Kansa vaatii kuningasta

Näiden tuomareiden epäoikeudenmukaisuus herätti suurta tyytymättömyyttä, ja näin saatiin aihetta vaatia muutosta, jota jo kauan oli salaa toivottu. »Niin kaikki Israelin vanhimmat kokoontuivat ja tulivat Samuelin tykö Raamaan ja sanoivat hänelle: ‘Katso, sinä olet käynyt vanhaksi, eivätkä poikasi vaella sinun teitäsi. Niin aseta nyt meille oikeutta jakamaan kuningas, jollainen kaikilla muillakin kansoilla on.’» Kansan keskuudessa tapahtuneista väärinkäytöksistä ei ollut ker rottu mitään Samuelille. Jos hän olisi ollut selvillä poikiensa vää ryyksistä, hän olisi heti erottanut heidät virastaan, mutta tätä eivät hallitsijaa pyytäneet halunneet. Samuel havaitsi, että tyytymättömyys ja ylpeys olivat heidän todellisia vaikuttimiaan ja että heidän tarkoituksenaan oli esittää hänelle todella harkittu ja päättäväinen vaatimuksensa. He eivät toki moittineet Samuelia. Kaikki myönsivät hänen hoitaneen asioita tunnollisesti ja viisaasti. Iäkäs profeetta piti kuitenkin tätä pyyntöä itseensä kohdistuneena moitteena ja katsoi, että he näin yrittivät suoraan syrjäyttää hänet. Hän ei kuitenkaan ilmaissut tunteitaan eikä nuhdellut heitä, vaan esitti asian Herralle ja pyysi neuvoa yksin häneltä.AO2 192.2

Ja Herra sanoi Samuelille: »Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaansa. Niinkuin he aina siitä päivästä, jona minä johdatin heidät tänne Egyptistä, tähän päivään asti ovat tehneet, kun ovat hyljänneet minut ja palvelleet muita jumalia, aivan niin he tekevät nyt sinullekin.» Herra nuhteli profeettaa siitä, että tämä suri osakseen tullut- ta kohtelua. Ei kansa häntä ollut pitänyt halpana vaan Jumalan arvovaltaa, hänen, joka oli asettanut päämiehet kansalleen. Ne jotka halveksivat ja hyljeksivät Jumalan uskollista palvelijaa, eivät väheksy vain ihmistä vaan myös Mestaria, joka hänet lähetti. He eivät anna mitään arvoa hänen sanoilleen, nuhteilleen ja neuvoilleen ja vastustavat hänen arvovaltaansa.AO2 192.3

Israelin parasta menestyksen aikaa oli ollut se, jolloin se tunnusti Herran Kuninkaakseen - jolloin hänen lakejaan ja perustamaansa hallintoa pidettiin kaikkien muiden kansojen hallitusmuotoja parempana. Mooses oli julistanut Israelille Herran laista: »Se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä. Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: ‘Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa’» (5 Moos. 4: 6). Mutta poikkeamalla Jumalan laista heprealaiset eivät päässeet kehittymään Jumalan mielen mukaiseksi kansaksi, ja sitten he syyttivät Jumalan hallintoa kaikista niistä epäkohdista, jotka aiheutuivat heidän omista synneistään ja mie-lettömyyksistään. Niin täysin oli synti sokaissut heidät.AO2 193.1

Herra oli profeettainsa välityksellä ennustanut, että kuningas tulisi hallitsemaan Israelia, mutta tämä ei merkinnyt sitä, että hän piti tätä hallitusmuotoa kansalleen parhaana. Hän salli kansan toimia oman valintansa mukaan, koska se kieltäytyi seuraamasta hänen neuvoaan. Hoosea mainitsee Jumalan antaneen heille kuninkaan vihassaan (Hoos. 13: 11).Kun ihmiset lähtevät omille teilleen kysymättä neuvoa Jumalalta tai vastoin hänen ilmaistua tahtoaan, hän usein suostuu heidän toivomuksiinsa, jotta he sitten katkeriin kokemuksiin jouduttuaan huomaisivat tyhmyytensä ja katuisivat syntiään. On vaarallista luottaa inhimilliseen ylpeyteen ja viisauteen. Se mitä ihminen sydämestään haluaa vastoin Jumalan tahtoa, osoittautuu lopulta kiroukseksi pikemmin kuin siunaukseksi.AO2 193.2

Jumala halusi kansansa pitävän yksin häntä Lainantajanaan ja Voimanaan. Tuntiessaan olevansa riippuvaisia hänestä he vetäytyisivät jatkuvasti yhä lähemmäksi häntä. Alati kehittyen ja jalostuen he täyttäisivät yhä paremmin kutsumuksensa hänen valittuna kansanaan. Mutta kun val-taistuimelle korotettaisiin ihminen, se kääntäisi kansan mielen pois Jumalasta. He luottaisivat inhimilliseen väkevyyteen enemmän kuin jumalalliseen voimaan, ja heidän kuninkaansa virheet johtaisivat heidät syntiin ja erot-taisivat koko kansan Jumalasta.AO2 193.3

Samuel sai sen neuvon, että hänen tuli suostua kansan pyyntöön mutta myös kertoa heille, että Herra paheksui sitä. Hänen tuli lisäksi esittää heille menettelynsä seuraukset. »Niin Samuel puhui kaikki Herran sanat kansalle, joka häneltä pyysi kuningasta.» Tunnollisesti hän esitti heille, mitä rasituksia siitä koituisi heille, ja rinnasti sellaista sorron alaisuutta heidän nykyiseen suhteellisen vapaaseen ja vauraaseen tilaansa. Kuningas jäljittelisi toisten yksinvaltiaiden komeutta ja ylellisyyttä, jonka ylläpidoksi hän joutuisi raskaasti verottamaan heitä ja heidän omaisuuttaan. Hän vaatisi palvelukseensa heidän parhaat nuorukaisensa. Heistä tehtäisiin vaunumiehiä ja ratsumiehiä ja hänen vaunujensa edelläjuoksijoita. Hän ottaisi heitä myös sotaväkeensä sekä muokkaamaan hänen peltojansa, korjaamaan hänen satoansa ja valmistamaan hänen sotatarvikkeitaan. Israelin tyttäret otettaisiin hoviin keittäjiksi ja leipureiksi. Kuninkuutensa ylläpidoksi valtias ottaisi parhaat pellot siitä maasta, jonka itse Herra oli antanut kansalle. Hän ottaisi heidän parhaat palvelijansa ja kotieläimensä ja teettäisi niillä työnsä. Kaiken tämän lisäksi kuningas vaatisi kymmenennen osan kaikista heidän tuloistaan ja maansa sadosta. »Te tulette hänen palvelijoiksensa», lopetti profeetta esityksensä. »Silloin te huudatte Herraa kuninkaanne tähden, jonka olette itsellenne valinneet, mutta hän ei silloin teitä kuule.» Kun he kerran siirtyisivät yksinvaltaan, he eivät enää pääsisi siitä hevin eroon, vaikka sen rasitukset olisivat kovinkin ankaria.AO2 193.4

Mutta kansa vastasi: »Ei, kuningas meillä pitää olla. Mekin tahdomme olla niinkuin kaikki muut kansat: kuningas jakakoon meille oikeutta ja johtakoon meitä ja käyköön sotiamme.»AO2 194.1

»Niinkuin kaikki muut kansat.» Israelilaiset eivät tajunneet, että tässä merkityksessä muista kansoista poikkeaminen oli erityinen etuoikeus ja siunaus. Jumala oli erottanut israelilaiset kaikista muista kansoista tehdäkseen heistä itselleen omaisuuskansan. Mutta he väheksyivät tätä kunniaa ja halusivat innokkaasti seurata pakanoiden esimerkkiä! Ja yhä vieläkin Jumalan kansaksi tunnustautuvat pyrkivät mukautumaan tämän maailman menoihin ja tapoihin. Luopuessaan Herrasta he alkavat havitella maailmallista voittoa ja kunniaa. Kristityt yrittävät alati jäljitellä niiden elintapoja, jotka palvovat tämän maail man jumalaa. Monet selittävät voivansa vaikuttaa voimakkaammin jumalattomiin, kun liittyvät maailmallisten seuraan ja sopeu tuvat heidän tapoihinsa. Mutta kaikki, jotka näin tekevät, irrottautuvat voimansa Lähteestä. Ystävystymällä maailman kanssa he tulevat Jumalan vihollisiksi. Maallisen arvonannon vuoksi he uhraavat sen äärettömän kunnian, johon Jumala korottaa heidät, kun he julistavat hänen jaloja tekojaan, joka on pimeydestä kutsunut heidät ihmeelliseen valkeuteensa (1 Piet. 2: 9).AO2 194.2

Kovin murheellisena Samuel kuunteli kansan vastausta, mutta Herra sanoi hänelle: »Kuule heidän ääntänsä ja aseta heille kuningas.» Profeetta oli täyttänyt velvollisuutensa. Hän oli uskollisesti esittänyt varoituksen, ja se oli hylätty. Raskain mielin hän päästi kansan luotaan ja lähti itse puolestaan valmistelemaan suurta hallitusmuodon vaihdosta.AO2 194.3

Samuelin puhdas ja epäitsekkään antaumuksellinen elämä oli alituisena nuhteena sekä itsekkäille papeille ja vanhimmille että ylpeälle ja aistilliselle Israelin seu-rakunnalle. Vaikkei hän mitenkään komeillut eikä tahtonut he- rättää huomiota, hänen teoissaan oli kuitenkin taivaan leima. Hänelle antoi arvoa maailman Lunastaja, jonka opastuksella hän hallitsi heprealaisvaltiota. Mutta kansa oli kyllästynyt hänen antaumukselliseen hurskauteensa ja väheksyi hänen vaatimatonta arvovaltaansa. Se hylkäsi hänet saadakseen miehen, joka hallitsisi sitä kuninkaana.AO2 194.4

Samuelin luonne heijasti Kristuksen kaltaisuutta. Myös Vapahtajamme elämän puhtaus herätti saatanan vihan. Hänen elämänsä oli maailman valkeus, joka paljasti ihmissydänten salaisen turmeluksen. Kristuksen pyhyys sai väärämieliset jumalisuuden tunnustajat hyökkäämään kiivaasti häntä vastaan. Kristus ei tullut tänne maallisen rikkauden loistossa, mutta silti hänen tekonsa osoittivat hänen voimansa suuremmaksi kuin yhdenkään inhimillisen ruhtinaan. Juutalaiset odottivat Messiasta, joka murtaisi sortajan ikeen, mutta pysyivät silti niissä synneissään, jotka olivat sitoneet sen heidän niskoilleen. Jos Kristus olisi vaiennut heidän synneistään ja vain kehunut heidän hurskauttaan, he olisivat hyväksyneet hänet kuninkaakseen, mutta he eivät sietäneet sitä, että hän pelottomasti nuhteli heitä paheista. He halveksivat sellaista rakastettavaa luonnetta, jonka pääpiirteinä ovat hyväntahtoisuus, puhtaus ja pyhyys ja joka ei vihaa muuta kuin syntiä. Näin on ollut kaikkina maailman aikoina. Taivaallinen valkeus tuomitsee kaikki, jotka kieltäytyvät vaeltamasta siinä. Kun syntiä vihaavien esimerkki nuhtelee tekopyhiä, nämä ryhty- vät saatanan kätyreinä ahdistamaan ja vainoamaan uskollisia. »Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi» (2 Tim. 3:12).AO2 195.1