Paavalin puolustuspuhe

Feliksillä oli riittävästi ymmärrystä tajuta Paavalin syyttäjien mielenlaatu ja luonne. Hän tiesi, mistä syystä he olivat imarrelleet häntä, ja hän käsitti senkin, etteivät he olleet esittäneet asiaankuu-luvia todisteita Paavalia vastaan esittämiensä syytöksien tueksi. Kääntyen syytettyyn hän viittasi tätä vastaamaan puolestaan. Paavali ei hukannut sanoja kohteliaisuuksiin. Hän totesi yksinkertaisesti, että hän saattoi sitäkin kernaammin puolustaa itseänsä Feliksin edessä, sillä tämä oli ollut maaherrana sangen pitkään ja tunsi sen vuoksi juutalaisten lait ja tavat erinomaisesti. Viitaten häntä vastaan esitettyihin syytöksiin hän osoitti selvästi, ettei ainoakaan niistä pitänyt paikkaansa. Hän julisti, ettei hän ollut aiheuttanut häiriötä missään Jerusalemin osassa eikä hän ollut häpäissyt pyhäkköä. »Eivät he ole tavanneet minua kenenkään kanssa väittelemästä”, hän sanoi, »eikä väentungoksia aikaansaamasta, ei pyhäkössä, ei synagoogissa eikä kaupungilla, eivätkä myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät.»AO6 289.1

Tunnustaessaan, että hän »sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sa-novat», oli palvellut isiensä Jumalaa, hän samalla kuitenkin vakuutti, että hän oli aina uskonut »kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa», ja että pyhien kirjoitusten selkeiden opetusten nojalla hän uskoi kuolleiden ylösnousemukseen. Ja hän selitti edelleen, että hänen elämänsä hallitsevana pyrkimyksenä on säilyttää aina »loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä».AO6 289.2

Vilpittömällä, kiertelemättömällä tavalla hän selvitti Jerusalemiin tulonsa tarkoituksen ja vangitsemiseensa ja kuulusteluunsa liittyneet olosuhteet: »Niin minä nyt useampien vuosien kuluttua tulin tuomaan almuja kansalleni ja toimittamaan uhreja. Näitä toimittaessani muutamat Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut puhdistautuneena pyhäkössä, eikä ollut mitään väentungosta tai meteliä; heidän tulisi nyt olla saa-puvilla sinun edessäsi ja syyttää, jos heillä olisi jotakin minua vas-taan. Tai sanokoot nämä läsnäolevat, mitä rikollista he minussa huomasivat, kun minä seisoin neuvoston edessä; jollei siksi luettane tätä ainoata lausetta, jonka huusin seisoessani heidän keskellään: ‘Kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä tänään olen teidän tuomittavananne.’»AO6 289.3

Apostolin puheesta kuvastui hartaus ja vilpittömyys, ja hänen sanoissaan oli vakuuttavuutta. Klaudius Lysias oli Feliksille lä-hettämässään kirjeessä esittänyt samanlaisen todistuksen Paavalin käyttäytymisestä. Sitä paitsi Feliks itse tunsi juutalaisten uskonnon paremmin kuin monet luulivatkaan. Paavalin selkeät sanat tapaukseen liittyvistä tosiasioista auttoivat Feliksiä ymmärtämään vieläkin selvemmin vaikuttimet, joiden ohjaamina juutalaiset koettivat saada apostolin tuomituksi kansankiihotuksesta ja maanpetoksellisesta toiminnasta. Maaherra ei halunnut tehdä heille mieliksi tuomitsemalla epäoikeudenmukaisesti Rooman kansalaisen, mutta hän ei myöskään halunnut luovuttaa häntä heille surmattavaksi ilman tasapuolista oikeudenkäyntiä. Tosin Feliksillä itselläänkään ei ollut ylevämpää vaikutinta kuin oma etu, sillä hänen toimiaan ohjasi halu saada ihmisiltä kiitosta ja edetä urallaan. Peläten loukkaavansa juutalaisia hän pidättäytyi tekemästä täyttä oikeutta miehelle, jonka hän tiesi syyttömäksi. Niinpä hän päätti lykätä oikeudenkäyntiä siksi kunnes Lysias olisi läsnä ja sanoi: »Kun päällikkö Lysias tulee tänne, tutkin minä teidän asianne.»AO6 289.4

Apostoli oli edelleenkin pidätettynä, joskin Feliks käski sadan-päämiestä, joka oli määrätty vartioimaan Paavalia, pitämään häntä vain »lievässä vankeudessa”, »estämättä ketään hänen omaisistaan tekemästä hänelle palvelusta».AO6 290.1