LUKU 78—RUKOUSASENTOMME

Yleisessä niinkuin yksityisessäkin jumalanpalveluksessa etuoikeutemme on notkistaa polvemme Herran edessä, kun esitämme hänelle anomuksemme. Jeesus, meidän esimerkkimme, “laskeutui polvilleen ja rukoili.” Hänen opetuslapsistaan sanotaan, että hekin laskeutuivat polvilleen ja rukoilivat. Paavali lausui: “Minä notkistan polveni Isän puoleen.” Tunnustaessaan Jumalalle Israelin synnit Esra polvistui. Daniel “lankesi kolme kertaa päivässä polvillensa ja rukoili ja kiitti Jumalatansa. ”SN 245.1

Tosi kunnioituksen Jumalaa kohtaan herättää hänen rajattoman suuruutensa tajuaminen ja hänen läsnäolonsa tunto.Tämän Näkymättömän tajuamisen tulisi vaikuttaa syvästi jokaiseen sydämeen. Rukoushetki ja -paikka ovat pyhät, koska Jumala on läsnä, ja kun asento ja käyttäytyminen ilmentävät kunnioitusta, niin sitä innoittava tunne syvenee. “Pyhä ja peljättävä on hänen nimensä”, lausuu psalmista. Enkelit verhoavat kasvonsa mainitessaan tämän nimen. Miten kunnioittavasti tulisikaan sitten meidän, jotka olemme langenneita ja syntisiä, päästää se huuliltamme!SN 245.2

Hyvä olisi vanhan ja nuoren miettiä noita Raamatun sanoja, jotka osoittavat, miten tulisi suhtautua paikkaan, minkä Jumalan erikoinen läsnäolo on pyhittänyt. “Riisu kenkäsi jaloistasi”, hän käski Moosesta palavasta pensaasta, “sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa”. Jaakob, katseltuaan näkyä enkeleistä, huudahti: “Herra on tässä paikassa, enkä minä sitä tietänyt ...” — “Gospel Workers”, ss. 178, 179.SN 245.3