Valtakunnan voimistuminen

Daavidin kuninkuuden vakiinnuttua pitkä rauhan kausi alkoi Israelissa. Ympärillä asuvat kansat katsoivat parhaaksi luopua avoimista vihamielisyyksistä, eikä Daavidkaan ryhtynyt hyökkäilemään, sillä hänen oli järjestettävä ja kehitettävä valtakuntaansa. Lopulta hän kuitenkin ryhtyi sotimaan Israelin vanhoja vihollisia filistealaisia ja mooabilaisia vastaan. Hän voitti molemmat ja sai heidät veronalaisiksi palvelijoikseen.AO2 291.2

Sen jälkeen ympäristökansat liittoutuivat Daavidin valtakuntaa vastaan, ja tämä johti hänen hallituskautensa suurimpiin sotiin ja voittoihin sekä hänen valtansa suurimpiin laajennuksiin. Hän ei ollut antanut vähääkään aihetta tälle vihollisten liittoutumalle, joka syntyi pelkästä kateudesta hänen lisääntyvää valtaansa kohtaan ja seuraavien olosuhteiden vallitessa:AO2 291.3

Jerusalemiin tuli tieto siitä, että ammonilaisten kuningas Naahas oli kuollut. Tämä kuningas oli ollut ystävällinen Daavidia kohtaan silloin, kun tämä oli paennut Saulin vihaa. Daavid halusi nyt ilmaista kiitollisuutensa siitä suopeudesta, jota hänelle oli osoitettu hänen ahdinkonsa aikana, ja lähetti sanansaattajien mukana myötätuntoisen sanoman Haanunille, ammonilaisten kuninkaan seuraajalle. »Niin Daavid sanoi: ‘Minä osoitan laupeutta Haanunille, Naahaan pojalle, niinkuin hänen isänsä osoitti laupeutta minulle.’»AO2 292.1

Mutta hänen kohtelias tarjouksensa tulkittiin väärin. Ammonilaiset vihasivat oikeaa Jumalaa ja olivat Israelin katkeria vihollisia. Naahas oli ollut Daavidille näköjään ystävällinen vain koska hänestä oli vastenmielistä, että Saul oli Israelin kuninkaana. Haanunin neuvonantajat vääristelivät Daavidin sanoman. He sanoivat »herrallensa Haanunille: ‘Luuletko sinä, että Daavid tahtoo kunnioittaa sinun isääsi, kun hän lähettää lohduttajia sinun luoksesi? Varmasti on Daavid lähettänyt palvelijansa sinun luoksesi tutkimaan kaupunkia ja vakoilemaan ja hävittämään sitä.’» Viitisenkymmentä vuotta aikaisemmin neuvonantajat olivat kehottaneet Naahasta asettamaan Gileadin Jaabeksen asukkaille julman rauhanehdon, kun nämä ammonilaisten piirittäminä pyrkivät rauhanliittoon hänen kanssaan. Hän vaati ehdoksi, että saisi puhkaista heiltä jokaiselta oikean silmän. Ammonilaiset muistivat yhä elävästi, miten Israelin kuningas oli tehnyt tyhjäksi heidän julman aikeensa ja pelastanut väen, jota he olisivat tahtoneet nöyryyttää ja puhkoa. Samalla tavoin he vieläkin vihasivat Israelia eivätkä voineet käsittää Daavidin sanoman hyväntahtoisia vaikuttimia. Saatanan valvonnassa ihmiset hänen yllytyksestään kadehtivat ja epäilevät vääristellen parhaitakin aikeita. Päämiestensä neuvosta Haanun piti Daavidin sanantuojia vakoojina ja pilkkasi ja häpäisi heitä.AO2 292.2

Ammonilaiset saivat esteettä toteuttaa pahat aikeensa, jotta Daavid oppisi tuntemaan heidän todellisen luonteensa. Jumala ei halunnut Israelin liittoutuvan tämän petollisen pakanakansan kanssa.AO2 292.3

Muinoin kuten nykyäänkin pidettiin lähettilään asemaa loukkaamattomana. Kansojen yleismaailmallinen laki suojasi häntä henkilökohtaiselta väkivallalta ja loukkaavalta kohtelulta. Hallitsijaansa edustaneen lähettilään vä-häinenkin loukkaaminen vaati ripeitä vastatoimia. Niinpä ammonilaisetkin valmistautuivat sotaan tietäen Israelin varmasti kostavan kärsimänsä häpeän. »Kun ammonilaiset huomasivat joutuneensa Daavidin vihoihin, lähettivät Haanun ja ammonilaiset tuhat talenttia hopeata palkatakseen itsellensä Mesopotamiasta, Maakan Aramista ja Soobasta sotavaunuja ja ratsumiehiä. Niin he paikkasivat itselleen kolmekymmentäkaksi tuhatta sotavaunua. — Ja ammonilaiset kokoontuivat kaupungeistaan ia lähtivät sotaan» (1 Aikak. 19: 6, 7).AO2 292.4

Liittoutuneiden voimat olivat todella pelottavat. Eufrat-virran ja Välimeren välisellä alueella asuvat kansat olivat liittoutuneet ammonilaisten kanssa. Heidän sotajoukkonsa ympäröivät Kanaania pohjoisessa ja idässä tuhotakseen yhdessä Israelin valtakunnan.AO2 293.1

Mutta heprealaiset eivät jääneet odottamaan heidän maahantunkeutumistaan. Jooabin johtamina heidän joukkonsa ylittivät Jordanin ja etenivät ammonilaisten pääkaupunkia kohti. Johtaessaan joukkojaan taistelukentälle heprealaisten päällikkö koetti rohkaista niitä sanomalla: »Ole luja, ja pysykäämme lujina kansamme puolesta ja meidän Jumalamme kaupunkien puolesta. Tehköön sitten Herra, minkä hyväksi näkee» (1 Aikak. 19: 13). Liittoutuneiden yhtyneet joukot voitettiin ensimmäisessa taistelussa. Mutta he eivät vielä halunneet tunnustaa hävinneensä, vaan aloittivat uudelleen sodan seuraavana vuonna. Syyrian kuningas kokosi joukkonsa ja uhkasi Israelia valtaisalla armeijalla. Daavid käsitti, miten ratkaiseva tämän taistelun lopputulos oli, ja siksi hän lähti mukaan taistelukentälle. Jumalan siunaamana hän saikin liittoutuneista niin perinpohjaisen voiton, että syyrialaiset, Libanonista Eufratiin asti, eivät vain luopuneet sodasta vaan tulivat veronalaisiksi Israelille. Ja ammonilaisia vastaan Daavid kävi sotaa niin ponnekkaasti, että heidän tukikohtansa kukistuivat ja koko alue joutui israelilaisten haltuun.AO2 293.2

Vaarat, jotka olivat uhanneet suistaa kansakunnan täydelliseen tuhoon, Jumala käänsi kaitselmuksessaan kohottamaan sen ennen näkemättömään suuruuteen. Muistellen kokemaansa Jumalan ihmeellistä apua Daavid laulaa:AO2 294.1

»Herra elää! Kiitetty olkoon
minun kallioni
ja ylistetty minun
pelastukseni Jumala,
Jumala, joka hankkii minulle
koston ja saattaa
kansat minun valtani alle;
sinä, joka pelastat minut
vihollisistani ja korotat minut
vastustajaini ylitse
ja päästät minut
väkivaltaisesta miehestä.
Sentähden minä ylistän sinua,
Herra, kansojen keskuudessa
ja veisaan sinun nimesi kiitosta,
sinun, joka annat kuninkaallesi
suuren avun ja teet laupeuden
voidellullesi, Daavidille
ja hänen jälkeläisilleen,
iankaikkisesti.» Ps. 18: 47-51.AO2 294.2

Ja lauluissaan Daavid kauttaaltaan tähdensi kansalleen sitä, että Herra oli heidän voimansa ja vapauttajansa:AO2 294.3

»Ei kuningas voita
paljolla väellänsä,
ei sankari pelastu
suurella voimallansa.
Turha on sotaratsu auttajaksi,
ei pelasta sen suuri väkevyys.» Ps. 33:16,17.

AO2 294.4

»Sinä, Jumala,
sinä olet minun kuninkaani,
toimita Jaakobille apu.
Sinun avullasi me syöksemme
ahdistajamme maahan,
sinun nimessäsi me tallaamme
vastustajamme.
Sillä en minä jouseeni luota,
eikä miekkani minua auta;
vaan sinä pelastat
meidät vihollisistamme,
ja saatat vihamiehemme
häpeään.» Ps. 44: 5-8.

AO2 294.5

»Toiset turvaavat vaunuihin,
toiset hevosiin,
mutta me tunnustamme
Herran, Jumalamme, nimeä.» Ps. 20: 8.

AO2 294.6

Israelin valtakunta oli laajentunut, niin että nyt täyttyi se lupaus, jonka Jumala oli antanut Aabrahamille ja toistanut myöhemmin Moosekselle: »Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka» (1 Moos. 15: 18). Israelista oli tullut mahtava kansakunta, jota ympärillä asuvat kansat kunnioittivat ja pelkäsivät. Omassa valtakunnassaan Daavid oli vahvistanut asemansa hyvin vankaksi. Harvoin on kellään muulla hallitsijalla koskaan ollut niin syvästi kiintynyttä ja uskollista kansaa. Hän oli kunnioittanut Jumalaa, ja nyt Jumala soi kunniaa hänelle.AO2 294.7

Mutta kaiken menestyksen keskelläkin piili vaara. Suurimpien ulkonaisten voittojensa aikana Daavid oli suurimmassa vaarassa ja kärsi kaikkein pahimman tappionsa.AO2 294.8