Nooa saarnaa vedenpaisumuksesta

Vallitsevan turmeluksen keskellä Metusalah, Nooa ja monet muut koettivat parhaansa mukaan yllä-pitää oikean Jumalan tuntemusta ja ehkäistä siveellisen turmeluksen kasvua. Satakaksikymmentä vuotta ennen vedenpaisumusta Herra pyhän enkelin välityksellä ilmoitti Nooalle suunnitelmansa ja kehotti häntä rakentamaan arkin. Rakennustyön aikana hänen tuli saarnata, että Jumala saattaisi vedet tulvimaan maan päälle ja hävittämään jumalattomat. Ne jotka uskoisivat sanoman ja valmistautuisivat tuota tapahtumaa varten katumalla ja tekemällä parannuksen, saisivat an-teeksi ja pelastuisivat. Eenok oli kertonut lapsilleen, mitä Jumala oli näyttänyt hänelle vedenpaisu-muksesta, ja Metusalah ja hänen poikansa kuuntelivat Nooan saarnaa ja avustivat arkin rakentamisessa.AO1 73.1

Jumala antoi Nooalle arkin tarkat mitat ja yksityiskohtaiset ra-kennusohjeet. Ihminen ei olisi omin päin pystynyt suunnittelemaan niin vahvaa ja kestävää ra-kennelmaa. Jumala oli suunnittelija, ja Nooa oli rakennusmestari. Se laadittiin laivan rungon muotoiseksi, mutta eräiltä osin se miltei muistutti taloa. Se oli kolmikerroksinen, ja siinä oli vain yksi ovi, sen pitkällä sivulla. Valo tuli arkkiin ylhäältäpäin, ja eri osastot oli järjestetty niin, että ne kaikki saivat valoa. Arkin rakentamiseen käytettiin hitaasti lahoavaa havupuuta, joka säilyisi sellaisenaan vuosisatoja. Tämän valtaisan rakennelman pystyttäminen oli hidasta ja työlästä. Vaikka miehet olivatkin silloin nykyistä vahvempia, rakennuspuiden veistäminen oli niiden suuren koon ja puuaineksen kovuuden johdosta paljon vaivalloisempaa kuin rakennuspuiden teko nykyään. Miehet koettivat tehdä niin hyvää jälkeä kuin ihmisvoimin suinkin oli mahdollista, mutta sittenkään arkki ei olisi voinut selviytyä maan ylle puhkeavasta myrskystä, ellei Jumala olisi varjellut palvelijoitaan aaltojen raivolta.AO1 73.2

»Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee” (Hebr. 11: 7). Nooan julistaessa varoitussanomaansa maailmalle hänen tekonsa todistivat hänen vilpittömyydestään. Näin hänen uskonsa tuli ilmeiseksi ja täydellistyi. Hän antoi maailmalle esimerkin siitä, miten on uskottava juuri se mitä Jumala sanoo. Hän sijoitti arkkiin kaiken mitä omisti. Kun hän alkoi rakentaa tuota valtavaa laivaa kuivalle maalle, väkeä tuli joka taholta katsomaan tuota outoa näkyä ja kuulemaan tuon eris-kummallisen saarnaajan vakavaa, palavaa puhetta. Jokainen isku, joka lyötiin arkkiin, saarnasi kansalle.AO1 73.3

Monet näyttivät aluksi ottavan varteen varoituksen mutta eivät kuitenkaan kääntyneet Jumalan puoleen todella katuvaisina. He eivät halunneet luopua synneistään. Vedenpaisumuksen ajan lähestyessä heidän uskonsa joutui koetukselle, eikä se kestänyt sitä. Yleinen epäusko valtasi heidätkin, ja lopulta he palasivat entiseen toveripiiriinsä ja hylkäsivät vakavan sanoman. Jotkut taas us-koivat sanoman ja olisivat ottaneet vaarin varoituksesta, mutta kun niin monet pilkkasivat ja ivasivat, hekin yltyivät ilkkumaan, torjuivat armon kutsun ja olivat ennen pitkää pahimpia pilkkaajia. Pisimmälle syntiin ja holtittomuuteen menevät juuri ne, jotka kerran ovat saaneet valistusta mutta jotka sitten ovat vastustaneet Jumalan Hengen vakuuttavaa vaikutusta.AO1 74.1

Sen sukupolven edustajat eivät olleet kaikki sanan täydessä mer-kityksessä epäjumalanpalvelijoita. Monet tunnustautuivat Juma- lan palvelijoiksi. He väittivät epäjumalankuviensa vain edustavan jumaluutta ja selittivät kansan saavan niistä selvemmän käsityksen jumalallisesta Olennosta. Juuri nämä ennen muita vastustivat Nooan saarnaamista. Koettaessaan esittää Jumalaa aineellisilla tekeleillään he menettivät käsityksensä hänen majesteettiudestaan ja voimastaan eivätkä enää tajunneet hänen luonteensa pyhyyttä tai hänen käskyjensä pyhää ja muuttumatonta luonnetta. Sitä mukaa kuin synti yleistyi, se näytti yhä vähemmän synnilliseltä, ja lopulta sanottiin, ettei Jumalan laki ollut enää voimassa. He selittivät rikkomuksen rankaisemisen olevan Jumalan luonteen vastaista ja ettei Jumala voisi antaa tuomioittensa kohdata maata. Jos sen sukupolven ihmiset olisivat totelleet jumalallista lakia, he olisivat tajunneet Jumalan äänen hänen palvelijansa varoituksessa. Mutta hylkäämällä valon he olivat mieleltään siinä määrin sokaistuneet, että tosiaan pitivät Nooan sanomaa pelkkänä harhaluulona.AO1 74.2

Kansan enemmistö ei asettunut oikean puolelle. Itse asiassa koko maailma nousi vastustamaan Ju-malan oikeutta ja hänen lakejaan, ja Nooa leimattiin kiihkoilijaksi. Kun saatana aikoinaan kiusasi Eevaa olemaan tottelematon Jumalalle, hän sanoi: »Ette suinkaan kuole” (1 Moos. 3: 4). Nyt maailman suuret, kunnioitetut ja viisaat miehet toistivat samaa ajatusta. »Uhkauksillaan Jumala tahtoo vain pelotella», he sanoivat, »eikä hän koskaan toteuta niitä. Älkää suotta pelästykö. Eihän Jumala ikinä hävitä maata, jonka hän on tehnyt, eikä rankaise ihmisiä, jotka hän samoin on luonut. Olkaa rauhassa älkääkä pelätkö. Nooa ei ole muuta kuin kiihkoileva houkka.” Ja niin kaikki ilkkuivat vanhan höperön harhakuvitelmia. Sen sijaan, että olisivat nöyrtyneet Jumalan edessä, he vain jatkoivat kuritonta ja jumalatonta vaellustaan, aivan kuin Jumala ei olisi puhunutkaan heille palvelijansa välityksellä.AO1 75.1

Mutta Nooa pysyi vakaana kuin kallio myrskyn keskellä. Kansan pilkatessa ja ilkkuessa hän säilytti pyhän arvokkuutensa ja horju-mattoman uskollisuutensa. Hänen sanansa vaikuttivat voimakkaasti, sillä Jumala siinä käytti palvelijaansa puhetorvenaan. Jumalan yhteydessä hän vahvistui rajattoman voiman väkevyydestä, niin että jaksoi satakaksikymmentä vuotta korottaa vakavan äänensä oman sukupolvensa kuultavaksi ja julistaa tapahtumia, jotka ihmisjärjen mukaan kuulostivat mahdottomilta.AO1 75.2

Ennen vedenpaisumusta oltiin maailmassa sitä mieltä, että luon-nonlait pysyisivät muuttumattomina vuosisatoja. Vuodenajat olivat toistuneet ajallaan. Siihen mennessä ei ollut koskaan satanut; maa oli saanut kosteutensa kasteesta tai usvasta. Joet eivät olleet vielä tulvineet milloinkaan yli äyräittensä, vaan ne olivat kuljettaneet vetensä rauhallisesti mereen saakka. Pysyväiset lait olivat pitäneet jokien vedet partaiden rajoissa. Mutta nämä järkeilijät eivät tunteneet hänen kät-tään, joka oli pidätellyt vesiä ja sanonut: »Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et» (Job 38: 11).AO1 75.3

Ajan mittaan tyyntyivät sellai-setkin, joiden mielen pelko oli toi-sinaan vallannut. Luonnossa ei näet havaittu mitään muutoksia. Ja niin pääteltiin, kuten monet päättelevät vieläkin, että luonto on luonnon Jumalaakin ylempi ja sen lait niin pysyväisen kiinteät, ettei Jumala itsekään voinut muuttaa niitä. Heidän mielestään koko luonto suistuisi raiteiltaan, jos Nooan sanoma pitäisi paikkansa. Siksi he tulkitsivat maailmalle tuon sanoman harhaluuloksi ja suureksi petokseksi. He ilmaisivat väheksyvänsä Jumalan varoitusta elämällä samaan tapaan kuin ennen varoituksen julistamistakin. He jatkoivat juhlimistaan ja mässäilyään, söivät ja joivat, istuttivat ja rakensivat. He laativat tuottoisia tulevaisuuden suunnitelmia, menivät pahuudessaan yhä pitemmälle uhmaten Jumalan vaatimuksia osoittaakseen, etteivät vähääkään pelänneet ääretöntä Ju-malaa. He vakuuttivat, että jos Nooan puheissa olisi vähänkin perää, niin kyllä heidän maineikkaat miehensä - heidän viisaat, järkevät, suuret miehensä - ymmärtäisivät asian.AO1 76.1

Jos ihmiset ennen vedenpaisumusta olisivat uskoneet kuulemansa varoituksen ja katuneet pahoja tekojaan, Jumalakin olisi peruuttanut hävityksen, niin kuin hän myöhemmin esti sen kohtaamasta Niniveä. Mutta vastustamalla itsepintaisesti omantuntonsa nuhteita ja Jumalan profeetan varoituksia tuo sukupolvi täytti pahuuden mittansa ja kypsyi tuhoonsa.AO1 76.2

Heidän koetusaikansa lähestyi loppuaan. Nooa oli tarkoin noudat-tanut Jumalalta saamiaan ohjeita. Arkki oli tehty joka kohdaltaan valmiiksi Herran suunnitelmien mukaisesti, ja ruokaa oli varastoitu sekä ihmisiä että eläimiä varten. Ja nyt Jumalan palvelija esitti viimeisen vakavan vetoomuksensa kansalle. Sanomattoman tuskaisin mielin hän vielä pyysi hartaasti, että he hakeutuisivat turvaan nyt kun se vielä oli mahdollista. Mutta nytkin he torjuivat hänen sanansa ja alkoivat kovasti meluten pilkata ja ilkkua häntä.AO1 76.3