Paimen esikuvana laumalle

Puhuessaan seurakunnan vanhimmille velvollisuuksista, joita heillä oli Kristuksen lauman alipaimenina, apostoli kirjoitti: »Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei her- roina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.»AO6 362.4

Alipaimenina työskentelevien tulee valppaasti hoivata Herran laumaa. Tämä kaitseminen ei saa olla määräilemistä, vaan sen tulee tähdätä rohkaisemiseen, vahvistamiseen ja kohottamiseen. Sananpalvelijan työ on muutakin kuin saarnaamista; se on uutteraa, omakohtaista uurastusta. Maanpäällinen seurakunta koostuu erehtyväisistä miehistä ja naisista, joilta edellytetään kärsivällistä, vaivalloista ponnistusta, jotta he harjaantuvat ja kouliintuvat työskentelemään otollisesti tässä elämässä ja saavat tulevassa elämässä kirkkauden ja kuolemattomuuden kruunun. Tarvitaan paimenia, uskollisia kaitsijoita, jotka eivät liehittele Jumalan kansaa eivätkä myöskään kohtele sitä tylysti vaan jotka ruokkivat sitä elämän leivällä, miehiä, jotka tuntevat elämässään joka päivä Pyhän Hengen käännyttävän voiman ja jotka vaalivat voimakasta, epäitsekästä rakkautta kaittaviaan kohtaan.AO6 363.1

Sijaispaimenen on toimittava hienotunteisesti, kun hän joutuu kohtaamaan vieraantuneisuutta, katkeruutta, pahansuopaisuutta ja kateutta seurakunnassa. Hänen on työskenneltävä Kristuksen hengessä saattaakseen asiat järjestykseen. Varoituksia on julistettava uskollisesti, syntejä on paheksuttava, vääryyksiä on korjattava. Tämän ei tule tapahtua ainoastaan sananjulistuksessa,saarnatuolista, vaan myös henkilökohtaisessa työssä. Nurja sydän voi panna julistuksen pahakseen, ja Jumalan palvelija saattaa joutua väärän tuomion ja kielteisen arvostelun kohteeksi. Hänen tulee tämän vuoksi muistaa, että »ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille» (Jaak. 3:17,18).AO6 363.2

Evankeliumin palvelijan tehtävänä on »saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa» (Ef. 3: 9). Jos tähän tehtävään ryhtyvä valitsee sen osan, joka vaatii vähiten uhrautumista, jos hän tyytyy pelkkään saarnaamiseen ja jättää henkilökohtaisen palvelustyön jonkun muun tehtäväksi, hänen toimintansa ei ole otollista Jumalalle. Sielut, joiden puolesta Kristus kuoli, ovat nääntymäisillään kunnollisesti ohja-tun, henkilökohtaisen avun puutteeseen. Se, joka sananpalvelijaksi ryhtyessään on haluton tekemään sitä henkilökohtaista työtä, mitä lauman hoivaaminen edellyttää, on käsittänyt väärin kutsumuksensa.AO6 363.3

Tosi paimenen henki on itsensä unohtamisen henkeä. Hän sivuuttaa itsensä voidakseen tehdä Jumalan tekoja. Saarnaamalla sanaa ja tekemällä henkilökohtaista työtä ihmisten kodeissa hän oppii tuntemaan heidän tarpeensa, heidän murheensa, heidän koettelemuksensa. Yhteistoiminnassa suuren Taakankantajan kanssa hän ottaa osaa heidän kärsimyksiinsä, huojentaa heidän ahdistustaan, lievittää heidän sielunsa nälkää ja voittaa heidän sydämensä Jumalalle. Tässä työssä sananpalvelijaa tukevat taivaan enkelit, ja hän itse saa opetusta ja valistusta totuudesta, joka antaa viisautta pelastumiseen.AO6 363.4

Antaessaan ohjeita seurakunnan luottamusviroissa oleville apostoli selvitteli samalla joitakin yleisiä periaatteita, joiden noudattaminen oli tarpeen kaikille seurakunnan jäsenille. Lauman nuorempia kehotettiin noudattamaan vanhempien esimerkkiä kristillisestä nöyryydestä: »Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ‘Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja ‘heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen’. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa.»AO6 364.1

Näin Pietari kirjoitti uskoville hetkellä, jolloin seurakunnalla oli kestettävänään aivan erityinen koettelemus. Monet olivat jo joutuneet osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, ja pian seurakunta oli kokeva hirvittävän vainon kauden. Aivan muutaman vuoden kuluessa monet niistä, jotka olivat toimineet seurakunnassa opettajina ja johtajina, uhraisivat henkensä evankeliumin tähden. Pian ilmaantuisivat raatelevat sudet, jotka eivät laumaa säästäisi. Mutta mikään tällainen ei masentaisi niitä, joiden toiveet olisivat kohdistuneina Kristukseen. Kannustavin ja rohkaisevin sanoin Pietari suuntasi uskovien mielen nykyisistä koettelemuksista ja tulevista kärsimyksistä »turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön». »Kaiken armon Jumala», hän palavasti rukoili, »joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa, Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.»AO6 364.2