Luku 24—Pääsiäinen

Kun Egyptin kuningasta ensi kerran vaadittiin päästämään Israel, esitettiin jo silloin varoitus kaikkein kauheimmasta vitsauksesta. Mooseksen tuli sanoa faraolle: »Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani; sentähden minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi» (2 Moos. 4: 22, 23). Jumala oli kunnioittanut egyptiläisten halveksimia israelilaisia valitsemalla heidät lakinsa hoitajiksi. Erikoisia siunauksia ja etuoikeuksia saaneina he olivat paremmassa asemassa kuin muut kansat, samoin kuin esikoispojalla oli etunsa muiden veljesten joukossa.AO1 257.1

Rangaistustuomio, josta Egyptiä varoitettiin ensiksi, langetettaisiin viimeisenä. Jumala on pitkämielinen ja suuri armossaan. Hän huolehtii hellästi luoduistaan, jotka hän on tehnyt kuvikseen. Jos viljasadon, lampaiden ja karjan menetys olisi johtanut Egyptin parannukseen, ei lapsia olisi tarvinnut surmata; mutta kansakunta oli itsepäisesti vas-tustanut jumalallista käskyä, ja nyt annettaisiin lopullinen isku.AO1 257.2

Mooses oli uhattu tappaa, jos hän vielä tulisi faraon eteen. Mutta Jumalan viimeinen sanoma oli vietävä kapinoivalle itseval-tiaalle, ja jälleen Mooses tuli hänen eteensä ja esitti tämän kauhean julistuksen: »Näin sanoo Herra: Puoliyön aikana minä lähden kulkemaan kautta Egyptin maan. Ja kaikki esikoiset Egyptin maassa kuolevat, valtaistuimellansa istuvan faraon esikoisesta käsikiveä vääntävän orjattaren esikoiseen asti, ynnä kaikki karjan esikoiset. Ja koko Egyptin maassa on oleva kova valitus, jonka kaltaista ei ole ollut eikä koskaan tule. Mutta kenellekään israelilaiselle ei koirakaan ole mu-riseva, ei ihmiselle eikä eläimelle, tietääksesi, että Herra tekee erotuksen egyptiläisten ja Israelin välillä. Ja kaikki nämä sinun palvelijasi tulevat minun luokseni, kumartavat minua ja sanovat: ‘Mene pois, sinä ja kaikki kansa, joka sinua seuraa.’ Ja sen jälkeen minä menen.”AO1 257.3

Ennen tämän tuomion täytän-töönpanoa israelilaiset saivat Herralta Mooseksen välityksellä ohjeita, jotka koskivat heidän läh- töään Egyptistä ja varjelemistaan tulevalta vitsaukselta. Jokaisen perheen, yksin tai toisten yhteydessä asuvan, tuli teurastaa »virheetön” karitsa tai vohla ja isoppikimpulla sivellä sen verellä talon »molemmat pihtipielet ja ovenpäällinen», jotta tuhoava enkeli ei tulisi siihen taloon. Heidän oli syötävä liha paistettuna, happamattoman leivän ja katkerien yrttien kanssa, samana yönä ja, kuten Mooses sanoi, »kupeet vyö-tettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.”AO1 257.4

Herra julisti: »Minä kuljen sinä yönä kautta Egyptin maan ja sur-maan kaikki esikoiset Egyptin maassa,sekä ihmiset että eläimet, ja panen toimeen rangaistustuomion, jonka minä olen langettanut kaikista Egyptin jumalista. - - Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa, joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata.”AO1 258.1

Israelin kansan tuli kaikkina tulevina sukupolvina viettää vuo-sittain tämän suuren vapautuksen muistojuhlaa. »Ja tämä päivä olkoon teille muistopäivä, ja viettäkää sitä Herran juhlana; sukupolvesta sukupolveen viettäkää sitä ikuisena säädöksenä.” Kun he vastaisina vuosina viettäisivät tätä juhlaa, heidän tulisi kertoa lapsilleen tästä suuresta vapautuksesta Mooseksen kehotuksen tapaan: »Tämä on pääsiäisuhri Herralle, joka meni israelilaisten talojen ohi Egyptissä, kun hän rankaisi egyptiläisiä, mutta säästi meidän kotimme.”AO1 258.2

Sekä ihmisten että karjan es - koiset kuuluivat Herralle ja voitiin vain lunnailla saada takaisin. Näin he myönsivät, että kun egyptiläisten esikoiset surmattiin, israelilaistenkin esikoiset olivat saman tuomion alaisia mutta pelastuivat armosta sovitusuhrin avulla. »Sillä minun omani on jokainen esikoinen», Herra julisti. »Sinä päivänä, jona minä surmasin kaikki Egyptin maan esikoiset, minä pyhitin itselleni kaikki Israelin esikoiset, sekä ihmisten että karjan; minun omani ne ovat» (4 Moos. 3: 13). Pyhäkköpalveluksen säätämisen jälkeen Herra valitsi itselleen Leevin heimon palvelemaan pyhäkössä kansan esikoisten sijasta. »He ovat kokonaan annetut minun omikseni israelilaisten keskuudesta”, hän sanoi. »Israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan minä olen heidät ottanut omikseni» (4 Moos. 8: 16). Kuitenkin vaadittiin kaikkea kansaa yhä tunnustamaan Jumalan armo suorittamalla lunnaat esikoisistaan (ks. 4 Moos. 18: 15, 16).AO1 258.3

Muistojuhlana pääsiäinen viittasi Egyptistä vapautumiseen, mutta esikuvallisena se suuntasi ajatukset siihen suurempaan vapautukseen, jonka Kristus oli suorittava vapauttamalla kansansa synnin orjuudesta. Uhrilampaan esikuvana oli »Jumalan Karitsa”, pelastuksemme ainoa toivo. Apostoli sanookin: »Onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teu-rastettu» (1 Kor. 5: 7). Pääsiäis-lampaan teurastaminen ei riittänyt, vaan sen verta oli lisäksi siveltävä ovenpieliin. Samoin Kristuksen veren ansiot on sovel-lettava ihmisen sieluun. Ei riitä, että uskomme hänen kuolleen maailman puolesta. Meidän on uskottava, että hän on kuollut henkilökohtaisesti meidän puolestamme. Ja meidän on sovellettava hänen sovitusuhrinsa ansio itseemme.AO1 258.4

Veren sivelyyn käytetystä isopista tuli puhdistuksen vertauskuva. Sillä puhdistettiin pitaalisia ja niitä, jotka olivat saastuneet koskettuaan kuolleeseen. Sen merkitys kuvastuu myös psalmistan rukouksesta: »Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin” (Ps. 51: 9).AO1 259.1

Pääsiäislammas oli valmistettava kokonaisena rikkomatta siitä yhtäkään luuta. Samoin ei saanut rikkoa luuta Jumalan Karitsalta, joka kuoli puolestamme (ks. Joh. 19: 36). Tämä kuvasi Kristuksen uhrin kokonaisuutta ja täydellisyyttä.AO1 259.2

Karitsan liha oli syötävä. Ei sekään riitä, että uskomme Kristukselta saavamme syntimme anteeksi, vaan meidän on uskon kautta jatkuvasti vastaanotettava häneltä hengellistä voimaa ja ravintoa hänen sanansa välittämänä. Kristus sanoi: »Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itses-sänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6: 53, 54). Ja selittäen tarkoitustaan hän lisäsi: »Ne sanat, jotka minä olen teille Puhunut, ovat henki ja ovat elämä» (jae 63). Jeesus hyväksyi Isänsä lain, toteutti sen periaatteita elämässään, ilmensi sen henkeä ja osoitti, mitä hyvää se saa aikaan sydämessä. Johannes sanoo: »Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta» (Joh. 1: 14). Kristuksen seuraajien täytyy osallistua hänen kokemuksestaan. Heidän on vastaanotettava ja omaksuttava Jumalan sana, niin että siitä tulee elämän ja toiminnan voimallinen vaikutin. Kristuksen voiman tulee muuttaa heidät hänen kaltaisuuteensa, niin että jumalalliset ominaisuudet heijastuvat heistä. Heidän on syötävä Jumalan Pojan lihaa ja juotava hänen vertansa, tai muutoin heillä ei ole elämää itsessään. Kristuksen hengen ja toiminnan on tultava hänen opetuslastensa elämäksi ja toiminnaksi.AO1 259.3

Karitsa oli syötävä katkerain yrttien kanssa, mikä muistutti Egyptin orjuuden katkeruudesta. Samoin meidän tulee nauttia Kristus-ravintoa syntiemme tähden murtunein mielin. Happamattoman leivän käytöllä oli myös merkityksensä. Pääsiäistä koskevassa laissa nimenomaan sanottiin, ettei juhlan aikana saanut olla mitään hapanta heidän talos-saan, ja juutalaiset noudattivat sitä tarkoin käytännössään. Samoin synnin hapatus on poistettava kaikista, jotka mielivät saada elämää ja ravintoa Kristukselta. Paavali kirjoittaa tästä Korinton seurakunnalle: »Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina — sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa» (1 Kor. 5: 7, 8).AO1 259.4

Ennen vapautustaan orjien täytyi osoittaa uskovansa pian tapahtuvaan suureen vapauttamiseen. Heidän oli merkittävä talonsa verellä, ja heidän täytyi perheineen erottautua egyptiläisistä ja hakeutua omiin asumuksiinsa. Jos israelilaiset olisivat vähänkin poikenneet saamistaan ohjeista tai jättäneet erottamatta lapsensa egyptiläisistä; jos he olisivat teu-rastaneet karitsan mutta jättäneet sivelemättä verellä oviensa pihtipieliä tai poistuneet kotoaan, he eivät olisi olleet turvassa. He olisivat saattaneet rehellisesti uskoa tehneensä kaiken tarpeellisen, mutta heidän vilpittömyytensä ei olisi pelastanut heitä. Tuhoojan käsi olisi surmannut kaikkien niiden esikoisen, jotka eivät olisi noudattaneet Herran ohjeita.AO1 260.1

Kuuliaisuudellaan kansa osoittaisi uskonsa. Samoin kaikkien niiden, jotka toivovat pelastuvansa Kristuksen veren ansiosta,tuli- si käsittää, että heidän itsensäkin on tehtävä jotakin pelastuakseen. Vaikka yksin Kristus voikin lunastaa meidät rikkomuksen rangaistuksesta, meidän on käännyttävä synnistä kuuliaisuuteen. Ihminen pelastuu vain uskosta, ei tekojen avulla, mutta hänen uskonsa täytyy näkyä hänen teoissaan. Jumala on antanut Poikansa kuolemaan synnin sovittajana; hän on ilmaissut valon ja totuuden, elämän tien. Hän on luonut edellytyksiä ja antanut ohjeita ja etuoikeuksia, ja nyt ihmisen on arvostettava ja käytettävä näitä Jumalan antamia pelastusvälineitä ja oltava yhteistoiminnassa niiden kanssa - uskottava ja noudatettava kaikkia jumalallisia vaatimuksia.AO1 260.2

Kun Mooses luetteli Israelille toimenpiteet, joihin Jumala oli ryhtynyt vapauttaakseen heidät, »kansa kumartui maahan ja rukoili”. Vapauden iloinen odotus, kauhistava tieto heidän sortajiaan pian kohtaavasta tuomiosta, heidän omaan pikaiseen lähtöönsä liittyvät huolet ja valmistelut - kaikki nämä sulautuivat sillä hetkellä kiitollisuudeksi heidän armollista Vapauttajaansa kohtaan. Monet egyptiläiset olivat kaiken tapahtuneen perusteella tunnus-taneet heprealaisten Jumalan ai-noaksi oikeaksi Jumalaksi, ja nämä pyysivät nyt päästä Israelin kotien suojaan, kun hävittävä enkeli kulkisi maan halki. Heidät lausuttiin ilomielin tervetulleiksi, ja he lupasivat vastedes palvella Jaakobin Jumalaa ja lähteä Egyptistä hänen kansansa kanssa.AO1 261.1

Israelilaiset noudattivat Jumalan antamia ohjeita. Nopeasti ja salaisesti he valmistelivat lähtöään. He kokosivat perheensä, teurastivat pääsiäislampaan, paistoivat sen lihan sekä valmistivat happamattoman leivän ja katkerat yrtit. Kodin pappina isä siveli verta ovenpieliin ja tuli sen jälkeen sisälle perheensä pariin. Pääsiäislammas syötiin kiireesti ja ääneti. Kansa valvoi ja rukoili syvän kunnioittavasti, ja esikoiset, olkoot sitten vahvoja miehiä tai pikku lapsia, tunsivat epämääräisen pelon kouristavan sydäntään. Isät ja äidit syleilivät rakkaita esikoisiaan ajatellessaan sinä yönä annettavaa pelottavaa iskua. Mutta tuhoava enkeli ei käynyt yhdessäkään Israelin asumuksessa. Niiden ovilla oli veren merkki - merkki Vapahtajan suojeluksesta - eikä tuhooja tullut sisälle.AO1 261.2

Puoliyön aikana »kova valitus oli Egyptissä; sillä ei ollut yhtään taloa, jossa ei ollut kuollutta». Tuhooja oli surmannut maan kaikki esikoiset, »valtaistuimellaan istuvan faraon esikoisesta vankikuopassa olevan vangin esikoiseen asti, ynnä kaikki karjan esikoiset». Koko laajassa Egyptin valtakunnassa oli jokaisen huonekunnan ylpeys lannistettu. Surevien huudot ja valitukset täyttivät ilman. Kuningas ja hänen hoviväkensä katselivat kasvot kalvenneina ja vavisten tuota tyrmistyttävää kauhunäkyä. Farao muisti kerran huudahtaneensa: »Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia.” Nyt kun hänen taivasta uhmaava ylpeytensä oli painettu maan to-muun, hän »kutsutti yöllä Moo- seksen ja Aaronin ja sanoi: ‘Nouskaa ja menkää pois minun kansani joukosta, sekä te että israelilaiset; menkää ja palvelkaa Herraa, niinkuin olette puhuneet. Ottakaa myös lampaanne ja karjanne mukaanne, niinkuin olette puhuneet, ja menkää ja rukoilkaa minullekin siunausta.’” Myös kuninkaan neuvonantajat ja kansa ah-distivat israelilaisia »jouduttaaksensa heidän lähtöänsä maasta pois, sillä he ajattelivat: ‘Me kuolemme kaikki.’»AO1 261.3