Veljet Joosefin edessä

Nälänhätä ulottui myös Kanaanin maahan ja tuntui ankarana siinäkin maassa, jossa Jaakob asui. Kuultuaan, että Egyptin kuningas oli koonnut varastoon runsaasti viljaa, hän lähetti kymmenen poikaansa sinne ostamaan viljaa. Saavuttuaan maahan heidät oh-jattiin muiden anojien mukana kuninkaan sijaisen puheille, joka oli vallanpitäjänä maassa. Ja niin he »tulivat ja kumartuivat hänen edessään kasvoilleen maahan”. »Ja Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä.» Heprealaisen nimensä tilalle hän oli saanut kuninkaalta toisen nimen, eikä Egyptin pääministeri muutoinkaan juuri muistuttanut sitä poikapahaista, jonka he olivat myyneet ismaelilaisille. Kun Joosef näki, miten hänen veljensä lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, hänen unensa ja menneet tapahtumat palasivat elävinä hänen mieleensä. Hän katseli tarkoin veljesten ryhmää ja huomasi, ettei Benjamin ollut heidän jou-kossaan. Oliko hänkin joutunut noiden hurjien miesten petollisen julmuuden uhriksi? Hän päätti ottaa asiasta selvän. »Te olette vakoojia», hän sanoi ankarasti, »olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin.”AO1 207.3

He vastasivat: »Ei, herra; palve-lijasi ovat tulleet ostamaan elintarpeita. Me olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehel- lisiä miehiä; palvelijasi eivät ole vakoojia.” Hän halusi tietää, olivatko he yhtä ylimielisen kopeita kuin silloinkin, kun hän oli heidän parissaan, sekä miten kotona jak-settiin. Kuitenkin hän tiesi, että he saattoivat hyvinkin valehdella hänelle. Niinpä hän toisti syytöksensä, ja he vastasivat: »Meitä, sinun palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaanin maasta; nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole.”AO1 207.4

Sanoen epäilevänsä heidän ker-tomuksensa todenperäisyyttä ja yhä pitävänsä heitä vakoojina valtias ilmoitti koettelevansa heitä vaatimalla heitä jäämään Egyptiin, kunnes yksi heistä olisi noutanut nuorimman veljensäkin sinne. Elleivät he suostuisi tähän, heitä pidettäisiin vakoojina. Mutta tällaiseen järjestelyyn Jaakobin pojat eivät voineet myöntyä, sillä sen toteuttaminen vaatisi niin paljon aikaa, että heidän perheensä joutuisivat nälänhätään. Ja kukapa heistä olisi lähtenyt matkaan yksin ja jättänyt veljensä vankeuteen? Miten hän olisi selittänyt kaiken isälleen? Vaikutti todennäköiseltä, että heidät tapettaisiin tai tehtäisiin orjiksi, ja jos Benjamin noudettaisiin, hänen kävisi samoin kuin heidänkin. He päättivät jäädä kärsimään yhdessä mieluummin kuin tuottaa isälleen lisäsurua ainoan jäljellä olevan poikansa menetyksen johdosta. Ja niin heidät pantiin vankilaan, jossa he viipyivät kolme päivää.AO1 208.1

Niiden vuosien aikana, jolloin Joosef oli ollut erossa veljistään, nämä Jaakobin pojat olivat muut-tuneet luonteeltaan. He olivat olleet kateellisia, kurittomia, petollisia, julmia ja kostonhimoisia. Mutta nyt vastoinkäymisen koettelemina he osoittautuivat epäitsekkäiksi, toisilleen uskollisiksi sekä isäänsä kiintyneiksi ja hänen arvovaltaansa alistuviksi, niin keski-ikäisiä kuin jo olivatkin.AO1 208.2

Nuo kolme päivää egyptiläisessä vankilassa olivat veljeksille katkeran surun päiviä heidän muistellessaan menneitä syntejään. Näytti varmalta, että heidät tuomittaisiin vakoojina ellei Benjaminia saataisi noudetuksi, mutta toisaalta ei ollut paljonkaan toiveita siitä, että isä suostuisi luovuttamaan Benjaminia. Kolmantena päivänä Joosef kutsutti veljet luokseen. Hän ei uskaltanut pidättää heitä kauemmin, sillä isä ja hänen luonaan asuvat perheet olivat jo nyt saattaneet joutua kärsimään nälkää. »Jos tahdotte elää, niin tehkää näin, sillä minä olen Jumalaa pelkääväinen: jos olette rehellisiä miehiä, niin jääköön yksi teistä, veljeksistä, vangiksi vankilaan, jossa teitä säilytettiin, mutta te muut menkää viemään kotiin viljaa perheittenne nälänhätään. Ja tuokaa nuorin veljenne minun luokseni. Jos teidän puheenne siten todeksi vahvistuu, niin vältätte kuoleman.” Tähän esitykseen he suostuivat, vaikka eivät tohtineetkaan luvata, että isä antaisi Benjaminin lähteä heidän mukaansa. Joosef oli puhunut heille tulkin välityksellä, ja kun veljet eivät aavistaneet hänen ymmärtävän heitä, he puhelivat keskenään vapaasti hänen läsnäollessaan. He syyttivät itseään siitä, mitä olivat tehneet Joosefille: »Totisesti, me olemme syylliset sen tähden, mitä teimme veljellemme; sillä me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä. Sentähden on meille tullut tämä tuska.» Ruuhen, joka oli aikonut vapauttaa hänet Dootanissa, lisäsi: »Enkö minä sanonut teille: ‘Älkää tehkö pahoin nuorukaista vastaan!’ Mutta te ette kuulleet minua; katsokaa, nyt kostetaan hänen verensä.» Tämän kuultuaan Joosef ei jaksanut enää hillitä tunteitaan vaan poistui paikalta itkemään. Palattuaan hän käski vangita Simeonin heidän nähtensä ja viedä hänet takaisin vankilaan. Silloin, kun he kohtelivat julmasti Joosefia, Simeon oli ollut yllyttäjänä ja päätekijänä, ja siksi juuri hänet valittiin panttivangiksi.AO1 209.1

Ennen kuin Joosef päästi veljensä matkaan, hän käski antaa heille viljaa ja panna jokaisen rahat salaa takaisin tämän säkkiin viljan päälle. Matkan varrella yksi veljistä avasi säkkinsä ja löysi ihmeekseen rahakukkaronsa säkin suulta. Kun hän kertoi tästä veljilleen, nämä säikähtivät ja kysyivät kummissaan toisiltaan: »Mitä Jumala on meille tehnyt?” Oliko heidän pidettävä sitä hyvänä merkkinä Herralta, vai oliko hän sallinut tämän tapahtua rangais-takseen heitä synneistään ja syös-täkseen heidät vielä pahempaan ahdinkoon? He tunnustivat, että Herra oli nähnyt heidän syntinsä ja rankaisi nyt heitä.AO1 209.2

Jaakob odotti huolissaan poikiensa paluuta, ja heidän saavuttuaan koko leiri kokoontui innokkaana kuuntelemaan, kun he kertoivat isälleen kaikesta tapahtuneesta. Uutiset herättivät kaikissa levottomuutta ja pelkoa. Egyptiläisen valtiaan menettely enteili jotakin pahansuopaa asiain kehittelyä, ja heidän pelkonsa vain li- sääntyi, kun veljekset avattuaan säkkinsä löysivät kukin rahansa sen suulta. Hädissään vanha isä huudahti: »Te teette minut lap-settomaksi; Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja Benjami-ninkin te tahdotte viedä minulta; kaikki tämä kohtaa minua.» Ruuhen vastasi: »Saat surmata minun molemmat poikani, jos en tuo häntä sinulle takaisin; anna hänet minun huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin.” Tämä harkitsematon puhe ei rauhoittanut Jaakobin mieltä. Hän vastasi: »Ei minun poikani saa lähteä teidän kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on yksin jäljellä; jos onnettomuus kohtaa häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan.»AO1 209.3