Luku 36—Daavidin synti ja katumus
Raamattu ei paljonkaan kehu ihmisiä. Siinä kerrotaan varsin vähän eri aikojen parhaiden miestenkään ansioista. Eikä se vaikene niistä sattumoisin vaan kätkee vaitioloonsa aina opetuksen. Ihmisten kaikki hyvät ominaisuudet ovat Jumalan lahjaa, ja kaikki heidän hyvät tekonsa Jumalan armo on suorittanut Kristuksen kautta. Koska he ovat kaikesta velassa Jumalalle, yksin hänelle kuuluu kunnia kaikesta mitä he ovat tai tekevät, ja he ovat vain välikappaleita hänen kädessään. Tämän lisäksi - kuten Raamatun historia kauttaaltaan opettaa - on vaarallista kehua tai ylistää ihmisiä. Jos näet joku unohtaa olevansa täysin riippuvainen Jumalasta ja luottaa omaan voimaansa, hän lankeaa varmasti. Ihminen kamppailee sellaisia vihollisia vastaan, jotka ovat häntä vahvempia. »Sillä meillä ei ole taistelu verta ja li-haa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa» (Ef. 6: 12). Meidän on mahdotonta selviytyä taistelusta omin voimin, ja mikä tahansa vieroittaa mielemme Jumalasta ja johtaa itsekorotukseen tai omahyväisyyteen, on omiaan varmasti suistamaan meidät tappioon. Eräänä perusajatuksenaan Raamattu varoittaa luottamasta inhimilliseen voimaan ja toisaalta rohkaisee turvaamaan jumalalliseen voimaan.AO2 295.1
Itseluottamuksen ja itsekorotuksen mieli se kypsytti Daavidiakin lankeamaan. Imartelu ja vallan ja ylellisyyden houkutukset tekivät häneenkin vaikutuksensa. Ollessaan tekemisissä ympärillä asuvien kansojen kanssa hän oli niinikään alttiina pahan vaikutukselle. Itämaiden tavan mu-kaan hallitsijat sallivat itselleen sellaisia lain rikkomuksia, jotka alamaisilta olivat kiellettyjä. Yk-sinvaltiaan ei tarvinnut hillitä itseään samoin kuin hänen alamaistensa. Kaikki tämä himmensi Daavidin käsitystä synnin ylenmääräisestä synnillisyydestä. Ja sen sijaan, että olisi turvautunut Herran voimaan, hän alkoi luottaa omaan viisauteensa ja mahtiinsa. Heti kun saatana saa sielun irrotetuksi Jumalasta, ainoasta voiman lähteestä, hän ryhtyy herättelemään ihmisen lihallisen luonnon epäpyhiä haluja. Ei vihollinen toimi äkisti, avoimesti ja yllättäen, vaan heikentää salavihkaa periaatteen perustuksia. Ihminen ei aluksi osaa pitää sitä kovinkaan pahana, jos hän ei ihan kaikessa olekaan uskollinen Jumalalle eikä aivan täysin turvaa yksin häneen, vaan muuttaa asenteensa maailman tapojen ja käytännön mukaiseksi.AO2 295.2