Jerobeamin synti

Jerobeam pelkäsi eniten sitä, että Daavidin valtaistuimella oleva hallitsija voittaisi jolloinkin tulevaisuudessa puolelleen hänen alamaisensa. Hän päätteli, että jos kymmenen heimon sallittaisiin käydä usein juutalaisten valtakunnan ikivanhalla hallintopaikalla, missä temppelin uhripalvelusta suoritettiin yhä samoin kuin Salomon kuninkuuden aikana, monet saattaisivat ruveta jälleen Jerusalemiin keskittyneen hallituksen alamaisiksi. Neuvonantajiensa ohjeen mukaisesti Jerobeam päätti yhdellä rohkealla iskulla ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti kaiken irtautumisen hänen hallinnostaan. Tähän tulokseen hän aikoi päästä perustamalla uuden valtakuntansa alueelle kaksi jumalanpalveluksen keskusta, toisen Beeteliin ja toisen Daaniin. Kymmenen heimoa kutsuttaisiin palvelemaan Jumalaa näissä paikoissa Jerusalemin sijasta.AO3 18.2

Tämän paikanmuutoksen yhteydessä Jerobeam arveli voivansa vedota israelilaisten mielikuvitukseen järjestämällä heille jotakin näkyväistä vastinetta kuvaamaan näkymätöntä Jumalaa. Hän teetti kaksi kultaista vasikkaa, ja ne asetettiin sovituille palvontatarkoituksiin rakennetuille alttareille. Yrittäessään näin kuvata jumaluutta Jerobeam rikkoi Herran selvää käskyä: »Älä tee itsellesi jumalankuvaa. Älä kumara niitä äläkä palvele niitä» (2 Moos. 20: 4, 5).AO3 18.3

Jerobeam halusi niin kiihkeästi pitää kymmenen heimoa poissa Jerusalemista, että unohti suunnitelmansa perusheikkouden. Hän ei huomannut, miten suureen vaaraan hän saattoi israelilaiset asettamalla heidän nähtäväkseen sellaisen vertauskuvan jumaluudesta, jonka heidän esiisänsä olivat niin hyvin tunteneet Egyptin orjuuden vuosisatoina. Jerobeam oli vastikään oleskellut Egyptissä, joten hänen olisi pitänyt tietää, miten epäviisasta oli tuoda kansan katseltavaksi moisia pakanuuden tuotteita. Mutta hän eksyi tuollaisiin sopimattomuuksiin sen tähden, että halusi niin jyrkästi lopettaa pohjoisten heimojen vuotuiset käynnit Pyhässä kaupungissa. »Te olette jo tarpeeksi kauan kulkeneet Jerusalemissa», hän selitti. »Katso, Israel, tässä on sinun Jumalasi, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta» (1 Kun. 12: 28). Näin hän saattoi heidät kumartamaan kultaisia jumalankuvia ja omaksumaan outoja palvelusmenoja.AO3 18.4

Pohjoisen valtakunnan alueella asui joitakin leeviläisiä, ja kuningas koetti saada heitä palvelemaan pappeina Beetelin ja Daanin uusissa uhripaikoissa. Mutta kun hän ei siinä onnistunut, hänen oli pakko korottaa »kansan keskuudesta papeiksi kaikenkaltaisia miehiä» (jae 31). Tulevaisuudestaan huolestuneina monet uskollisista ja heidän joukossaan suuri joukko leeviläisiä pakenivat Jerusalemiin, jossa he saattoivat palvella Jumalaa hänen vaatimallaan tavalla.AO3 19.1

»Jerobeam laittoi juhlan kahdeksannessa kuussa, kuukauden viidentenätoista päivänä, sen juhlan kaltaisen, jota vietetään Juudassa, ja nousi silloin itse alttarille; niin hän teki Beetelissä ja uhrasi niille vasikoille, jotka hän oli teettänyt. Ja tekemiänsä uhrikukkulapappeja hän asetti virkaan Beeteliin» (jae 32).AO3 20.1

Näin julkeasti kuningas syrjäytti Jumalan asetukset, eikä sitä sopinut jättää oikaisematta. Hänen ollessaan parhaillaan uhraamassa ja polttamassa suitsukkeita Beeteliin rakentamansa alttarin vihkimistilaisuudessa hänen luokseen saapui Juudan valtakunnasta Jumalan mies nuhtelemaan häntä näistä jumalanpalveluksen uusista muunnoksista. Profeetta »huusi alttaria kohti — ja sanoi: ‘Alttari, alttari, näin sanoo Herra: Katso, Daavidin suvusta on syntyvä poika, nimeltä Joosia. Hän on teurastava sinun päälläsi uhrikukkulapapit, jotka polttavat uhreja sinun päälläsi, ja sinun päälläsi tullaan polttamaan ihmisten luita.’AO3 20.2

»Ja hän antoi sinä päivänä ennusmerkin, sanoen: ‘Ennusmerkki siitä, että Herra on puhunut, on tämä: alttari halkeaa, ja tuhka, joka on sen päällä, hajoaa.’» Samassa »alttari halkesi ja tuhka hajosi alttarilta, niinkuin Jumalan mies Herran käskystä oli ennusmerkin antanut» (1 Kun. 13:2, 3, 5).AO3 20.3

Tämän nähdessään Jerobeam uhmasi avoimesti Jumalaa ja koetti pidättää sanoman julistajan. Vihoissaan hän ojensi »kätensä alttaria kohti ja sanoi: ‘Ottakaa hänet kiinni.’» Mutta käsi, jonka hän niin raisusti ojensi Herran sanansaattajaa vastaan, kävikin äkkiä voimattomaksi ja kuivettui, »eikä hän enää voinut vetää sitä takaisin».AO3 20.4

Kauhuissaan kuningas pyysi profeettaa rukoilemaan puolestaan Jumalaa. “‘Lepytä Herraa, Jumalaasi, ja rukoile minun puolestani, että minä voisin vetää käteni takaisin.’ Ja Jumalan mies lepytti Herraa; niin kuningas voi vetää kätensä takaisin, ja se tuli entiselleen» (jakeet 4, 6).AO3 20.5

Turhaan oli Jerobeam yrittänyt juhlallisesti vihkiä vieraan alttarin, jonka kunnioittaminen olisi johtanut Jerusalemin temppelissä suoritetun jumalanpalveluksen väheksymiseen. Israelin kuninkaan olisi pitänyt profeetan sanoman johdosta katua ja luopua jumalattomista hankkeistaan, jotka vieroittivat kansan oikeasta Jumalan palveluksesta. Mutta hän paadutti sydämensä ja päätti pysyä omaksumallaan kannalla.AO3 20.6

Beetelin juhlan aikana israelilaiset eivät olleet sydämeltään täysin paatuneita. Moniin saattoi Pyhä Henki vielä vaikuttaa. Herra halusi pysähdyttää hänestä luopuneita ajautumasta liian pitkälle, ennen kuin se oli myöhäistä. Hän lähetti sanansaattajansa keskeyt- tämään pakanalliset menot ja ilmoittamaan kuninkaalle ja kansalle, mihin tämä luopumus lopulta johtaisi. Alttarin halkaiseminen osoitti, miten vastenmielistä tämä Israelin iljettävä teko oli Jumalalle.AO3 20.7

Herra ei halua hävittää, vaan hän koettaa pelastaa. Hän iloitsee saadessaan auttaa syntisiä. »Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema» (Hes. 33: 11). Varoittaen ja hartaasti pyytäen hän kutsuu eksyneitä luopumaan pahanteostaan ja kääntymään hänen tykönsä saadakseen elää. Hän antaa valituille sanansaattajilleen pyhää rohkeutta, jotta ne jotka kuulevat heitä, pelkäisivät ja tekisivät parannuksen. Miten ankarasti Jumalan mies nuhtelikaan kuningasta! Ja tämä ankaruus oli välttämätöntä; millään muulla tavoin ei silloista pahaa olisi voitukaan oikaista. Herra antoi palvelijalleen rohkeutta, jotta hän voisi jättää kuulijoihinsa pysyvän vaikutuksen. Herran sanansaattajien ei pitäisi koskaan pelätä joutuessaan esiintymään ihmisten edessä, vaan heidän tulee puolustaa järkkymättä oikeutta. Heidän ei tarvitse pelätä niin kauan kuin he turvaavat Jumalaan, sillä hän joka antaa heille tehtävän vakuuttaa heille myös varjelustaan.AO3 21.1