Daavid suree Absalomia

Kaupungin muurilla seisova vartija katseli taistelukentälle päin ja näki miehen lähestyvän juosten. Kohta tuli toinenkin juoksija näkyviin. Kun edellinen oli juossut lähemmäksi, vartija sanoi kuninkaalle, joka odotteli portilla: »’Sen ensimmäisen juoksu näyttää minusta Ahimaasin, Saadokin pojan, juoksulta.’ Niin kuningas sanoi: ‘Se on hyvä mies; hän tulee hyviä sanomia tuoden.’ Ja Ahimaas huusi ja sanoi kuninkaalle: ‘Rauha!’ Sitten hän kumartui kasvoillensa maahan kuninkaan eteen ja sanoi: ‘Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka on antanut sinun käsiisi ne miehet, jotka nostivat kätensä herraani, kuningasta, vastaan.’» Kuninkaan innokkaaseen kysymykseen: »Voiko nuorukainen Absalom hyvin?» Ahimaas vastasi vältellen.AO2 322.3

Sitten tuli toinen lähetti ja huusi: »Ilosanoma herralleni, kuninkaalle: Herra on tänä päivänä auttanut sinut oikeuteesi kaikkien niiden käsistä, jotka ovat nous-seet sinua vastaan.» Jälleen pusertui isän huulilta tuo kaikkein polttavin kysymys: »Voiko nuorukainen Absalom hyvin?» Pystymättä salaamaan ikävää uutista lähetti vastasi: »Käyköön herrani kuninkaan vihollisille ja kaikille, jotka nousevat sinua vastaan tehdäksensä sinulle pahaa, niinkuin on käynyt sille nuorukaiselle.» Tämä riitti. Daavid ei kysellyt enempää, vaan pää kumarassa »nousi portin päällä olevaan yläsaliin ja itki. Ja mennessään hän huusi näin: ‘Poikani Absalom, minun poikani, oma poikani Absalom! Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi! Absalom, poikani, oma poikani!’»AO2 323.1

Voitokkaat joukot palasivat taistelusta, ja kun lähestyttiin kaupunkia, kukkulat kaikuivat heidän riemuhuudoistaan. Mutta huudot vaimenivat heidän astuttuaan portista sisälle kaupunkiin, ja viirit alas suunnattuina ja katseet painuksissa he etenivät pikemmin tappionomaisesti kuin voittajien tavoin. Sillä kuningas ei ollut lausumassa heitä tervetulleiksi, vaan portin yläsalista kuului hänen valitushuutonsa: »‘Poikani Absalom, minun poikani, oma poikani Absalom! Jospa minä olisin kuollut sinun sijastasi! Absalom, poikani, oma poikani!’AO2 323.2

»Ja voitto muuttui sinä päivänä suruksi kaikelle kansalle, koska kansa sinä päivänä kuuli sanottavan, että kuningas oli murheissaan poikansa tähden. Ja kansa tuli sinä päivänä kaupunkiin ikäänkuin varkain, niinkuin tulee varkain väki, joka on häväissyt itsensä pakenemalla taistelusta.»AO2 323.3

Jooab oli tästä kovin harmissaan. Jumala oli antanut heille kyllin aihetta iloon ja riemuun; olihan Israelin tähän astisista suurin kapina kukistettu. Mutta nyt tämä suuri voitto vaihdettiin sen murehtimiseksi, jonka rikoksen tuhannet urheat miehet olivat joutuneet maksamaan verellään. Karski ja suorasukainen päällikkö työntyi kuninkaan luo ja sanoi rohkeasti: »Sinä olet tänä päivänä nostanut häpeän kaikkien palvelijaisi kasvoille, vaikka he tänä päivänä ovat pelastaneet sekä sinun oman henkesi, että sinun poikiesi» ja »tyttäriesi — hengen. Sinähän rakastat niitä, jotka sinua vihaavat, ja vihaat niitä, jotka sinua rakastavat. Sillä nyt sinä olet antanut tietää, ettei sinulla olekaan päälliköitä eikä palvelijoita; - niin, nyt minä tiedän, että jos Absalom olisi elossa ja me kaikki olisimme tänään kuolleet, se olisi sinulle mieleen. Mutta nouse nyt ylös ja mene ulos ja puhuttele ystävällisesti palvelijoitasi. Sillä minä vannon Herran kautta: jollet mene ulos, niin ei totisesti yhtä ainoatakaan miestä jää luoksesi tänä yönä, ja tämä on oleva sinulle suurempi onnettomuus kuin mikään muu, joka on kohdannut sinua nuoruudestasi tähän päivään saakka.»AO2 323.4

Ankarasti ja julmastikin tässä nuhdeltiin järkyttynyttä kuningasta, mutta Daavid ei loukkaantunut. Käsittäen päällikkönsä olleen oikeassa hän laskeutui portille ja tervehti rohkaisten ja kiittäen kelpo sotureitaan näiden marssiessa hänen ohitseen.AO2 324.1