Vankilassa

Joosef joutui kärsimään turmeltumattomuutensa takia, sillä hänen viettelijänsä kosti syyttämällä häntä inhottavasta rikoksesta ja sai hänet viedyksi vankilaan. Jos Potifar olisi uskonut, mitä hänen vaimonsa väitti Joosefista, nuori heprealainen olisi menettänyt henkensä. Mutta hänen kaikelle käytökselleen tunnusomainen säädyllisyys ja rehtiys todistivat hänet syyttömäksi, ja vain talon maineen pelastamiseksi hänet syöstiin häpeään ja vankeuteen.AO1 200.1

Vanginvartijat kohtelivat Joosefia aluksi hyvin kovakouraisesti. Psalmista lausuu: »Hänen jalko-jansa vaivattiin kahleilla, hän joutui rautoihin, siksi kunnes hänen sanansa kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi” (Ps. 105: 18,19). Mutta Joosefin todellinen luonne näyttäytyi kirkkaana vankityrmän pimeydessäkin. Hän säilytti uskonsa ja pysyi kärsivälli- senä. Hän oli saanut julman kor-vauksen vuosikausien uskollisesta palveluksestaan, mutta sekään ei saanut häntä pahantuuliseksi ja epäluuloiseksi. Hänellä oli tietoiseen syyttömyyteen perustuva rauha, ja hän uskoi asiansa Jumalan huomaan. Hän ei hautonut kärsimiään vääryyksiä, vaan omat surunsa unohtaen koetti keventää toisten murheita. Vankilassakin hän löysi jotakin tehtävää. Jumala valmisti häntä ahdistusten koulussa laajempaan käyttöön, eikä Joosef kieltäytynyt tarpeellisesta kurista. Vankilassa hän sai nähdä sorron ja hirmuvallan samoin kuin rikosten seurauksia ja oppi oikeuden, myötätunnon ja armon läksyjä, joiden perusteella hän pystyi myöhemmin käyttämään valtaa viisaasti ja säälivästi.AO1 200.2

Vähitellen Joosef voitti puolelleen vankilan päällikön luottamuksen, ja lopulta tämä uskoi kaikki vangit hänen haltuunsa. Hänen käyttäytymisensä vankilassa - hänen moitteeton elämänsä ja myötätuntonsa vaikeuksissa ja ahdingoissa olevia kohtaan - avasi hänelle tien tulevaan menestykseen ja kunniaan. Jokainen valonsäde, jonka kohdistamme toisiin, heijastuu meihin takaisin. Jokainen surevalle lausuttu ystävällinen ja myötätuntoinen sana, jokainen jonkun ahdinkoa lievittävä teko ja jokainen tarvitsevalle annettu lahja, mikäli niiden vaikuttimet ovat oikeat, tuottavat siunauksia antajalle.AO1 201.1

Kuninkaan ylimmäinen leipoja ja ylimmäinen juomanlaskija oli Pantu vankeuteen jostakin rikkomuksesta, ja hekin joutuivat Joosefin hoiviin. Eräänä aamuna hän huomasi heidän olevan hyvin su-rullisia ja kysyi heiltä ystävällisesti, mikä heitä suretti. He kertoivat kumpikin nähneensä merkillisen unen, johon he halusivat kaikin mokomin tietää selityksen. »Unien selitykset ovat Jumalan”, Joosef sanoi, »kertokaa kuitenkin minulle.» Kummankin kerrottua unensa Joosef ilmoitti niiden selityksen: Kolmen päivän kuluttua juomanlaskija pääsisi takaisin virkaansa ja antamaan maljan faraon käteen kuten ennenkin, kun taas ylimmäinen leipoja surmattaisiin kuninkaan käskystä. Molemmissa tapauksissa kävi, niin kuin oli ennustettu.AO1 201.2

Kuninkaan juomanlaskija oli vakuuttanut olevansa Joosefille syvästi kiitollinen sekä ilahduttavasta unen selityksestä että monista ystävällisistä palveluksista. Joosef puolestaan kertoi liikuttavasti omasta epäoikeudenmukaisesta vankeudestaan ja pyysi vas-tapalvelukseksi, että hänen asiansa esitettäisiin kuninkaalle. »Muista minua”, hän sanoi, »kun sinun hyvin käy, ja tee minulle laupeus mainitsemalla minusta faraolle ja toimittamalla minut pois tästä talosta. Sillä minut on varastettu heprealaisten maasta, enkä minä ole täälläkään tehnyt mitään, mistä minut olisi tullut panna tähän vankikuoppaan.» Ylimmäinen juomanlaskija näki unensa selityksen toteutuneena yksityiskohtia myöten, mutta kuninkaan suosioon päästyään hän ei enää muistanut hyväntekijäänsä. Joosef joutui olemaan vankilassa vielä kaksi vuotta. Hänen mielessään virinnyt toivo sammui vähitellen kokonaan, ja kaikkien muiden ahdistusten lisäksi mieltä kirveli nyt lisäksi juomanlaskijan kiittämättömyys.AO1 201.3