Luku 9—Kirjaimellinen viikko

Sapatin tavoin viikkokin sai alkunsa luomisesta, ja se on säilynyt sellaisenaan halki koko Raamatun historian. Jumala itse sääti ensim-mäisen viikon pituuden malliksi tuleville viikoille aina ajan loppuun asti. Siinä oli seitsemän kirjaimellista päivää niin kuin kaikissa muissakin viikoissa. Kuusi päivää Jumala käytti luomistyöhön, seitsemäntenä hän lepäsi. Sitten hän siunasi tämän päivän ja erotti sen myös ihmisen lepopäiväksi.AO1 93.1

Siinailla antamassaan laissa Ju-mala vahvisti viikon ja sen perusteet. Hän antaa ensin käskyn: »Muista pyhittää lepopäivä.» Sitten hän selittää, mitä tuli tehdä kuutena päivänä ja mitä ei sopinut tehdä seitsemäntenä, ja sen jälkeen hän omaan esimerkkiinsä viitaten perustelee viikon noudattamisen seuraavasti: »Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen” (2 Moos. 20: 8-11). Tämä peruste tuntuu kauniilta ja painokkaalta, kun käsitämme luomispäivät kirjaimellisiksi. Joka viikon kuusi ensimmäistä päivää on an-nettu ihmiselle työpäiviksi, koska Jumala käytti saman ajan ensim-mäisestä viikosta luomistyöhön. Seitsemäntenä päivänä ihmisen tulee pidättyä työnteosta Luojan levon muistoksi.AO1 93.2

Mutta se otaksuma, että ensim-mäisen viikon tapahtumat kestivät tuhansia ja taas tuhansia vuosia, iskee suorastaan neljännen käskyn perustukseen. Se esittää Luojan vaatimassa ihmistä noudattamaan kirjaimellisten päivien viikkoa pitkien epämääräisten ajanjaksojen muistoksi. Tällä tavoin hän ei lainkaan kohtele luotujaan. Tuollainen otaksuma vain sekoittaa ja sumentaa sellaisen, minkä Jumala on tehnyt hyvin selväksi. Se on mitä kavalinta ja siksi myös vaarallisinta uskottomuutta. Se pystyy niin peittä-mään todellisen luonteensa, että monet Raamattuun uskovatkin omaksuvat sen ja opettavat sitä.AO1 93.3

»Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. — Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty” (Ps. 33: 6,9) . Raamattu ei hyväksy mitään pitkiä aikakausia, joiden kuluessa maa olisi hitaasti kehittynyt seka-sorrosta. Jokaisen luomispäivän pyhä Raamattu selittää syntyneen niin, että »tuli ehtoo, ja tuli aamu» samaan tapaan kuin kaikkina seuraavinakin päivinä. Jokaisen päivän lopussa ilmoitetaan, mitä Luoja oli luonut. Ja ensimmäisen viikon selostukset kootaan yhteen seuraavaksi lausunnoksi: »Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin.” Tämä ei sisällä mitään sellaista ajatusta, että luomispäivät olisivat muuta kuin kirjaimellisia. Ja vaikka siinä puhutaankin »taivaan ja maan synnystä», ei tämäkään voi viitata kehitykseen, koska selvästi lisätään, että »ne luotiin».AO1 93.4