Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Alfa Ja Omega, vol. 1

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Joosef myydään orjaksi

    Iloisin mielin Joosef lähti isänsä kotoa kummankaan heistä osaa-matta aavistaa, mitä tulisi tapah-tumaan, ennen kuin he jälleen tapaisivat toisensa. Kun hän pitkän ja yksinäisen matkansa jälkeen saapui Sikemiin, veljet olivat laumoineen jo poistuneet sieltä. Hän kyseli heitä, ja häntä neuvottiin menemään Dootaniin. Hän oli matkannut jo enemmän kuin 80 kilometriä, ja nyt olisi kuljettava vielä kaksikymmentäviisi, mutta hän kiiruhti eteenpäin unohtaen väsymyksensä ajatellessaan voi-vansa hälventää isän huolia ja pääsevänsä tapaamaan veljiään, joita hän yhä piti rakkaina, vaikka he olivatkin epäystävällisiä.AO1 192.6

    Veljet näkivät kaukaa hänen lä-hestyvän. Heidät valtasi katkera viha, eikä sitä lievittänyt vähääkään ajatus siitä, että hän oli tullut niin kaukaa tapaamaan heitä ja tarvitsi väsyneenä ja nälkäisenä heidän vieraanvaraisuuttaan ja veljellistä rakkauttaan. Ihokkaan, isän suosion merkin, näkeminen sai heidät raivoihinsa. »Katso, tuolla tulee se unennäkijä!” he huusivat pilkallisesti. Kateus ja kostonhimo, joita he olivat niin kauan hautoneet mielessään, sai-vat nyt heissä vallan. »Tappa-kaamme nyt hänet”, he sanoivat, »ja heittäkäämme hänet johonkin kaivoon ja sanokaamme: villipeto on hänet syönyt. Saammepa sitten nähdä, mitä hänen unistaan tulee.”AO1 194.1

    He olisivat toteuttaneet aikeensa, ellei Ruuhen olisi kavahtanut osallistumista veljensä murhaan ja ehdottanut, että Joosef heitettäisiin tyhjään erämaakaivoon, jossa hän saisi nääntyä. Ruuhen aikoi näet salaa pelastaa hänet ja palauttaa hänet isän luo. Saatuaan kaikki suostumaan tähän tuumaan Ruuhen poistui paikalta peläten, ettei jaksaisi hillitä tunteitaan ja siten paljastaisi todellisia aikeitaan.AO1 194.2

    Joosef saapui paikalle aavista-matta vaaraa ja iloisena siitä, että hänen pitkäaikainen etsiskelynsä oli lopultakin johtanut tulokseen. Mutta veljet eivät tervehtineetkään häntä, niin kuin hän oli odottanut, vaan kauhistuttivat häntä vihaisilla ja kostonhimoisilla katseillaan. He kävivät häneen käsiksi ja riisuivat ihokkaan hänen yltään. Solvaukset ja uhkaukset ilmaisivat heidän tappoaikeensa. Hänen pyytelynsä kaikuivat kuuroille korville. Hän oli täysin noiden hurjistuneiden miesten vallassa. He raastoivat hänet syvän kaivonkuopan reunalle ja tyrkkä-sivät hänet sinne. Varmistuttuaan siitä, ettei hänellä ollut mitään pa-komahdollisuutta, he jättivät hänet sinne kuolemaan nälkään, ja itse »he istuivat aterioimaan”.AO1 194.3

    Mutta asia vaivasi muutamia heistä. He eivät saaneetkaan kos-tosta sitä tyydytystä, mitä olivat odottaneet. Pian matkamiesten saatto ilmaantui näkyviin. Ismaelilaisten karavaani siinä matkasi Jordanin toiselta puolen vieden Egyptiin mausteita ja muuta kauppatavaraa. Juuda ehdotti nyt, että Joosef myytäisiin näille pakanakauppialle sen sijaan, että hänet jätettäisiin kaivoon kuole-maan. Näin he saisivat hänet pois tieltään tahraamatta käsiään hänen vereensä, »sillä”, hän tähdensi, »hän on meidän veljemme, meidän omaa lihaamme». Kaikki myöntyivät tähän ehdotukseen, ja Joosef vedettiin nopeasti ylös kaivosta.AO1 194.4

    Pelottava totuus selvisi Joosefille heti, kun hän näki kauppiaat. Orjaksi joutumista pelättiin enemmän kuin kuolemaa. Kauhuissaan hän vetosi yhteen jos toiseenkin veljeensä mutta turhaan. Eräät heistä tunsivat sääliä mutta vaikenivät siitä pelosta, että heitä pilkattaisiin. Kaikista tuntui, että he olivat menneet liian pitkälle voidakseen enää kääntyä takaisin. Elleivät he luovuttaisi Joosefia, tämä epäilemättä kertoisi asian isälle, joka taas ei jättäisi rankaisematta suosikkipoikansa julmaa kohtelua. Niinpä he karaisivat sydämensä kestämään säälimättä hänen avunpyyntöjään ja luovuttivat hänet pakanallisille kauppiaille. Karavaani lähti liikkeelle ja katosi pian näkyvistä.AO1 194.5

    Ruubenin palatessa kaivolle Joosef oli jo poissa. Hätääntyneenä ja itsesyytösten valtaamana hän repäisi vaatteensa, riensi veljiensä luo ja huudahti: »Poika on kadonnut. Voi minua, minne minä joudun!” Saatuaan kuulla miten Joosefin oli käynyt ja ettei häntä enää saataisi takaisin, Ruuhen lopulta suostui toisten tuumaan, jolla he pyrkivät salaamaan syyllisyytensä. He tappoivat vuohipukin, kastoivat Joosefin ihokkaan sen vereen ja veivät vaatteen sitten isälleen selittäen löytäneensä sen kedolta ja arvelleensa sen kuuluneen veljelleen. »Tarkasta», he sanoivat, »onko se poikasi ihokas vai eikö.” He olivat pelänneet tätä kohtausta, mutta nyt he joutuivat katselemaan sellaista sydäntäsärkevää tuskaa ja riipaisevaa surua, johon eivät olleet osanneet varautua. »Tämä on minun poikani ihokas”, sanoi Jaakob. »Villipeto on hänet syönyt; totisesti, Joosef on raadeltu kuoliaaksi.» Turhaan hänen poikansa ja tyttärensä yrittivät lohduttaa häntä. »Jaakob repäisi vaatteensa, pani säkin lanteilleen ja suri poikaansa pitkät ajat.” Aikakaan ei tuntunut lievittävän hänen suruaan. »Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö», hän vaikeroi epätoivoisena. Veljekset kauhistelivat tekoaan mutta eivät isän moitteiden pelosta uskaltaneet ilmaista syyllisyyttään, mikä heistä itsestäänkin tuntui kovin raskaalta.AO1 195.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents