Haaksirikkoutuneesta laivasta maihin

Oli valjennut jo täysi päivä, mutta he eivät nähneet mitään, mistä olisivat voineet päätellä sijaintinsa. He kuitenkin »huomasivat lahden, jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos mahdollista, laskea laivan. Ja he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit mereen; samalla he päästivät peräsinten nuorat, nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti. Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä siihen; keulapuoli tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta peräpuoli hajosi aaltojen voimasta.»AO6 305.4

Paavalia ja muita vankeja uhkasi nyt kohtalo, joka oli haaksirikkoa kauheampi. Sotilaat huomasivat, että pyrkiessään maihin heidän olisi mahdotonta pitää vankejaan hallinnassaan. Jokaisella olisi riittävästi siinäkin, että saisi oman henkensä pelastetuksi. Kuitenkin jos joku vangeista puuttuisi, menettäisivät ne, joiden vastuulla he olivat, rangaistukseksi henkensä. Tämän vuoksi sotamiehet halusivat surmata kaikki vangit. Rooman laki salli tämän julman menettelyn, ja aikomus olisi toteutettu heti, ellei joukossa olisi ollut miestä, jolle kaikki tyynni olivat suuressa kiitollisuudenvelassa. Julius, sadanpäämies, tiesi Paavalin olleen välikappaleena kaikkien laivassa olijoiden pelastumisessa. Koska hän sitä paitsi oli vakuuttunut siitä, että Herra oli Paavalin kanssa, hän pelkäsi tehdä hänelle pahaa. Niinpä hän »käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä maihin ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja näin kaikki pelastuivat maalle.» Kun pidettiin nimenhuuto, kukaan ei ollut kateissa.AO6 305.5

Haaksirikkoutunut miehistö sai ystävällisen vastaanoton Meliten sivistymättömiltä asukkailta. »He sytyttivät nuotion», Luukas kir-joittaa, »ja ottivat meidät kaikki sen ääreen, kun oli ruvennut satamaan ja oli kylmä.» Paavali oli niiden joukossa, jotka aktiivisesti huolehtivat toisten mukavuudesta. Koottuaan »kasan risuja» hän »pani ne nuotioon», mutta silloin »tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä”. Silminnäkijät olivat kauhuissaan, ja huomatessaan Paavalin vangiksi, koska hän oli kahleissa, he sanoivat toisilleen: »Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä.» Mutta Paavali pudisti elu-kan tuleen eikä saanut minkäänlaista vammaa. Tuntien käärmeen myrkyllisyyden asukkaat odottivat hänen kaatuvan maahan mina hetkenä hyvänsä hirvittävien tuskien vallassa. »Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle mitään pahaa tapahtunut, muuttivat he mielensä ja sanoivat hänen olevan jumalan.»AO6 306.1

Niinä kolmena kuukautena, jotka laivan väki vietti Melitellä, Paavali ja hänen työtoverinsa käyttivät hyväkseen lukuisia mahdollisuuksia saarnata evankeliumia. Merkittävällä tavalla Herra vaikutti heidän välityksellään. Paavalin vuoksi koko haaksirikkoutunutta joukkoa kohdeltiin sangen ystävällisesti; kaikista heidän tarpeistaan huolehdittiin, ja kun he lähtivät Meliteltä, heille toimitettiin runsaskätisesti kaikkea, mitä he tarvitsivat merimatkallaan. Heidän oleskeluunsa liittyneistä merkittävimmistä tapahtumista Luukas kertoo lyhyesti seuraavaa:AO6 306.2

»Lähellä sitä paikkaa oli saaren ensimmäisellä miehellä, jonka nimi oli Publius, maatiloja. Hän otti meidät vastaan ja piti meitä ystävällisesti kolme päivää vierainansa. Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. Kun tämä oli tapahtunut, tulivat muutkin sairaat, mitä saarella oli, ja heidät parannettiin. He osoittivat meille myös monin tavoin kunniaa, ja lähtiessämme merelle he panivat mukaan, mitä tarvitsimme.»AO6 306.3