Vanhimpain kokous Miletoksessa

Purjehtiessaan Assoksesta etelään matkalaiset ohittivat Efesoksen kaupungin, joka oli pitkään ollut apostolin työkenttänä. Paavali oli hartaasti toivonut voivansa vierailla sikäläisessä seurakunnassa, sillä hänellä oli annettavana tärkeitä ohjeita ja neuvoja sen jäsenille. Mutta harkinnan jäl- keen hän päätti kiiruhtaa eteenpäin, koska hän halusi ehtiä, »jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin”. Saavuttuaan Miletokseen, joka sijaitsi noin viiden peninkulman päässä Efesoksesta, Paavali totesi voivansa keskustella seurakunnan kanssa ennen laivan lähtöä. Niinpä hän lähetti heti sanan Efesoksen vanhimmille ja kehotti heitä kiirehtimään Mile-tokseen, jotta hän voisi tavata heidät ennen kuin hän lähtisi edelleen.AO6 269.6

Vanhimmat noudattivat hänen kutsuaan, ja hän lausui heille voi-makkaat, liikuttavat ja innoittavat jäähyväissanat. »Te tiedätte”, hän sanoi, »ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin» miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne; kuinka minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koet-telemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden; kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta, vaan olen todisanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.»AO6 270.1

Paavali oli aina tähdentänyt jumalallista lakia. Hän oli osoittanut, ettei laissa ole voimaa, joka pelastaisi ihmiset tottelemattomuuden aiheuttamalta rangaistukselta. Vääryyden harjoittajien on tehtävä parannus ja nöyrryttävä Jumalan edessä, jonka vihan he ovat herättäneet rikkomalla hänen lakiaan, ja heidän on myös osoitettava uskovansa Kristuksen vereen ainoana anteeksiantamuksen välikappaleena. Jumalan Poika oli kuollut uhrina heidän puolestaan ja astunut ylös taivaisiin ollakseen Isän edessä heidän puolustajanaan. Katumuksen ja uskon kautta he voisivat vapautua synnin tuomiosta, ja Kristuksen armosta he kykenisivät olemaan kuuliaiset Jumalan laille.AO6 271.1

»Ja nyt, katso», Paavali jatkoi, »minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat. En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen. Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette enää saa nähdä minun kasvojani, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja saarnannut valtakuntaa.»AO6 272.1

Paavali ei ollut aikonut sanoa tätä, mutta hänen puhuessaan in-noituksen Henki laskeutui hänen päälleen ja vahvisti hänen oletta-muksensa, että hän tapaisi efesoslaiset veljensä viimeisen kerran.AO6 272.2

»Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen. Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.» Mikään pelko jonkun loukkaantumisesta tai tarve saada ystäviä ja kiitosta ei saattanut Paavalia salaamaan sanoja, jotka Jumala oli antanut hänelle heidän opettamisekseen, varoittamisekseen tai ojentamisekseen. Myös nykyisiä palvelijoitaan Jumala vaatii pelottomasti saarnaamaan sanaa ja toteuttamaan sen määräyksiä. Kristuksen palvelijan ei tule selvittää ihmisille ainoastaan niitä totuuksia, jotka ovat miellyttäviä, ja salata muut totuudet, jotka saattavat tuottaa heille tuskaa. Hänen tulisi tarkata huolellisesti luonteen kehitystä. Jos hän huomaa, että jotkut hänen laumastaan vaa-livat syntiä, hänen on uskollisena paimenena annettava heille Jumalan sanasta heidän tapaukseensa soveltuvia ohjeita. Jos hän sallii heidän jatkavan itsevarmuudessaan kenenkään heitä varoittamatta, hän joutuu vastuuseen heidän sielustaan. Paimenen, joka täyttää ylevän velvollisuutensa., on annettava suojateilleen uskollista opetusta jokaisessa kristilliseen uskoon liittyvässä kysymyksessä. Hänen on osoitettava heille, mitä heidän on oltava ja tehtävä, jotta he olisivat nuhteettomat Jumalan päivänä. Vain se, joka on uskollinen totuuden opettaja, voi työnsä päättyessä sanoa Paavalin tavoin: »Minä olen viaton kaikkien vereen.»AO6 272.3

»Ottakaa siis itsestänne vaari», apostoli kehotti veljiään, »ja kai-kesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, pai-mentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.» Jos evankeliumin palvelijat aina muistaisivat, että he ovat tekemisissä Kristuksen verellä lunastettujen kanssa, heillä olisi syvällisempi käsitys työnsä tärkeydestä. Heidän tulee ottaa vaari itsestään ja laumastaan. Heidän oman esimerkkinsä tulee havainnollistaa ja vahvistaa heidän opetuksiaan. Elämän tien opettajina he eivät saisi antaa aihetta totuuden herjaamiseen. Kristuksen edustajina heidän tulee suojella hänen nimensä kunniaa. Uskollisuudellaan, nuhteettomuudellaan, jumalisella vaelluksellaan heidän tulee osoittautua ylevän kutsumuksensa arvoisiksi.AO6 272.4

Apostolille oli ilmoitettu Efesoksen seurakuntaa uhkaavat vaarat. »Minä tiedän”, hän sanoi, »että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.»Paavali pelkäsi seurakunnan puolesta, sillä hän näki sen joutuvan kokemaan hyökkäyksiä sekä ulkoisten että sisäisten vihollisten taholta. Vakavasti ja hartaasti hän pyysi veljiään hoitamaan valppaasti pyhää luottamustehtäväänsä. Havainnollistaakseen sanottavansa hän muistutti heille siitä uupumattomasta työstä, jota hän itse oli tehnyt heidän keskuudessaan: »Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakinAO6 273.1

»Ja nyt» , hän jatkoi, »minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, Joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita.» Jotkut efesoslaisista veljistä olivat varakkaita, mutta Paavali ei ollut milloinkaan pyrkinyt saamaan heiltä minkäänlaista henkilökohtaista hyötyä. Hänen sanomaansa ei kuulunut ihmisten huomion kiinnittäminen hänen omiin tarpeisiinsa. »Nämä minun käteni”, hän julisti, »ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet.» Keskellä niitä tarmokkaita toimia ja laajoja matkoja, joita hän suoritti Kristuksen asian tähden, hän kykeni paitsi huolehtimaan omista tarpeistaan myös säästämään hieman työtovereittensa tukemiseksi ja köyhien auttamiseksi. Tähän hän kykeni ainoastaan hellittämättömällä ahkeruudellaan ja mahdollisimman tarkalla taloudenpidollaan. Mainiosti hän saattoi viitata omaan esimerkkiinsä sanoessaan: »Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ‘Autuaampi on antaa kuin ottaa.’»AO6 273.2

»Ja tämän sanottuaan hän polvistui ja rukoili kaikkien heidän kanssansa. Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä, ja enimmän suretti heitä se sana, jonka hän oli sanonut, etteivät he enää saisi nähdä hänen kasvojansa. Ja he saattoivat hänet laivaan.»AO6 273.3