Riemuvuosi

Kun oli kulunut »seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta», silloin tuli suuri vapautuksen vuosi - riemuvuosi. Silloin »anna pasunan raikuen soida - koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo» (3 Moos. 25: 9,10).AO2 127.2

»Seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä -sovituspäivänä» soitettiin riemuvuoden pasuunaa. Sen soitto kiiri kautta maan, missä vain juutalaisia asui, kutsuen kaikkia Jaakobin lapsia tervehtimään vapautuksen vuotta. Suurena sovituspäivänä Israelin synnit sovitettiin, minkä jälkeen kansa saattoi iloisin mielin tervehtiä alkavaa riemuvuotta.AO2 127.3

Samoin kuin sapattivuonna ei nytkään maata kylvetty eikä korjattu, ja kaiken sen tuoton katsottiin kuuluvan köyhille. Nyt pääsivät vapaiksi nekin heprealaisten orjien tietyt ryhmät, joita ei vapautettu sapattivuotena. Mutta tunnusomaisinta riemuvuodelle oli, että kaikki maaomaisuus palautettiin silloin alkuperäisen omistajan perheelle. Jumalan erikoisohjeiden mukaan maa oli jaettu arpomalla. Jaon tapahduttua ei kukaan saanut myydä tilaansa. Vasta köyhyyden pakottamana hänen oli lupa myydä maansa, ja jos sen jälkeen hän tai joku hänen sukulaisensa milloin tahansa halusi lunastaa sen, ostaja ei saanut kieltäytyä myymästä sitä takaisin. Mutta vaikka sitä ei lunastettaisikaan, se palautuisi riemuvuotena ensimmäiselle omistajalleen tai hänen perillisilleen.AO2 127.4

Herra julisti Israelille: »Älköön maata ainaiseksi myytäkö, sillä maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani» (3 Moos. 25: 23). Kansan tuli oppia tietämään se tosiasia, että he saivat jonkin aikaa asua Jumalan maassa, jonka oikeutettu ja alkuperäinen omistaja hän oli, ja että hän halusi erityisesti otettavan huomioon köyhät ja kovaosaiset. Kaikkien mieleen tuli painaa, että köyhät ovat yhtä oikeutettuja paikkaan Jumalan maailmassa kuin vauraammatkin.AO2 127.5

Näillä toimenpiteillä armollinen Luojamme halusi lievittää puutteenalaisten ja ahdistettujen kärsimystä ja antaa edes jonkin toivonsäteen ja aurinkoisen pilkahduksen valaista heidän elämäänsä.AO2 128.1

Herra halusi hillitä kohtuutonta omaisuudenja vallanhalua. Seurauksena olisi paljon pahaa, jos jokin ryhmä jatkuvasti haalisi itselleen rikkautta ja toinen köyhtyisi ja painuisi alemmaksi. Ellei sitä jotenkin estettäisi, rikkaat alkaisivat pitää valtaansa yksinoikeutenaan; ja vaikka Jumalan mielestä köyhät olivatkin kaikin puolin yhtä arvokkaita, nämä varakkaammat veljet pitäisivät ja kohtelisivat heitä alempiarvoisina. Tämän sorron tajuaminen taas saisi köyhemmän luokan kiihdyksiin. Se herättäisi epätoivoa ja suuttumusta, mikä puolestaan pilaisi yhteiskunnan moraalin ja johtaisi kaikenlaisiin rikoksiin. Jumalan säätämien asetusten tarkoituksena oli edistää yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta. Sapattivuoden ja riemuvuoden säädökset saisivat suureksi osaksi palautumaan kohdalleen sen, mikä kansakunnan yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa taloudenhoidossa oli vuosien varrella mennyt vinoon.AO2 128.2

Nämä säädökset annettiin rikkaiden siunaukseksi yhtä hyvin kuin köyhienkin. Ne olivat omiaan hillitsemään ahneutta ja itsekorotuksen mieltä sekä kehittämään hyväntahtoisuuden jaloa mielenlaatua. Edistämällä hyvää tahtoa ja luottamusta kaikkien luokkien välillä ne vahvistaisivat yhteiskunnallista järjestystä ja hallitusta. Olemme kaikki mukana ihmiskunnan suuressa kudelmassa, ja mitä vain voimmekin tehdä toisten hyödyksi ja rohkaisuksi, se heijastuu siunauksina takaisin meihin itseemme. Yhteiskunnan kaikki luokat ovat molemminpuolisen riippuvuuskin alaisia. Köyhät eivät ole sen enempää riippuvaisia rikkaista kuin nämä köyhistä. Toisen luokan pyytäessä päästä osallistumaan niistä siunauksista, joita Jumala on antanut heidän varakkaammille lähimmäisilleen, tarvitsee toinenkin uskollista palvelua sekä ajatusten ja lihasten voimaa, jotka ovat köyhän pääomaa.AO2 128.3