihedelmät - parhaimmat antimensa, paras ja pyhin palveluksensa. Näin he saavat runsaita siunauksia. Jumala itse on tekevä heidän sielustaan runsaasti kastellun puutarhan, jonka vedet eivät ehdy. Ja kun viimeistä suurta eloa korjataan, ne lyhteet, jotka he voivat tuoda Mestarilleen, ovat palkkiona siitä, että he ovat käyttäneet heille lainattuja levisköitä epäitsekkäästi.AO6 236.6