Joonatanin sankariteko

Jumala oli sallinut asioiden näin vaikeutua nuhteeksi Saulin turmelukselle ja opettaakseen kansalleen nöyryyttä ja uskoa. Koska Saul oli tehnyt sen synnin, että oli yltiöpäisesti ruvennut uhraamaan, ei Herra suonut hänelle filistealaisten kukistamisen kunniaa. Hän valitsi Israelin vapauttajaksi Joonatanin, kuninkaan pojan, joka pelkäsi Herraa. Jumalan vaikuttamasta herätteestä hän ehdotti aseenkantajalleen, että he hyökkäisivät salaa vihollisen leiriin. »Ehkä Herra on tekevä jotakin meidän puolestamme», hän sanoi, »sillä ei mikään estä Herraa antamasta voittoa harvojen kautta yhtä hyvin kuin monien.»AO2 207.1

Aseenkantaja, joka samoin oli uskon ja rukouksen mies, suostui tuumaan mielellään, ja yhdessä he erkanivat leiristä vaivihkaa, jottei heidän hankettaan päästäisi vastustamaan. He rukoilivat hartaasti isiensä Opasta ja sopivat merkistä, jonka mukaan he sitten toimisivat. He laskeutuivat alas joukkoja erottavaan solaan ja eteftivät ääneti jyrkänteen varjossa ja osittain laakson kumpareiden suojassa. Kun he lähestyivät filistealaisten linnaketta, vihollisen vartiosto sai heidät näkyviinsä, ja sen miehet sanoivat pilkallisesti: »Katso, hebrealaiset tulevat esiin koloistansa, joihin ovat piiloutuneet.» Sitten miehet huusivat heille: »Nouskaa tänne meidän luoksemme, niin me ilmoitamme teille jotakin.» Heidän tarkoituksensa oli tällä läksyttää noita kahta israelilaista heidän uskaliaisuudestaan. Tämän haasteen Joonatan ja hänen kumppaninsa olivat sopineet merkiksi siitä, että Herra antaisi heidän hankkeensa menestyä. Nyt he vetäytyivät sivuun filistealaisten näkyvistä, ja valiten salaisen ja vaikean polun lähtivät kiipeämään sellaisen jyrkänteen huipulle, jonne pääsyä pidettiin mahdottomana ja jota ei sen vuoksi vartioitu kovinkaan tarkoin. Näin he pääsivät tunkeutumaan vihollisen leiriin ja surmasivat vartijat, jotka yllättyneinä ja säikähtäneinä eivät ehtineet lainkaan asettua vastarintaan.AO2 207.2

Taivaan enkelit varjelivat Joonatania ja hänen apulaistaan. Enkelit taistelivat heidän vierellään, ja filistealaiset kaatuivat heidän edessään. Maa tärisi aivan kuin suuri joukko olisi ollut tulossa heitä kohti ratsain ja sotavaunuilla ajaen. Joonatan havaitsi tässä kaikessa jumalallisen avun, ja filistealaisetkin tiesivät Jumalan olevan nyt vapauttamassa Israelia. Heidän joukkonsa joutuivat täysin pelon valtaan niin taistelukentällä kuin varuskunnassakin. Hämmentyneinä filistealaiset eivät osanneet erottaa omia sotilaitaan vihollisista, ja niin he alkoivat lyödä toisiaan maahan.AO2 207.3

Pian taistelun äänet kantautui- vat Israelin leiriin asti. Kuninkaan vartiomiehet ilmoittivat, että filistealaiset joukot olivat aivan sekaisin ja että heillä oli mieshukkaa. Kuitenkaan ei tie-detty, että mitään väkeä olisi poistunut heprealaisten leiristä. Tarkistuksessa ilmeni, että vain Joonatan ja hänen aseenkantajansa olivat poissa. Mutta kun filistealaiset näyttivät olevan tappiolla, Saulkin hyökkäsi joukkoineen heidän kimppuunsa. Vihollisen puolelle karanneet heprealai-set kääntyivät myös näitä vastaan; suuri joukko tuli niinikään esiin piiloistaan, ja kun filistealaiset säntäsivät silmittömään pakoon, Saul sai joukkoineen aikaan hirvittävää tuhoa pakenevien riveissä.AO2 207.4