Saulus kohtaa Kristuksen

Viimeisenä matkapäivänä, »keskellä päivää», kun uupuneet matkalaiset olivat lähellä Damaskosta, heidän eteensä avautuivat kaikessa laajuudessaan viljavat maat, kauniit puutarhat ja uhkeat hedelmätarhat, jotka saivat vetensä ympäröiviltä vuorilta virtaavista raikkaista joista. Autioiden erämaiden läpi kulkeneen pitkän taivalluksen jälkeen tällaiset näkymät olivat todella virkistäviä. Kun Saulus tovereineen silmäsi ihastuneena tuota hedelmällistä tasankoa ja edessä levittäytyvää kaunista kaupunkia, niin »yhtäkkiä», kuten hän myöhemmin selitti, »näin minä - taivaasta valon, auringonpaistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä» (Ap.t. 26: 13, 14). Se valo oli liian kirkas kuolevaisin silmin katseltavaksi. Sokeana ja huumaantuneena Saulus kaatui maahan.AO6 81.3

Valon loistaessa edelleen heidän ympärillään Saulus kuuli äänen, joka puhutteli häntä heprean kielellä sanoen: »Saul, Saul, miksi vainoat minua?» Saulus kysyi: »Kuka olet, Herra?» Ääni vastasi: »Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat”, ja lisäsi: »Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.»AO6 81.4

Pelon valtaamina ja kirkkaasta valosta miltei sokaistuneina Sauluksen matkatoverit kuulivat äänen mutta eivät nähneet ketään. Mutta Saulus ymmärsi kuulemansa sanat, ja hänelle paljastui selkeästi myös niiden lausuja - Jumalan Poika. Edessään seisovassa kirkkaassa Olennossa hän näki Ristiinnaulitun. Tuon kauhistuneen juutalaisen sieluun jäi iäksi kuva Vapahtajan kasvoista. Lausutut sanat iskeytyivät hänen sydämeensä kauhistavalla voimalla. Hänen mielensä hämärtyneisiin kammioihin virtasi nyt valo, joka paljasti hänen aikaisemman elämänsä tietämättömyyden ja erheellisyyden ja Pyhän Hengen valistuksen tarpeellisuuden.AO6 81.5

Saulus tajusi nyt, että vainotessaan Jeesuksen seuraajia hän oli itse asiassa tehnyt saatanan työtä. Hän tajusi, että hänen varmuutensa siitä, mikä oli oikein ja mikä oli hänen oma velvollisuutensa, oli pohjautunut suuressa määrin hänen ehdottomaan luottamukseensa pappeihin ja hallitusmiehiin. Hän oli uskonut heitä, kun he olivat sanoneet hänelle, että ylösnousemusta koskevat väitteet olivat opetuslasten taitavia sepitelmiä. Jeesuksen nyt ilmoitettua itsensä Saulus oli vakuuttunut opetuslasten väitteiden todenperäisyydestä.AO6 82.1

Tuona taivaallisen valistuksen tuokiona Sauluksen mieli toimi valtaisan nopeasti. Pyhien kirjoitusten profeetalliset sanomat vai-kenivat hänelle. Hän tajusi, että juutalaisten hylkäävä suhtautuminen Jeesukseen sekä hänen ristiinnaulitsemisensa, ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa olivat profeettojen ennustamia asioita ja todistivat hänet luvatuksi Messiaaksi. Saarna, jonka Stefanus oli pitänyt ennen marttyyrikuolemaansa, palautui väkevänä Sauluksen mieleen, ja hän tajusi, että tuo marttyyri oli todellakin nähnyt »Jumalan kirk-kauden» sanoessaan: »Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella» (Ap.t. 7: 55, 56). Papit olivat tuominneet nämä sa-nat jumalanpilkaksi, mutta Saulus tiesi nyt, että ne olivat totta.AO6 82.2

Millainen ilmoitus tämä olikaan tuolle vainoojalle! Nyt Saulus tiesi varmasti, että luvattu Messias oli tullut tänne maan päälle Jeesus Nasaretilaisena ja että Kristuksen olivat hylänneet ja ristiinnaulinneet ne, joita hän oli tullut pelastamaan. Hän tiesi myös, että Vapahtaja oli noussut voittajana haudasta ja astunut ylös taivaisiin. Tuona jumalallisen ilmoituksen hetkenä Saulus muisti kauhistuneena, että hän oli antanut hyväksymisensä ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Vapahtajasta to- distaneen Stefanuksen surmaamiselle ja että myöhemmin hänen toimestaan monet muut kelvolliset Jeesuksen seuraajat olivat kohdanneet kuolemansa julmissa vainoissa.AO6 82.3

Vapahtaja oli puhunut Saulukselle Stefanuksen välityksellä, jonka selkeät ajatukset eivät olleet kumottavissa. Oppinut juutalainen oli nähnyt, kuinka Kristuksen kirkkauden valo heijastui marttyyrin kasvoilta, niin että ne olivat »niinkuin enkelin kasvot» (Ap.t. 6: 15). Hän oli nähnyt, kuinka pitkämielisesti Stefanus suhtautui vihollisiinsa ja kuinka hän antoi heille anteeksi. Hän oli nähnyt myös, millaista mielenlujuutta ja iloista kärsivällisyyttä osoittivat ne monet, joita oli kidutettu ja ahdistettu hänen toimestaan. Hän oli nähnyt, kuinka muutamat olivat riemumielin uhranneet vieläpä henkensä uskonsa tähden.AO6 83.1

Kaikki nämä seikat olivat vedonneet Saulukseen voimakkaasti ja olivat toisinaan herättäneet hänen mielessään miltei kumoamattoman varmuuden siitä, että Jeesus oli luvattu Messias. Tällaisina hetkinä hän oli kamppaillut kokonaisia öitä tätä varmuutta vastaan ja aina päätynyt julistamaan uskovansa, että Jeesus ei ollut Messias ja että hänen seu-raajansa olivat harhaan johdettuja kiihkoilijoita.AO6 83.2

Nyt Kristus oli puhunut Saulukselle omalla äänellään sanoen: »Saul, Saul, miksi vainoat minua? » Ja kysymykseen: »Kuka olet, herra?» sama ääni oli vastannut: »Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.» Tässä Kristus samastaa itsensä kansaansa. Vainotessaan Jeesuksen seuraajia Saulus oli vastustanut itse taivaan Herraa. Esittäessään vääriä syytöksiä ja todistuksia heitä vastaan hän oli esittänyt vääriä syytöksiä ja todis-tuksia maailman Vapahtajaa vastaan.AO6 83.3

Saulus ei epäillyt lainkaan sitä, että hänelle puhuva olento oli Jee-sus Nasaretilainen, kauan odotettu Messias, Israelin Lohtu ja Lunastaja. Vavisten ja hämmästyneenä hän kysyi: »Herra, mitä sinä tahdot minun tekevän?» Ja Herra sanoi hänelle: »Nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän.»AO6 83.4