Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Alfa Ja Omega, vol. 2

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Gideonin hairahdus

    Mutta Gideon erehtyi tekemään toisen virheen, joka tuotti onnet- tomuutta hänen perheelleen ja koko Israelille. Suurta ponnistusta seuraava toimettomuus muodostuu usein vaarallisemmaksi kuin konsanaan taistelujen aika. Tällainen vaara uhkasi nyt Gideonia. Hänet valtasi levottomuus. Tähän asti hän oli tyytynyt täyttämän Jumalalta saamansa ohjeet. Mutta nyt hän ei odottanutkaan jumalallista johdatusta vaan alkoi suunnitella omin päin. Milloin Herran joukot saavat huomattavan voiton, saatana kaksinkertaistaa ponnistelunsa tehdäkseen tyhjäksi sen, mitä Jumala on aikaansaanut. Näin johtui Gideoninkin mieleen ajatuksia ja suunnitelmia, jotka johtivat Israelin kansan harhaan.AO2 146.7

    Koska Gideonia oli käsketty uhraamaan sillä kalliolla, jolla enkeli ilmestyi hänelle, hän luuli siten tulleensa oikeutetuksi toimimaan pappina. Odottamatta Jumalan hyväksymistä hän päätti hakea sopivan paikan ja ruveta siinä palvomaan Jumalaa samaan tapaan kuin pyhäkössä palveltiin. Hän oli niin kansan suosiossa, että saattoi vaikeuksitta toteuttaa suunnitelmansa. Hän pyysi ja sai osuutenaan sotasaaliista kaikki midianilaisilta otetut kultaiset nenärenkaat. Kansa keräsi myös muuta kallista materiaalia, muun muassa Midianin ruhtinaiden koristeltuja vaatteita, ja näistä aineksista Gideon valmisti samanlaisen kasukan ja rintakilven kuin ylipapillakin oli yllään. Tämä teko koitui turmiolliseksi sekä hänelle itselleen ja hänen perheelleen että koko Israelille. Tällainen virallisesti vahvistamaton jumalanpalvelus sai monet kokonaan luopumaan Herrasta ja palvelemaan epäjumalia. Gideonin kuoleman jälkeen suuret joukot, hänen oma perheensä muiden joukossa, liittyivät tähän luopumukseen. Kansa loittoni Jumalasta saman miehen toimesta, joka oli kerran lopettanut heidän epäjumalanpalvontansa.AO2 147.1

    Vain aniharvat tajuavat, miten pitkälle heidän sanojensa ja tekojensa vaikutus ulottuu. Miten usein vanhempien väärät teot vaikuttavatkaan turmiollisesti heidän lapsiinsa ja lastenlapsiinsa vielä kauan sen jälkeen, kun heidät itsensä on kätketty haudan poveen. Jokainen vaikuttaa toisiin ja on vastuussa tuon vaikutuksen seurauksista. Sanamme ja tekomme vaikuttavat niin voimallisesti, että elämämme lopullinen vaikutustulos selviää vasta ikuisuudessa. Sanojemme ja tekojemme vaikutus koituu varmasti myös omaksi siunaukseksemme tai kiroukseksemme. Kun ajattelemme tätä, huomaamme miten vakavaa elämä on, ja meidän tulisi sen täh-den nöyrästi rukoilla Jumalaa opastamaan meitä viisaudellaan.AO2 147.2

    Korkeimmassa asemassa olevat - kin voivat harhautua, viisainkin voi erehtyä ja voimakkainkin horjahtaa ja kompastua. Tarvitsemme taivaallista valoa jatkuvasti valaisemaan polkuamme. Olemme turvassa vain uskoessamme it-semme varauksetta hänen johtoonsa, joka on sanonut: »Seurat-kaa minua.»AO2 147.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents